speedex.jpg

kuulumisia:2017:02:08:28.-29.1._valjakkoristeilyllae

28.-29.1. Pari pokaalia



Perinteinen valjakkoristeily suuntautui Tallinnaan mukanaan 32 lajin harrastajaa. Hyvän ruuan ja luentojen lisäksi ohjelmassa oli myös kauden 2016 kiertopalkintojen jako. Etukäteen tiesin, että Köpsön kippo eli SM-kilpailujen parhaalle kouluponille kuuluva pokaali olisi tulossa meille ja ilmeisesti vielä kautta aikain kovimmalla tuloksella. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun voittajan koulutulos alkoi kolmosella!

Toinen kohdalle osunut pokaali oli Valjakko cupin voittopokaali. Valjakkocup lasketaan kauden neljän kotimaisen kilpailun tulosten perusteella. Eli Valjakkocupin voittaminen kertoo tasaisesta suoritusvarmuudesta hyvällä tasolla. Neljästä kilpailuista osallistuimme kolmeen voittaen niissä kaikissa oman luokkamme. Cup päätyi voiton osalta tasapisteisiin Jouni Heikinheimon kanssa, mutta sääntöjen mukaan finaalin voitto ratkaisee. Finaalissa voitimme molemmat oman luokkamme ja sen jälkeen tasapisteissä ratkaisee kovempi koulutulos, joka oli tällä kertaa meillä.


Kolmas pokaali tiimiimme tuli puskista, mutta varmasti täysin ansaitusti eli Lauri palkittiin parhaana groomina. Ilman hyvää maratongroomia ei tulosta tehdä. Suuri yleisö tietää groomin tehtävistä sen, mitä esteillä nähdään. Se on vain murto-osa hyvän groomin panoksesta onnistuneeseen kilpailuun. Lauri vastaa kilpailuissa vaunuista, nuoteista, ajanotosta, osallistuu esteiden reittien suunnitteluun, tekee valtavan määrän tarpeellisia havaintoja, auttaa tallissa ja pakkaamisissa sekä kotitreeneissä… Ehkä näyttävimpänä temppuna kuitenkin viime kaudelta on vaunujen pystyssä pitäminen Savijärven vesiesteessä, jota ilman se kilpailu olisi päättynyt voiton sijaista karvaaseen pettymykseen. Lauri on myös kilpailutilanteissa korvaamaton tsemppari, joka laittaa kuskin ylittämään itsensä. Siis todellinen supergroomi! Kiitokset groomin treenaamisesta menee myös Benille ja Jounille, joiden kyydissä Lauri on saanut harjoitella ihan maksimivauhdeilla.

Sitten se palkinnoista ehkä arvokkain eli ”Ullan pokaali”. Noi kaikki muut on saanut ajamalla kovaa tai näyttävästi, mutta tämän palkinnon jakoperusteet tekevät nöyräksi. Kiertopalkinto annetaan ajurille, joka on osoittanut kauden aikana hyvää hevostaitoa ja myönteistä asennetta tiimiään, kanssakilpailijoitaan ja kilpailujen järjestäjiä kohtaan. Valinnan pääpaino on alla olevien kriteerien ensimmäisessä kohdassa.

Kriteerit ovat:

– Hevosen esimerkillinen kohtelu, sen hyvinvoinnista ja kilpailukunnosta huolehtiminen SRL:n alaisissa valmennuksissa ja kilpailuissa.

– Kannustava suhtautuminen omaan tiimiin ja kanssakilpailijoihin.

– Aktiivisuus lajin kehittämisessä mahdollisuuksien mukaan.

Kiitos ja kummarrus! Näihin palkintoihin on hieno päättää kausi 2016!

Loppu reissu koostuikin kylpylästä, hieronnasta, hyvästä seurasta ja ruuasta. Shoppailukierrokselta ei tällä kertaa löytynyt uutta kisahattua, mutta perinteinen Tallinnan tuliainen eli musta valjasrasva tarttui matkaan. Paluumatkalla osuimme Tallink Megastarin neitsytmatkalle, joka lähti komeasti soittokunnan saattelemana satamasta. Kiitokset kaikille matkalla olleille!

kuulumisia/2017/02/08/28.-29.1._valjakkoristeilyllae.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut