Niin paljon kuin talvea vihaankin, niin jotain hyvää siinä on. Tänään piti hyödyntää mahdollisuus ajaa hankirallia laitumella, kun lunta oli sopivasti ja se ei vielä ollut koppuraksi jäätynyttä. Se ei myöskään tehnyt tilsaa eli poneillekin liikkuminen oli mukavaa ja turvallista. Ensiksi laitumella kävi Wilma Bennun kanssa ja sitten oli minun ja Samin vuoro. Perään laitettiin Tessalla käytössä oleva rockardit, kun niitä on helpompi hangessa vetää ja niiden renkaissa on myös parempi pito tiellä laitumelle ajettaessa.
Sami nautti, kun päästiin ajamaan isoa ravia isolle laitumelle. Kotona meillä on vain 20 x 50 metrin kenttä käytössä ja siinä treenaaminen on hieman ahtaampaa puuhaa. Kovassa kunnossa poni on, kun jaksoi hangessa porskuttaa melko pitkät pätkät. No, nyt on tämäkin riemu nautittu eli kevättä voisi tulla!