Perjantaina sain vihdoinkin käsiini Tessan viralliset paperit ja nyt päästiin rokottamaan. Ajattelin, että on helpompaa, kun saa rokotukset kerralla merkattua passiin eikä tarvitse säilytellä erillisiä todistuksia. Tuossa Tessan sairastellessa kavioitaan ehdin jo huolestua, kun vakuutusehdoista löytyi kohta, että hevosella pitää olla jäykkäkouristusrokotus voimassa. Kasvattajan mukaan sellainen oli joskus annettu, mutta mitään todistusta en siitä saanut. Nyt siis aloitettiin Tessan rokotussarja aivan alusta ja seuraava rokotus tuleekin sopivasti tammikuulle raspausten yhteyteen. Hienosti Tessa antoi pistää itseään. Muilla poneilla onkin rokotukset keväämmällä, jotta KV-vaatimusten 6 kuukautta ennen kilpailua saadaan toteutumaan läpi kauden.