speedex.jpg

kuulumisia:2015:06:14:27.5._mm-kvaali

27.5. MM-kvaalit!

Sain tänään SRLsta mukavaa postia! Olen ollut tietämättäni viime syksyn Bredan kilpailusta asti FEIn 3* kuski. Tälle tasolle kuskilta vaaditaan suorituksiksi joko kaksi hyväksyttyä tulosta vanhan systeemin CAI-B kilpailuista tai kaksi hyväksyttyä tulosta uuden systeemin 2* kilpailuista. Siirtymäkaudella 2014 on edellisen vuoden CAI-B kilpailut rinnastettu 2* kilpailuiksi. Näin siis Bredan kilpailun tulos nosti minut 3* kuskiksi jo viime syksynä.

Juuri ennen Puolan reissuun lähtemistä minulle valkeni, että FEIn MM-kvaalisäännöissä sanotaan, että MM-kvaalien ajamiseen täytyy kuskin olla 3* tasolla. En siis reissuun lähtiessäni tarkkaan tiennyt, meneekö ensimmäinen kilpailu vielä tuon tason saavuttamiseen. Päätin vain yrittää parhaani ja katsoa sitten kotimaassa, mihin tulokset riittävät.

MM-kvaaleja voi ajaa FEIn 2*-4* kilpailuissa. Kvaaliin täytyy koulutuloksen olla alle 65 vp ja kokonaiskilpailusta täytyy saada hyväksytty tulos. Strzegomissa tuloksemme kouluradalta oli 50,99 vp ja Boguslawicessa 48,85 vp. Molemmat siis selkeästi rajan alla ja molemissa saimme hyväksytyn kokonaistuloksen. Ja koska olen siis jo reissuun lähtiessä ollut 3* kuski, niin meillä on FEIn vaatimat kaksi MM-kvaalia kasassa!!!!

kuulumisia/2015/06/14/27.5._mm-kvaali.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut