Tessa pääsi tänään elämänsä ensimmäiselle valmennustunnille! Nyt tuntuu, että hampaiden aiheuttamat ongelmat on selätetty ja ajaminen on alkanut uudelleen sujumaan. Beni tuli pitämään valmennusta Wilmalle ja Bennulle ja sovimme, että hän samalla katsoo 15 minuuttia Tessaa. Enempään ei pieni tamma vielä pysty. Lähinnä halusin, että joku katsoo ajossa valjaat ja vaunun balanssin sekä hieman liikkumista maasta käsin. Ilman apua kun ajelee, niin pysyy helposti liian paljon omalla ja ponin mukavuusalueella varsinkin, kun Tessan kanssa on ollut välillä hieman haasteita.
Tessa kulki fiksusti ja ajoimme käynnit ja ravit molempiin suuntiin. Teimme jopa ympyrän tapaista laajennettua soikiota ravissa ja siinä selkeästi paljastui, että oikea kierros on Tessalle haastavampi. Näin olen tähänkin asti epäillyt. Tessa tuli ajettua hieman paremmassa ravissa ja paremmalla tuntumalla kuin yksin ajellessa. Oli hienoa huomata, että Tessa hyvin se kesti ja oli ajettavissa Benin ohjeistuksen mukaan. Se osaa nyt sen, mitä kolmivuotiaan tässä vaiheessa tarvii osata. Kyllä siitä vielä ajoponi tulee!