speedex.jpg

kuulumisia:2015:11:24:24.11._kavioiden_korjausta

24.11. Kavioiden korjausta

Ehkä suurin asia, mitä Tessaa ostaessa mietin, oli sen hoitamattomat kaviot. Kaviot näyttivät hieman hoitamattomilta ja niissä oli yksi lohkeama jo heinäkuussa, kun kävimme Tessaa laitumella katsomassa. Seuraavan kerran kävimme katsomassa Tessaa lokakuussa, kun ponit olivat palanneet laitumelta, mutta kaviot olivat edelleen hoitamattomat. Kasvattajan toimesta ne vielä vuoltiin kertaalleen ennen kaupantekoa, mutta kerralla ei isoja muutoksia tehdä. Eli pienen riskin otin kavioiden suhteen ja nyt se riski sitten realisoituu…

Onneksi sain ammattisepän paikalle näinkin lyhyellä varoitusajalla. Koska alunperin seppä oli ajatellut, että etusiin joudutaan ehkä laittamaan kengät ja Tessan rutiini jalkojen nosteluun on melko pieni, niin sovimme, että Tessa rauhoitetaan kengityksen ajaksi. Itselläni on ollut yksi kengitysongelmainen hevonen ja toista en halua. Siksi ajattelin, että mieluummin varman päälle tässä vaiheessa. Kengitys ja hokittaminen on kuitenkin valjakkoponin arkea ja sen pitää tulevaisuudessa onnistua ongelmitta.

Tessa olikin sopivasti ”pöllyssä”, kun kengittäjä tuli paikalle. Hyvin nopeasti selvisi, että kaikissa jaloissa olisi melko paljon laittoa. Myös sellaista korjattavaa, jonka olisi voinut tehdä jo varsa-aikana, mutta näillä mennään, mitä nyt on olemassa. Vasemman etusen lohkeama saatiin siistittyä ja kavio vuoltua. Suurin syy lohkeamalle on kavion lievä irtoseinämäisyys. Sitä paikattiin vielä massalla. Oikean etusen lohkeamalle ei oikein mitään voinut tehdä ja se vuoltiin, mitä pystyttiin. Takakavioita ei voinut edes vuolla, mutta hieman raspattiin. Kengittäjän mukaan kengät etusiin olisivat tarpeen, jotta kulumista ja jalan asentoa saataisiin paremmin hallittua, mutta mitään mahdollisuuksia kenkiä ei ollut laittaa, koska ei ollut mitään, mihin lyödä kenkää kiinni. Eli tätä ongelmaa korjaillaan vielä pitkään, mutta lohduttavaa oli kuulla, että kyllä näistä varmaankin kilpurin kaviot vielä saadaan. Seuravan kerran katsellaan tilannetta kengittäjän kanssa vielä ennen joulua.

kuulumisia/2015/11/24/24.11._kavioiden_korjausta.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut