speedex.jpg

kuulumisia:2015:07:13:12.7._hengailua_taukopaikassa

12.7. Hengailua taukopaikassa

Välipäivien majapaikkamme Hårby Säteri sijaitsee Gnestassa noin 60 kilometriä Tukholmasta. Samilla on karsina kauniissa neljän hevosen tallissa ja meillä on käytössä kenttä ja maneesi. Samilla on täällä myös oma laiduntarha, jossa se viettää päivisin aikaa ja palautuu rauhassa laivamatkasta. Ihmisille on tarjolla suihkut ja vessat ja muut maneesin sosiaalitilat eli olosuhteet kilpailuun valmistautumiseen on loistavat. Melko hienot puitteet täällä on harrastamiselle, kun ottaa huomioon, että tilalla asuu ainoastaan kaksi vanhaa ponia, jotka näyttävät viettävän aikaa vain laitumella.


Tarhailun lisäksi Sami pääsi tänään Ainon kanssa kevyelle ratsastukselle. Välipäivinä Samin on tarkoitus vain kevyesti liikkua ja seuraavan kerran ajetaan kilpailupaikalla keskiviikkona. Vähitellen palataan myös laivamatkan jäljiltä normaaliin ruokintaan. Ruoka maistuu ja muutenkin kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Muu tiimi keskittyy lomailuun ja grillaamiseen ja nauttii maaseudun rauhasta.

Tänään löytyivät myös PM-kilpailun osallistujalistat netistä sekä tieto, että ponit ajavat kouluosuuden jo torstaina. Yksikköponeja on vain 12 ja suurin pettymys meille oli kahden tanskalaisen huippuponin puuttuminen. Myös ruotsalainen cobi oli ilmoittautunut junnuluokkaan. Noita kolmea maailmalla hyvin pärjännyttä ponia vastaan olisi ollut kiva päästä mittaamaan omaa tasoamme. Mutta hyvillä fiiliksillä siis edelleen kilpailua odotamme ja huomenna illalla odotamme myös majapaikkaamme seuraavaa suomalaista yöpyjää eli Heidi Sindaa tiimeineen.

kuulumisia/2015/07/13/12.7._hengailua_taukopaikassa.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut