speedex.jpg

kuulumisia:2015:04:05:0504

5.4.Tomaksen mj-valmennus

Aamulla kello 8.30 oli ensimmäinen ajovuoromme. Yöllä oli satanut räntää,joka oli jäätynyt teiden pintaan ja hieman hirvitti lähteä ilman hokkeja sileä kumisilla juhlavaunuilla siirymään tallilta Haimihallille. Ajot oli siirretty ulkokentältä Haimihalliin aamun kelin takia.

Aamun ajossa ei alkuun onnistunut oikein mikään. Sami oli erittäin laukkaherkkä ja rikkoi laukalle heti, kun pyysi eteenpäin. Lisäksi oikea ohja ei tuntunut hyvältä ja taipuminen vasemmalle oli työlästä. Olisko ollut jumissa jostain,koska meno hieman helpotti loppua kohti. Muutama lisäys ja siirtyminen sentään onnistui. Mutta ei jäänyt sellainen fiilis, että FEI9 kouluohjelma onnistuisi seuraavana aamuna. Katsoin kuitenkin ajon jälkeen videon ja itse asiassa meno ei näyttänyt niin kaoottiselta kuin se tuntui.

Iltapäivällä ajoimme ulkokentällä 20 portin tarkkuusrataa. Rata oli Tomaksen tuntien melko haastava, mutta kiva ajaa. Sami tuntui heti verryttelyssä paremmalta kuin aamulla ja laukkarikot olivat poissa. Ajoimme radan kolmeen kertaan ja ensimmäistä kertaa onnistuimme ajamaan kaikki vedot alle maksimiajan. Parhaalla ajolla pallojakin tuli vain yksi ja ihan kuskin omasta mokasta eli tarkkuusharjoitukseen täytyy olla tyytyväinen. Tämä oli yksi syy, miksi aikoinaan halusin vaihtaa Tomaksen ryhmään. Talven tarkkuusharjoitukset ovat tulleet tarpeeseen ja kehitystäkin on nähtävissä.

kuulumisia/2015/04/05/0504.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:48 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut