speedex.jpg

kuulumisia:2016:04:08:9.-10.4._rajalla_reenaamassa

9.-10.4. Rajalla reenaamassa

Tällä kertaa lähdettiin maajoukkuvalmennukseen kohti itärajaa! Koska Ypäjältä on ollut vaikeata löytää lajillemme vapaita viikonloppuja, valjakkoajo päätti testata Harjun oppimiskeskusta valmennuspaikkana. Paikan päällä hevosia odotti ilmava ja valoisa talli isoilla karsinoilla eli ainakin hevosten olot olivat luksusta.

Lauantaina aamulla ajettiin maneesissa, jonka pohja sopi hyvin ajamiseen. Kokoa saisi olla maneesilla enemmän, mutta kyllä tuollakin perusjuttuja sai tehtyä. Sami oli aamun ajossa taas superenerginen ja hieman liiankin reaktiivinen, mutta muuten kaikki meni ihan ok. Iltapäivällä ajoimme ulkokentällä täysmittaista tarkkuusrataa ja siinä menasi jo kuskilta usko tekemiseen loppua. Vaikka onnistummekin ajamaan koviin poninopeuksiin, niin palloja tuli alas 4-6 joka ajolla. Vaunu liirasi hiekkakentällä ihan holtittomasti ja viimeistään takarengas nappasi liiratessaan ulkokaarteen pallon alas. Hieman oli sekava fiilis ja ranteet auki tuon ajon jälkeen. Onneksi menin seuraamaan myös muiden ajoja oman ajon jälkeen, niin sain huomata, että haastava tuo pohja oli muillekin, mutta kyllä tuollaisellakin pohjalla täytyy oppia ajamaan. Se oli ehkä tämän harjoituksen suurin opetus.

Tarkkuusharjoituksen jälkeen rakensimme kaksi maratonestettä seuraavan päivän harjoitukseen. Harjun henkilökunta ajoi paikoilleen siirrettäviä kenttäesteitä Tomaksen ohjeiden mukaan. Koska kenttä oli päivällä ollut pinnaltaan niin haastava, niin maatonesteet rakennettiin maneesin seinustalle ja parkkialueelle…liekkö olisi onnistunut Ypäjällä moinen. Rakennusprojektin jälkeen palkitsimme itsemme makkaranpaistolla laavulla. Ja nuotiolla käristyi kansallisaarrettamme suomenhevosta grillimakkaran muodossa. =)

Iltaohjelmassa oli oheisliikuntaa eli kuskit ja groomit testasivat taitojaan sählyottelussa. Kyllähän sen arvaa, kun kilpailuviettisille ihmisille laitetaan mailat käteen, että siitä on leikki kaukana. :-) Kaikesta huolimatta kaikki peliin osallistuneet ovat edelleen ehjiä aloittamaan kilpailukauden. Pelin jälkeen oli ohjelmassa sauna ja herkullinen illallinen grillauksineen.

Sunnuntaina ajoimme aamulla kouluohjelmia täysimittaisella koulukentällä. Sami suoriutui uudesta arvokilpailuohjelmasta ihan kunnialla ja nyt riittää usko siihen, että tämä ohjelma on otettavissa haltuun ennen vuoden 2017 isompia koitoksia. Eli tämä kausi on tarkoitus pala kerrallaan tehdä ohjelmasta parempaa, mutta nyt on siis jo perusjutut hyvin hallinnassa.

Iltapäivällä ajoimme maratonesteitä ja tavoitteena oli meillä taas lähestyä harjoitusta ”dressagegalopin” kautta. Ilmeisesti ei ihan huono lähestymistapa, koska toiselle esteelle ajoimme jopa Jounin samalle sekuntille. :-D Jospa nyt siis maratonajokin saataisiin uudelleen kohdilleen, kun valitsemallamme tyylillä lähdemme hissukseen hakemaan kontrollin lisäksi myös vauhtia. Groomi tuli ainakin tässä harjoituksessa hyvin treenattua, kun Lauri groomasi vuorotellen minua ja Jounia. Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan ja mielellään lähdemme toistekin Harjuun treenaamaan!

kuulumisia/2016/04/08/9.-10.4._rajalla_reenaamassa.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut