speedex.jpg

kuulumisia:2015:10:20:20.10._nordiksella

20.10. Nordiksella

Tänään oli aika näyttää, mitä on viime aikoina harjoiteltu. Kotona puunattiin Sami kuntoon ja sitten nokka kohti HIFKin hallia ja Helsinki International Horse Shown yhteydessä järjestettyä 4 Your Horse hevosten hyvinvointitapahtumaa. Sami esiintyi siellä Minna Lindstömin ja Jaana Pohjolan ”klassinen ratsastus kohtaa tuplavahvisteen” demossa.

Perillä odotti karsina ja ennen näytöksen alkua Sami pääsi Miljan kanssa verryttelemään pääareenalle. Sami oli itse varmuus liikkuessaan jäähallin kulmilla ja areenalla. Liekkö elämän kokemus vai kokeilussa ollut Prokalm, mutta kyllä oli ilo katsella levollista ja tasapainoista ponia melko haastavassa ympäristössä.

Varsinaisessa demossa Sami ja Milja suorittivat sen, mitä oli ennakkoon harjoiteltu ja sovittu. Niin teki myös kaksi muuta demoratsukkoa. Mutta itselleni demo oli valtava pettymys! Miten kaksi noinkin taitavaa hevostenkouluttajaa voi munata noin pahasti noin ison yleisön edessä? Yleisölle ei varmasti selvinnyt, mitä yritettiin esittää tai miten tuplavahviste ja klassinen ratsastus kohtasivat. Sääli, sillä meille he olivat kotona onnistuneet selvittämään jutun melko ymmärrettävästi. Ja itse olen sitä mieltä, että tässäkin jutussa on joku juju. Tärkeintä on löytää kultainen keskitie tämän ja muiden juttujen väliltä. Mutta tästä keikasta meille jäi käteen varmasti paljon ajateltavaa, yksi hieno kokemus lisää ja Samille mahdollisuus tutustua haastaviin olosuhteisiin turvallisesti porkkanaa syöden. Eli jos ei yleisö illan tästä osuudesta mitään saanutkaan, niin ei me mitään menetettykään. Ja jatkossakin aiomme katsoa hevosmaailman tuulia avoimin mielin!

kuulumisia/2015/10/20/20.10._nordiksella.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut