6.1. Oli poneilla hammashuoltopäivä. Caran hampaissa on ollut paljon hoidettavaa Tanskasta tulon jälkeen ja nyt aletaan lähentelemään jo normaalia hammashoitoa raspauksineen. Vasemmalta puolelta löytyi isompia piikkejä ja muutama haavauma poskesta. Vasemmalta puolelta jotain odotinkin löytyvä. Samin suusta löytyikin isompi yllätys, vaikka ei sinänsä tullut yllätyksenä, että jotain löytyy. Sen verran hankala on Sami viime aikoina ollut oikealle ohjalle. Oikealta puolelta ikenestä löytyi yllättäen sudenhampaan jäänne tai jokin muu omituinen hammas, joka oli putkahtanut näkyville. Se poistettiin ja nyt toivotaan, että ohjattavuus ja tuntuma palautuisi ennalleen. Puolen vuoden päästä katsotaan uudelleen, jotta turhilta ongelmilta kisakaudella vältytään.

11.1. Väännettiin poneille hokit jo toista kertaa tänä vuonna. Kenttä lanattiin sileäksi, koska tuleviksi päiviksi on luvattu talvi ja pakkasta ja näin saadan kentälle lumen alle tasainen hyvä pohja. Tervetuloa talvi! Täällä ollaan valmiina.

12.1. Tuli talvi kuten ennusteissa luvattiin. Cara ja Sami pääsivät talven ensimmäiseen hankitreeniin. Lunta kentällä oli huikeat kaksi senttiä! Milja ratsasti molemmat ponit ja hammashoito tuntui auttaneen. Tässä muutama kuva valjakkoponien koulutreeneistä.



15.1. Sami sai taas nauttia Janus Nogenen hieronnasta ja hoidoista. Kaikki tuntui olevan kunnossa ja taas on mukava jatkaa harjoittelua .

25.-26.1. Kuski kävi nauttimassa hyvästä seurasta ja kylpylän rentouttavasta hieronnasta perinteisellä valjakkoristeilyllä. Kohteena oli Tallinna ja Tallink Spa. Ohjelmassa oli myös henkistä valmennusta ja muuta lajiin liittyvää keskustelua. Tuliaisiksi tarttui matkaan mustaa valjasrasvaa ja uusi musta hattu tulevalle kisakaudelle. Nyt täytynee hieman tuunailla asua uuteen hattuun sopivaksi.

2.2. Vihdoinkin puuterilunta pellolla ja päästiin ajamaan hankirallia. Tänään oli vuorossa Cara, joka pääsi harjoittelemaan laukkaamista vaunujen kanssa hangessa. Olipa kivaa .

5.2. Oli Samin vuoro kokeilla Talvikilta lainassa olevaa kielentilallista liverpoolia. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten kieli ilmestyi ulos suupielestä. Sami oli onnistunut heittämään kielen kuolaimen yli. Onneksi groomi Lauri kipaisi paikan päälle ja pelasti meidät pinteestä. Täytynee kokeilla toisena päivänä uudelleen.

8.2. Sami kokeili kuolainta uudelleen. Nyt muutimme ohjan renkaasta ylempään luuppin, jotta kuolaimen asento pidättäessä muuttuisi ja kiristimme ketjua yhdellä reiällä. Kuolain toimi selvästi paremmin ja kieli pysyi oikealla puolella. Nyt odotan, että pääsemme kokeilemaan tätä kuolainta hyvällä pohjalla, sillä kotona ajaminen on melkoista loskarallia, jossa vaunu ja poni kulkevat omia teitään. Lähinnä ajaminen kasvattaa kuntoa, kun mitään ihmeempää ei voi loskan seassa vaatia.

11.2. SRL julkaisi vuoden 2013 rankingtilastot ja valiomerkit. Sekä kuski että poni löytyvät valjakkoajossa sijalta kolme. Viime vuonna Sami sai pisteitä kouluratsastuksessa, mutta nyt ensimmäistä kertaa valjakkoajossa.

Ajurit, poniyksiköt
1. Hannu Kalalahti, LoimURa 129 (Loimaa)
2. Raisa Takkinen, ValRa 66 (Kouvola)
3. Leena Vähä-Erkkilä, HusR 30 (Sipoo)

Ponit
1. Hessin Vihtori 129
2. Hipon Rolle 66
3. S.W. Summer's Dream Prince 30

14.2. Alkuviikosta oltiin rankinglistalla, mutta nyt nimi löytyy hieman toisenlaiselta listalta….Sami sai varsin erikoiset ystävänpäivän terveiset FEIltä eli kansaiväliseltä ratsastajain liitolta. ”Your name is on the black list!” Useampaan kertaan piti sähköposti lukea ennen kuin uskoin, että tämä voi olla edes totta!

