speedex.jpg

kuulumisia:2016:12:10:10.-11.12._w-tyylillae

10.-11.12. W-tyylillä

Viikonloppuna kävimme Ypäjällä Weronica Kwiatekin valmennuksessa. Jo pelkkä isossa maneesissa hyvällä pohjalla ajaminen on mukavaa vaihtelua, mutta kun siihen lisätään antoisa valmennus, niin fiilikset on ihan huipussa. Edellisen valmennuksen jälkeen olimme kotona koittaneet muistaa soveltaa Weronican oppeja ja ajella W-tyylillä. Hyvin oli kuulemma kotiläksyt tehty. Monessa kohtaa olimme menneet eteenpäin, mutta tämän lajin suola onkin se, että sitten nostetaan rimaa taas ylemmäksi ja pyritään vielä parempaan. Se onkin sitten jo aika paljon! ;-)

Viikolopun trendi tuntui olevan ”bit lifter”, jota kokeiltiin useammalla hevosella. Itse vähän vieroksun tällaisia ”kokeillaan lähes kaikilla” virtauksia, mutta siitä huolimatta päätimme kokeilla. Kahdella turparemmillä tehtiin viritys, jolla kuolain saadaan pysymään vakaana ylhäällä. Ensimmäisellä kokeilulla Sami tuntui lähinnä vahvemmalta, toisella ei tavallista kummemmalta, mutta kolmannella osui ilmeisesti säädöt kohdilleen. Tuntuma oli kevyt ja hyvä ja Sami liikkui kohti kuolainta ja hyvällä kaulalla. Myös Weronica kokeili ajaa Samia ja antoi vielä täsmäohjeita ohjien käyttöön. Näillä kotiläksyilla jatketaan kohti seuraavaa tammikuun valmennusta. Hienoa, että saamme tämän tasoisia valmentajia tulemaan Suomeen! Taijalle kiitokset kuvasta!

kuulumisia/2016/12/10/10.-11.12._w-tyylillae.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut