speedex.jpg

kouluratsastus

Kouluratsastus

Tiimimme ponit harjoittelevat valjakkoajon ohella ratsain. Ratsuttamisesta vastaa sipoolainen kansallisen tason kouluratsastaja Milja Ranta ja hevosenhoitajamme Aino Tuomainen.

Miljan mietteitä ponien kouluratsastustyöskentelystä

Kouluratsastus on tärkeä perusta Leenan ponien menestykselle valjakkoajossa. Ratsastamalla poneja säännöllisesti, pystyn työstämään niitä hyvin erityyppisesti kuin Leena itse ajaen ja myös lukemaan niitä eri lailla selästä kuin Leena maasta tai vaunuilta. Tällä tavalla pystymme yhdessä havainnoimaan ponien heikkouksia ja vahvuuksia mahdollisimman kattavasti ja työskentelemään niiden kanssa näitä havainnointeja hyödyntäen. Sekoittamalla ratsastusta ja ajamista sopivassa suhteessa, saadaan myös monipuolinen treeniyhtälö poneille, jossa niiden voima, kestävyys ja kunto tuntuvat kehittyvän melko optimaalisesti ajatellen kumpaa lajia tahansa.

Aloitimme Samin kanssa kouluratsastusharjoittelun sen 4-vuotissyksyllä ja siitä lähtien olemme työskennelleet Samin kanssa kouluratsastuksen parissa keskimäärin noin 2 kertaa viikossa. Ratsastuksella on rakennettu Samille kouluhevosmaisia raameja, jalostettu sen liikkeiden laatua sekä työstetty notkeutta ja ketteryyttä ajatellen valjakkoajon kaikkia osakokeita. Samin ratsastuksessa olen alusta alkaen pyrkinyt panostamaan sekä laadukkaaseen perustyöskentelyyn että liikkumisen helppouteen ja hauskuuteen. Sami nauttii ratsain esiintymisestä hurjasti ja väläyttelee mielellään esimerkiksi hienoja lisäyksiään ja väistöjään kaikille ihailijoilleen!

Vaikka aloitimmekin ratsastustyöskentelyn Samin kanssa sillä ajatuksella, että ratsastus tukisi lähinnä Samin kehittymistä valjakkoponina, huomasin pian Samissa asuvan myös todellisen kouluratsun. Ymmärrettyäni Samin lahjakkuuden, kerroin Leenalle kiinnostuksestani sen kilpailuttamiseen kouluratsastuksessa. Leena innostui kuin innostuikin ajatuksesta ja Samin 5-vuotiskaudella aloitimme uramme kouluratsukkona saavuttaen ensimmäisen aluekilpailuvoittomme sekä laatuponikilpailun Askellajichampion-tittelin. 6-vuotiskaudella menestystä ropisi jopa kansallisella tasolla ja Sami kvaalautuikin Suomen 10 parhaan 6-vuotiaan kouluratsun joukkoon. Sittemmin Sami on napsinut sijoituksia kansallisista kilpailuista Helppo A tasolla ja mennyt myös vaativia luokkia sekä osallistunut kouluratsastuksen SM-joukkuekilpailuun.

Idolimme on Yhdysvalloissa kilpaileva WD-ori Cardi, joka on kilpaillut jopa Grand Prix-tasolla kouluratsastuksessa. Cardi on hieno esimerkki siitä, mihin asti laadukkaan ponin voi kouluttaa. Cardin menestys antaa myös uskoa minun ja Samin kehitykselle ratsukkona.



Uskon itse kouluratsastuksen olevan todella hyvä pohja valjakkohevosen työskentelylle. Toki on olemassa hevosia ja poneja, joita on helpompi tai vaikeampi työstää ajaen kuin ratsain ja päinvastoin, mutta silti varmasti lähes jokainen valjakkohevonen hyötyy laadukkaasta kouluratsastustyöskentelystä. Sami on esimerkki ponista, johon pystyy vaikuttamaan paljon ratsailta ja kun se osaa asiat ratsastajan kanssa, ne asiat siirtyvät helposti ajotyöskentelyynkin. Ajotyöskentely taas pitää Samin motivoituneena kouluratsastukseen, sillä se ei joudu puurtamaan samoja hommia päivästä toiseen. Ajotyöskentely on myös mitä parhainta kuntoharjoittelua, myös kouluratsulle!

Lisää Samista ratsuna voit lukeahttp://miljanratsut.blogspot.fi/p/sw-summers-dream-prince.html

kouluratsastus.txt · Viimeksi muutettu: 27.01.2019 05:58 / leena

Sivutyökalut