speedex.jpg

2017:valmennus

Valmennus 2017

Henkilökohtainen valmentajamme on Ben Simonsén. Ben on ollut mukana Samin valmennuksessa jo kaksivuotissyksystä alkaen eli ennen kuin Samia oli kertaakaan valjastettu edes vaunujen eteen. Takana on siis jo kahdeksan vuotta yhteistyötä. Ja miksi muuttaa hyvää reseptiä? Tiimin tulevaisuuden lupaus Tessa palasi syksyllä ajo-opetuksesta kotiin ja nyt myös Tessan kanssa on aloitettu harjoittelu Benin valvovan silmän alla.

Kaudelle 2017 jatkamme viime vuoden tapaan Samin kanssa SRL:n maajoukkuevalmennuskessa Tomas Erikssonin ryhmässä.



Uusi lisä valmennukseen on maailman paras yksikkönaiskuski Weronica Kwiatek, jolta haemme naisnäkökulmaa ajamiseen. Alku on tuntunut lupaavalta ja odotamme mielenkiinnolla, miten uudet tuulet näkyvät tuloksissa. Enemmän Samin aikaisempien vuosien valmennushistoriasta voi lukea vuoden 2016 tekstistä.


Kohti kautta 2017 jatketaan kotona valmentautumista samoilla kuvioilla kuin aikaisemmin. Pari kertaa viikossa Sami työskentee Miljan kanssa ratsain kentällä. Muutoin ajetaan, kävelytetään ja irtojuoksutetaan ja huolehditaan samalla myös riittävästä levosta treenin ohessa. Tessan valmentautuminen on lähinnä valjakkohevosen eskaria eli ajoponin perustaitojen harjoittelua. Myös ratsuttaminen pitäisi jossain vaiheessa aloittaa. Kantavana ajatuksena on, että poneilla täytyy olla hauskaa ja vaihtelevaa, jotta ne jaksavat hyvällä mielellä tehdä töitä ja kilpailla!

Valmennukset 2017

  • 8.-9.10. Valmennus Weronica Kwiatek, Loimaa (Sami)
  • 19.-20.11. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 10.-11.12. Valmennus Weronica Kwiatek, Ypäjä (Sami)
  • 3.-4.1. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 21.-22.1. Valmennus Weronica Kwiatek, Ypäjä (Sami)
  • 20.-21.2. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 8.-9.4. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 4.-5.6. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Savijärvi (Sami)
2017/valmennus.txt · Viimeksi muutettu: 10.10.2017 21:51 / oiv

Sivutyökalut