speedex.jpg

2016:valmennus

Valmennukset 2016

Valjakon henkilökohtainen valmentaja on Ben Simonsén. Ben on ollut mukana Samin valmennuksessa jo kaksivuotissyksystä alkaen eli ennen kuin Samia oli kertaakaan valjastettu edes vaunujen eteen. Kolmivuotiskeväänä Sami opetettiin ajolle Hessi-tallilla Urjalassa ja syksyllä ajoharjoituksia jatkettiin kotona Sipoossa. Nelivuotiaana Sami pääsi mukaan valjakkoajon aluevalmennusrenkaaseen, johon kuuluimme kaksi vuotta.

Kuusivuotiaana eli kaudelle 2012 Sami sai paikan Ratsastajainliiton B-valmennusrenkaaseen. B-renkaassa valmentajana toimi Andreas Hesse.

Kaudelle 2013 Sami valittiin Suomen Ratsastajainliiton A/B renkaaseen, jonka valmentajana toimii ruotsalainen nelivaljakkojen maailmanmestari Tomas Eriksson.

Kaudelle 2014 molemat ponit hyväksyttiin maajoukkuevalmennukseen. Sami toimi ykkösponina ja Cara osallistui valmennuksiin tarvittessa. SRLn maajoukkuevalmennuksessa puhalsivat uudet tuulet. Maajoukkueponien valmentajaksi valitiin tanskalainen huippu yksikkökuski ja welshcobeilla paljon menestystä saavuttanut Henrik Høper. Henrik toimii ponien mj-valmentajana myös kaudella 2015 ja Sami jatkoi maajoukkuevalmennuksessa.



Kaudelle 2015 Tomas Erikssonin tarjosi yllättäen mahdollisuutta valmentautua hänen ryhmässään, joka on pääosin hevosten ryhmä. Tiukan harkinnan jälkeen päätimme vaihtaa ryhmää. Tomaksen valmennukset olivat paremmin sijoittuneet talvikauteen, niitä oli enemmän ja niiden päiväohjelma puolen tunnin ajosetteineen sopii mielestäni paremmin Samille kuin Henrikin pidemmät ajosessiot. Lisäksi pidän Tomaksen tarkkuushajoituksista ja siinä osiossa tarvitsemme erityisesti harjoitusta. Jostain syystä Tomas saa meistä myös enemmän irti eli valinta oli lopulta melko selvä.

Kohti kautta 2016 jatketaan kotona valmentautumista samoilla kuvioilla kuin aikaisemmin. Pari kertaa viikossa Sami työskentee Miljan kanssa ratsain kentällä. Muutoin ajetaan, ohjasajetaan, käydään maastossa ja irtojuoksutetaan ja huolehditaan samalla myös riittävästä levosta treenin ohessa. SRLn mj-valmennuksissa jatketaan Tomaksen ryhmässä ja lisäksi valmentaudutaan Benin avustuksella kotona ja Savijärvellä. Tulevaisuuden lupaus Tessa ei vielä varsin valmentaudu, vaan tavoitteena on pelkästään sen ajo-opettaminen. Kantavana ajatuksena on, että poneilla täytyy olla hauskaa ja vaihtelevaa, jotta ne jaksavat hyvällä mielellä tehdä töitä ja kilpailla!


  • 17.-18.12. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 11.-12.2. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 20.-21.3. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Ypäjä (Sami)
  • 9.-10.4. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Harju (Sami)
  • 28.-29.5. Maajoukkuevalmennus, Eriksson, Savijärvi (Sami)
2016/valmennus.txt · Viimeksi muutettu: 06.10.2017 17:49 (ulkoinen muokkaus)

Sivutyökalut