Tessan ratsutus on jäänyt sivuosaan, kun ajo-opetus päätettiin hoitaan ensin sellaiselle mallille, että ajamisessa päästään mukavuusalueelle. Nyt kun kaikki pienet vastoinkäymiset kavioiden, kolhujen, matojen ja maitohampaiden kanssa on hetkeksi selätetty ja ajohommat kotona on saatu rutiinin puolle, niin oli aika ottaa ratsutus ohjelmaan. Tessalla käytiin keväällä kuusi kertaa selässä ilman isompia ongelmia ja joulun jälkeen palattiin muutaman kerran näihin harjoituksiin. Nyt kun perusasiat on kunnossa, niin tänään oli Miljan aika kiivetä selkään ja aloittaa varsinainen ratsutus. Käyntiä talutettuna molempiin suuntiin ja välillä myös taaksepäin, mutta tästä se lähtee. Tavoitteena on syksyn laatuarvostelut poneille ja tässä ohessa Tessa saa palata välillä aina tuttuun juttuun eli vaihteluksi tehdään ajotreeniä. Niin ne varsat kasvavat ja joskus vuosia sitten Samikin oli tässä vaiheessa. Pitkä tie on Samin kanssa siitä kuljettu ja aika näyttää, mihin Tessan rahkeet ratsuna ja ajoponina riittävät. Ainakin projektina tämä on aivan erilainen. Kuski ja varmasti myös ratsuttaja ovat kehittyneet huimasti sitten Samin alku aikojen. Mutta monella tapaa haastavampi on myös projektin kohde. Ja se on jo nyt varmaa, että tylsää tästä projektista ei tule!