We have found a few issues of records concerning horses starting in ponies class and the same for ponies starting in horse classes.

This horse is not a pony but a horse:
HorseFEIID='104AF39' 104AF39 FIN S.W. SUMMER'S DREAM PRINCE

Nyt emme tiedä, kuka on sössinyt ja missä, mutta Sami on virallisesti poniksi mitattu ja ponina poniluokissa kilpaillut. Ehkä Samin iso ego on saanut sen kasvamaan hevosmittoihin . Täytyypä maanantaina aloittaa asian selvittäminen, sillä mustalta listalta voi olla mahdotonta ilmoittautua kilpailuihin ja kansainvälisiin kilpailuihin on tulevalla kaudella tarkoitus tähdätä. Kaikesta huolimatta Sami tiimeineen toivottaa kaikille hyvää ystävänpäivää!

15.-16.2. Sami osallistui Henrik Høperin maajoukkuevalmennukseen Ypäjällä. Lauantaina aamu alkoi klo 8.30 reippaasti jumpalla ja tällä kertaa vuorossa oli keppijumppaa ja kahvakuulaa. Iltapäivällä ajettiin koulua ja syksyn pitkä tauko näkyi ja tuntui voimattomuutena. Laukkarikkoja tuli tavallista enemmän. Samalla kokeiltiin Talvikin lainaamaa kielentilallista kankikuolainta. Tunnin alkuvaiheessa vaihdoimme kankeen Samin oman tiheän kankiketjun alkuperäisen suurirenkaisen tilalle ja vaikutus oli todella suuri. Omalla ketjulla ajettavuus parani huomattavasti. Oli mielenkiintoista huomata, että noinkin pienellä muutoksella voi olla noin iso merkitys. Mutta ehkä tämäkään ei ole se lopullinen kuolainratkaisu. Samin pieneen suuhun on todella haastavaa löytää sopivaa kuolainta.

Illalla käytiin yhdessä läpi kilpailusuunnitelmia tulevalle kaudelle ja analysoitiin edellisen kauden maratonvideoita. Samilta oli katsottavana SM-kilpailujen seitsemän estettä. Erityisesti groomin työskentely sai sekä kehuja että hyviä vinkkejä. Kauden 2012 Balticcupin videosta löytyi myös meitä aikaisemmin isosti vaivannut ulko-ohjaan liittynyt ongelma, jonka korjaamiseen tuli myös hyviä ohjeita. Lopuksi käytiin vielä teoriassa läpi seuraavan päivän maratonharjoitusta.

Sunnuntaina aamulla herätessä löytyi kuskin kropasta liuta kadoksissa olleita lihaksia. Jumppa oli tehnyt tehtävänsä . Lihakset verryteltiin maratonestettä rakentaessa ja groomi Laurikin ilmestyi Ypäjälle. Tallissa käärittiin Samille pintelit ja viriteltiin tutut oranssit putsit jalkoihin. Ponin olemus muuttui täysin ja se taisi arvata, mitä oli edessä. Suuhun laitoimme varmuuden vuoksi viime kaudelta tutun maratonkuolaimen.

Henrik veti meille mahtavan maratonharjoituksen, jossa samaan esteeseen ajettiin ravilla ja laukalla erilaisia tehtäviä. Parina meillä oli Hannu&Hessin Vihtori, jonka kanssa vuoretellen ajoimme estettä. Henrik antoi hyviä vihjeitä ja erityisesti harjoittelimme vauhdin pyytämistä käännöksissä, jolloin käännöksistä saadaan nopeampia ja sujuvampia. Suunnan muutoksissa Sami esitti erityisesti toiseen suuntaan liudan hienoja puhtaita laukanvaihtoja, joista suuri kiitos menee Miljan tekemälle kouluratsastustyöskentelylle. Lauri pääsi vielä harjoittelemaan groomaamista Talvikin ja Fredin kanssa, josta kiitokset Talvikille. Olipa antoisa valmennus ja paljon jäi kotiin mietittävää. Erityisen tyytyväinen olin myös onnistuneisiin kuljetuksiin, jotka nekään eivät ole olleet viime kaudella Samin kanssa itsestäänselvyys.



17.2. Sami on jälleen poni ja toivotaan, että menneisyys mustalla listalla ei aiheuta jatkossa ongelmia. FEIn rekisterissä Samin kohdalle oli jäänyt ponikohta rastittamatta ja SRL korjasi tekemänsä virheen.

