Torstaiaamupäivän aikana kilpailupaikalle alkoi saapua lisää valjakoita. Sami sai toiselle puolelle naapurikseen saksalaisen Adoniksen, jota leirin naisväki olikin jo odotellut. Adonis oli valittetavasti vain puoliverisen hevosen nimi ja sen kuski ihan tavallinen saksalainen mies. Toiselle puolelle Sami sai tsekkiläisen parivaljakon haflingerin nimeltään Nuget. Seinänaapurit olivat onneksi leppoisia ruunia ja Sami jatkoi tyytyväisenä oleskeluaan omassa karsinassa. Loppurivi tallissamme oli puolalaisten kärkikuskien Kwiateckien hevosia. He olivat tulleet kilpailupaikalle ajamaan kansallisiin luokkiin uusia nuoria hevosiaan.

Timo lähti aamulla polkupyörällä ottamaan lähikylää haltuun ja löysi sieltä myös Lidlin ja palasi reppu täynnä ruokatäydennystä leiriin. Me lähdimme ajamaan Samia. Edelleen ohje oli, että vain vasemmalla puolella olevilla alueilla sai ajaa. Sitä ei olleet paikalliset ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää, koska heistä rohkeimmat ajoivat jopa kouluradan ympäri. Mekin siis päätimme siirtyä tien oikealle puolelle ajamaan, mutta pysyimme turvallisesti aidattujen alueiden ulkopuolella. Nurmi oli melko vino ja paikoin epätasainen ajaa ja Sami tarjosi useita laukkoja. Mutta koska se muuten tuntui hyvältä, vaikkakin hieman vahvalta, niin ajoimme vain pienen napakan ajosession, jotta paukkuja olisi jäljellä varsinaisille kisapäiville. Verkan reunassa tapasimme myös puolalaiseksi ratsumestariksi nimeämämme miehen, joka oli valmentamassa omia valjakoitaan. Hän ihasteli Samin menoa ja antoi sujuvalla saksalla myös muutaman neuvon meille.


Ajon jälkeen Sami sai asianmukaiset jalkahoidot ja päiväruuat. Me lähdimme pyöräilemään lähikylään. Lähimmän kylän kauppa oli vielä kiinni. Kaupalla oli erikoiset aukioloajt eli kello 16-00 ja silloinkin kuulemma se oli auki vain, jos kauppias oli selvinpäin. Seuraavalta idylliseltä pikkukylältä löytyi paikallinen kauppa eli Sklept, josta sujuvalla puolalla ostimme meille jätskit. Hauska pieni palvelutiskikauppa, josta sai ihan kaikkea, jos vaan osasi pyytää.


Tallialueelle päästyämme kävimme pihan ravintolassa syömässä ja kun lähdimme sieltä ulos, meille tultiin kertomaan, että radannäyttöön on aikaa 10 minuuttia. Missään siitä ei ollut mitään lukenenut, koska olimme vielä kylille lähtiessä tarkastaneet ilmoitustaulun. Soila jäi letittämään ja puunaamaan Samia vetcheckiä varten ja minä sekä Timo hyppäsimme radannäyttövaunuun. Maratonreitti osoittautui onneksi melko helpoksi opetella ja pohjaltaan miellyttäväksi ajaa. Estepiirroksista puuttui CAIP2*, mutta siitäkään ei tarvinnut kuulemma olla huolissaan, vaan ajaa kaikki samat esteet ja portit kuin muillakin. Nopeudet olivat KV-maksiminopeudet eli päästäisiin lauantaina testaamaan niitäkin.


Kello kuusi oli vuorossa vetcheck. Soila oli puunannut Samin hienoksi, hokit oli poistettu ja Sami kävi vielä kävelyllä vertymässä. Tarkastus oli mukavalla hiekkapohjalla ja melko lyhyellä juoksumatkalla. Olimme ajoissa paikalla, koska meidän vuoro oli kuudentena heti tsekkiläisten ponien jälkeen. Niitä ei paikalla näkynyt tarkastuksen alkaessa. Päätuomarin iloinen ”Hyvää päivää Suomi Finland and welcome!” kertoi meille, että olisimme ensimmäisenä vuorossa. Päätuomari siirtyi varmuuden vuoksi sivuun Samin kiihdyttäessä raviin. Olimme varmaankin jättäneet häneen lähtemättömän vaikutuksen Liettuan tarkastuksessa, jossa hän myös päätuomarina oli ollut paikalla ja meinasi silloin jäädä sinkoilevan Samin alle. Sami käyttäytyi tällä kertaa hyvin ja homma oli nopeasti hoidettu. Itselleni oli yllätys hieman huolimattomasti valmistellut hevoset ja epäsiististi pukeutuneet esittäjät. Taisivat olla saksalainen ja suomalainen ainoat, jotka olivat puts ja plank kunnossa. Vetcheckin jälkeen oli illalla kuski-info. Komeasti vetivät alusta loppuun homman puolaksi ja lopuksi oli käännöksen vuoro. Se kuului lyhyesti ja ytimekkäästi ”You don’t need to know anything.” Näillä ohjeilla siis huomenna alkavaan kilpailuun.


Illalla kahdeksan aikaan saimme vielä leiriimme maratongroomimme Laurin. Lauri tuli lentämällä Frankfurtin kautta Wroclawiin. Wroclawista Laurin kävi hakemassa paikallinen taksikuski. Lauri sai kokea vauhdikkaan matkan parhaillaan 160 km/h tunnissa läpi puolalaisen maaseudun. Onneksi päädyimme kilpailunjärjestäjän tilaamaan tuttuun ja turvalliseen taksiin. Mitähän meno oliisi ollut jollain villimällä taksilla… 