Perjantai oli meillä vapaapäivä kilpailemisesta, mutta samalla ehkä kilpailun rankin päivä. Soila piti huolta Samista ja me kiersimme Laurin kanssa läpi esteitä ja B-osuuden reittejä. B-osuudesta oli annettu kartta ja pakkoporttien ja esteiden järjestys. Taas täytyy sanoa, että viime syksyinen kilpaileminen Bredassa oli loistava juttu. Neljän esteen rakenteet ja osa reiteistä oli tuttuja. Nyt esteet olivat vielä fiksummin järjestelty eli ensiksi ajettiin neljä estettä kilpailualueen toisessa reunassa ja sitten neljä toisessa reunassa. Kenttäratsastajien kujien seassa pyöriminen oli jätetty pois. Mielenkiintoisin lähestyminen oli esteelle neljä, jonne saavuttiin pitkää kujaa pitkin kouluratoja kiertäen. Siitä puikattiin VIP –teltan agregaattien ja kylmäkoneiden välistä sisälle VIP-telttaan ja teltan läpi pääareenalla sijainneeseen esteeseen. Jos miljöökin tuossa kohtaa oli haastava, niin pohja oli ehkä vielä haastavampi. Viimeinen 30 metriä ennen telttaa ja teltan sisällä oli jo perjantaina ennen maratonia syvää velliä.


Iltapäivällä kiersimme vielä Benin kanssa kerran autolla A-osuuden, jotta Laurikin näki sen. Sen jälkeen jatkoimme taas esteille. Pääareenan esteen tutustumista haittasi tiukka aikataulu. Este oli esteratsastuskilpailun takia auki vain kaksi tunnin pätkää päivällä ja illalla kahdeksan jälkeen. Noiden aukiolotuntien aikana este oli tietenkin niin täynnä kuskeja, että siellä oli lähes hankala kävellä. Kaikilla esteillä alkoivat pohjat mennä liukkaiksi pelkästä ihmisten kävelemisestä, joka vaikeutti kävelemistä ja teki siitä aika raskasta. Mutta raskainta oli kuitenkin reittien selvittäminen ja esteeltä toiselle kulkeminen. Paikoitellen käytettävät reitit olivat jo sellaisessa kunnossa, että polkupyörällä ei päässyt enää eteenpäin. Ja lisää vettä tuli taivaalta pitkin päivää.

Päivän mudassa rämmittyämme oli aika vaihtaa siistimpää päälle ja valmistautua palkintojenjakoon. Muistan, kun viime vuoden Bredan perjantai-illan palkintojenjaossa katsoin maailmanluokan kuskeja ja ajattelin, että jos joskus tuonne riviin vielä pääsisi. En ehkä silloin uskaltanut edes uneksia, että MM-kilpailuissa sen teen. Huikea fiilis vastaanottaa ruusuke ja seistä samassa rivissä maailman huippujen kanssa. Ja osa niistä jopa jäi selkämme taakse. Tästä hetkestä otin kaiken ilon irti, mutta paluu maan pinnalle oli nopea. Takaisin autolle, kumisaappaat jalkaan ja tutustumaan vielä B-osuuden reitin viimeiseen osaan, joka avattiin vasta kuuden jälkeen illalla. Pimeän koittaessa oli pakko uskoa, että homma on hallussa. Päätä tyynyyn ja mielikuvaharjoittelussa taisin päästä nelosesteen kulmille.