speedex.jpg

kuulumisia:2018:01:21:joulukuussa_jaeaetikkoeae

Joulukuussa jäätikköä

Etelä-Suomen talvi ei ole suosinut ulkona treenaavia. Kenttä sentään saatiin pidettyä edes jonkinlaisessa kunnossa, mutta tielle ei ole ollut enää loppuvuodesta asiaa. Liikutus on siis ollut hieman kevyempää, mikä tiukan kauden jälkeen tekee myös hyvää poneille. Joulukuusi koristeltiin tällä kertaa Samin viime kauden saavutuksilla ja aika komea siitä tuli. Tessakin halusi kaikki ruusukkeensa kuuseen ja näky oli suorastaan hellyyttävä. Hieman on vielä tekemistä ennenkuin kuusi täyttyy. LOL Jouluaattona ajettiin perinteiset ”jouluaattoratsastukset”, mutta tapanina reki olisi lyönyt kipinää hiekotetulla jäisellä tiellä. Samiltahan rekihommatkin onnistuu, mutta Tessaa tuskin tänä vuonna olisi vielä reen eteen laitettu.

Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2018! Toivottaa Sami ja Tessa tiimeineen.



kuulumisia/2018/01/21/joulukuussa_jaeaetikkoeae.txt · Viimeksi muutettu: 21.01.2018 16:27 / leena

Sivutyökalut