7.9. Oma apu, paras apu!
Aamulla heräsimme aikaisin, koska tallialue meni kiinni maanantaina kello yhdeksän. Meidän lisäksi kilpailualueelle oli jäänyt yöpymään vajaat parikymmentä autokuntaa. Soila lähti taluttelemaan ja valmistelemaan Samia lähtökuntoon sillä aikaa, kun me Timon kanssa laitoimme auton valmiiksi. Kun kaikki oli valmiina, päätimme lastata Samin vasta, kun varmuus liikkeelle pääsystä oli olemassa. Kaikki leirintäalueelta pois vievät reitit olivat ajokelvottomassa kunnossa ja edellisen illan traktorien hinausralli oli tuhonnut viimeisetkin mahdollisuudet.
Järjestäjä oli illalla luvannut, että traktorit ovat heti aamusta auttamassa lähtijöitä…. tämä oli varmaankin unohtunut kertoa traktorikuskeille. Ihmiset kävelivät neuvottomina pitkin aluetta ja etsivät järjestäjien edustajia. Missään ei ollut ketään, joka olisi tiennyt, koska ja miten alueelta pääsisi pois. Italian autokunta päätti yrittää katsojien käyttämää reittiä pitkin, josta oli lyhin tie asfaltille. Me muut katsoimme, kuinka heidän auto ponit kyydissä holtittomasti liiraili mudassa kapealla puukujalla ja pääsi kuin pääsikin kantavalle pohjalle. Kukaan muu ei enää ollut halukas kokeilemaan onneaan tuolla reitillä.
Meidän auto seisoi onneksi leirintäalueen toisessa reunassa ja oman alueemme kulmassa. Meidän edessä ollutta nurmea ei ollut vedetty traktorilla täysin rikki. Timo lähti saksalaisen kuskin kanssa katsomaan reittiä, joka kulki ykkösesteen kulmalta käyttämättömälle peltotielle. Tätä kapeaa tietä pitkin löytyi mahdollinen reitti asfaltille. Katsoimme jännityksellä, kun saksalainen hevosauto trailereineen kaasutti kohti kiertotietä. Vaappuen ja kolisten se ryömi kohti kantavaa maaperää ja onnistui pääsemään sinne. Päätimme kokeilla samaa ja fiilis oli korkealla, kun näimme Timon pääsevän omalla automme pois pelloilta. Koska lie pääsivät lähtemään ne meitä isommat autot, joille tämäkin reitti oli mahdoton. Kävelimme Samin kanssa kylätien varteen kohtaan, jossa saimme lastaussillan auki ja Samin kyytiin. Kotimatka oli valmis alkamaan!
Päivän aikana ajoimme 716 kilometriä ja illaksi olimme perillä Tanskassa Henrik Høperin luona. Samia odotti siellä karsina ja meitä herkullinen iltapala.
Vaihdoimme Henrikin kanssa kuulumisia ja sain videoilta palautteen suorituksistamme. Antoisaa oli päästä keskustelemaan kokemuksista heti kilpailun jälkeen. Henrikin tallissa näimme myös mukavan näköisen hevosen, joka kuulemma matkaa Suomeen valjakkohevoseksi. Onnea vaan uudelle hevosen omistajalle! 