Maratonaamu alkoi perinteisin menoin eli kävin kävelemässä esteet läpi. Homma tuntui olevan hallussa. Olimme päättäneet ajaa väljät tiet riskejä välttäen, koska tärkeintä oli saada tulos maratonilta. Varsinaista kilpailua voitosta ei tarvinnut käydä, koska olin yksikköponiluokan ainoa osallistuja. Siksi päätin uhrata tämän maratonin myös kuolainkokeilulle. Laitoimme Tomaksen valmennuksessa kokeillut Samin ratsukolmipalat suitsiin. Niillä se oli kuitenkin valmennuksessa toiminut hyvin. Kaksi tuntia ennen meidän starttia alkoi sataa ja odotimme jännityksellä, mitä sade tekisi nurmipohjaisille reiteille.


Kilpailu ajettiin maa-ajanotolla, jota on hyvä päästä harjoittelemaan isompia koitoksia varten. Sujuvalla puolalla ja viittomakielellä saimme lähtömerkin. A-osuus kulki nurmikentän reunaa kilometrin loivasti noussen ja kääntömerkiltä saman kilometrin loivasti laskien. Tämä pätkä ajettiin kolmeen kertaan eli yhteensä kuusi kilometriä KV-maksiminopeudella 14 km/h. Pohja oli kestänyt sateen hyvin ja suoriuduimme A-osuuden hyvin ihanneajassa. Puolentoista kilometrin kohdalla meinasi matka päättyä tienvarsiojaan. Paikallinen kentänhoitaja oli päättänyt aloittaa nurmialueiden leikkaamisen traktorin perässä olevalla isolla leikkurilla. Hän kääntyi meitä vastaan ison kenttäesteen takaa ja varmasti näki vastaan tulevan valjakon. Hänen ratkaisunsa tilanteelle oli laittaa leikkuri maahan ja kaasuttaa tannerta rouskuttaen karkuun. Hetken olin jo aivan varma, että kilpailumme päättyi tähän. Sami otti melkoiset paineet ja hetken aikaa tilanne oli lieväsi sanottuna ”out of control”. Vastaan ajaneen parikuskin ilme oli paljon puhuva. He olivat ilmeisesti seuranneet showta aitiopaikalta. A-osuuden jälkeen oli siirtymätaival, joka kiersi nurmialueen toista reunaa. Siirtymän jälkeen esitimme ravia eläinlääkärille. Tarkastus oli sillä selvä ja saimme siirtyä 10 minuutin tauolle.


Tauon jälkeen lähdimme hyvissä voimin kohti esteosuutta, joka kulki pääosin tien toisella puolella. Loivalle niitylle oli leikattu rinki, jota ajettiin esteiden välillä ja esteet sijaitsivat viereisellä kaltevalla nurmialueella. Jo ykkösesteellä meille selvisi, että estealueiden melko pitkäksi leikattu ruoho oli sateen jäljiltä todella liukas. Sami kaatui polvilleen ykkösen D-portilla ja takapää liukasteli E-portilla. Myös Lauri sanoi vaunun takapään olevan aivan holtiton ja mahdoton hallita. Ykkösen jälkeen teimme yhteisen päätöksen ajaa loput esteet järkevällä ravilla. Melkein hävetti ajella ”munia torille” ja harmitti, koska joukossa oli useita esteitä, joissa olisi ollut todella hauskaa pyöritellä laukassa. Mutta kaatamiseen loppuu leikki saman tien, koska siitä hylätään ja siihen meillä ei ollut varaa. Varman päälle laskimme kaikki ajettavat portit aasta äffään ja maaliin tullessa olimme varmoja, että olimme saaneet hyväksytyn tuloksen maratonista. Sami jaksoi hyvin ja eläinlääkäri tai stewardi eivät halunnet mitenkään meitä tarkistaa maaliintulon jälkeen.


Sami sai perinteiset palauttelut kävelytyksineen ja jalkojen hoitoineen kilpailun jälkeen. Itsellä oli aika tylsä olo tuollaisen maratonin jälkeen. Nyt oli vedetty maraton järjellä, ei tunteella ja olo oli sen mukainen. Perinteinen lauantai-illan flow puuttui täysin. Kyllä tähän lajiin kuuluu adrenaliini suonissa ja sitä ei nyt virrannut. Koitin olla tyytyväinen edes varmasta tuloksesta. Ainakin englantilainen TA oli tyytyväinen. Hän oli kuullut, että olen tavoittelemassa täällä kvaalitulosta. Hänen ohjeistuksensa minulle kuuli: ”Drive marathon nice and slowly. If you don’t get result, I will kick you off back to Finland. If you want to drive like mad, do it somewhere near Finland.” Hän kävi jopa onnittelemassa minua viisaasta ajamisesta. Laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin.