Tästä se lähtee 365 kohti tavoitetta eli ensi vuonna Saksan Mindenissä järjestettäviä ponien MM-kilpailuja. Hevosurheilussa on aina rohkeata asettaa tavoitteita, kun jokainen lajia harrastanut tietää, miten pienestä koko homma voi hetkessä mennä nurin. Mutta ilman tavoitteita ei tapahdu kehitystä. Ja ilman kehitystä ei tule menestystä. Eli meillä on tavoitteena ensi vuonna edustaa Suomea ponien MM-kilpailussa valjakkoajossa. Edustuspaikkoja poneilla on vain kaksi eli kilpailua paikoista varmasti käydään, mutta me otamme haasteen vastaan ja ilmoittaudumme kisaan paikoista!
Edellisiin MMiin tavoittelu oli suuri haave ja vuotta ennen kilpailua sen toteutuminen tuntui jopa epärealistiselta. Kvaalit kuitenkin saatiin ja kilpailuun päästiin, vaikka itse kilpailussa jouduimmekin venymään kaiken osaamisemme äärirajoille. Kokemus oli kuitenkin loistava ja antoi uskoa omaan tekemiseen ja motivaation jatkaa eteenpäin. Sijoitus kouluosuudelta oli huikea saavutus ensimmäisissä MM-kilpailuissa vaikka kokonaiskilpailussa jäimmekin kauas kärjestä. Nyt tiedämme kuinka kaukana tai lähellä maailman huiput ovat!