Sami nautti valmennuksen jälkeen pitkistä aamu-unistaan ja iltapäivällä oli liikuntana kentän lanausta käynnissä, jotta saatiin lihaksisto kevyesti verryteltyä eilisen maratontreenin jäljiltä. Sami oli silmin nähden tyytyväisen oloinen. Se nauttii, kun se pääsee taas maailmalle ja tekemään oikeita töitä.

18.2. Henrik sanoi valmennuksessa, että Sami on vielä kovin voimaton ja sen olen huomannut itsekin Samin syksyisen tauon jäljiltä. Koska joka talvinen voimatreeni rankirallin avulla ei ole tänä talvena ollut mahdollista, niin nyt on keksittävä jotain muuta. Henkilökunta käytti Samin vapaapäivän askartelemiseen ja uusi kuntosalilaite valmistui. Caralla suoritettiin koeajo ja se joutuikin ihan tosissaan työskentelemään saadakseen renkaan kulkemaan. Nyt löytyikin hyvä menetelmä opettaa Caraa vetämään vaunua raskailla pohjilla. Viime kauden kilpailuissa se meni aina hämilleen, jos vaunu lakkasi liikkumasta ja alkoi vetämisen sijaan häsläämään aisojen välissä. Siis kohti kevättä jatkamme Caralle voima ja tekniikkaharjoittelua renkaan kanssa.


19.2. Oli Samin vuoro kokeilla uutta jumppalaitetta. Rengas kiinnitettiin köydellä rockardeissa olevaan vetokoukkuun ja jumppalaite oli valmiina käytettäväksi. Rengas liikkui Samin perässä huomattavasti kevyemmin kuin Caralla ja treenin ohessa tuli kenttä lanattua. Viisas poni! Sen perään voi nykypäivänä ripustaa näköjään melkein mitä vaan.

22.2. Koskahan viimeksi on tarvinnut helmikuussa kaivaa puroja kentälle. Viime vuodelta vastaava päivitys löytyy huhtikuun 12. päivä. Kevättä odotellessa…

25.2. Samilla oli vapaa päivä, johon kuului kävelylenkki ja Januksen suorittama hieronta kaikkine hoitoineen. Vapaapäivän kunniaksi kuskilla oli aikaa viimeistellä suuri videosaavutuksensa. Kuskille oli henkisesti huomattavasti helpompaa ja mieluisampaa suorittaa videolla näkyvät radat kuin tehdä omin pikku kätösin videopätkistä kooste. Mutta saavutus siis tämäkin ja nyt nähtävissä maailman ensi-illassa.

1.3. Sami kävi Miljan kanssa aloittamassa kouluratsastuskauden. Haarajoella Alhontilalla järjestetään rataharjoituksia, joissa ratsukko saa valita haluamansa ohjelman ja luokat on jaettu kahteen. Sami osallistui Helppo A ja vaikeammat luokkaan ja ratana oli He A tason Kenttäohjelma 6. Kahdesta isosta rikosta huolimatta tulos oli hieno 66,04 % ja Sami sijoittui luokassa kolmanneksi. Tämä toimi hyvänä harjoituksena ensi viikonlopun rientoihin eli Sami ja Milja pääsivät maneesiin hyvälle pohjalle yleisön eteen harjoittelemaan. Kotona kentän kova pohja on haitannut viime päivät kaikkea harjoittelua.













6.3. Kaikenlaista pientä puuhaa on ollut tarjolla messuvalmistelujen parissa, mutta ehkä kaikki vielä valmistuu ajoissa. Tänään saatiin julisteet ja Samin tiimin takit painosta. Hienot julisteet painatettiin keravalaisessa Mainoste Printissä. Takeista Samin tiimi kiittää Hippodomea ja Veljekset Wahlstenia. Mainittuja yrityksiä tiimimme suosittelee lämpimästi. Palvelu oli ystävällistä, ammattitaitoista ja erittäin nopeaa. Myös Samin tuleva messuosasto käytiin tsekkaamassa ja ensimmäiset tavarat viemässä. Karsinakin löytyi ja verryttely- ja näytösareenat olivat Messukeskuksessa valmiina. Illalla Sami pääsi vielä viimeistelyajoon, jota kylläkin haittasi kotikentän kova pohja. Lopuksi pestiin ja puunattiin vaunut ja valjaat eli kiireinen messuvalmistelupäivä takana.

7.3. Nyt on messuosasto rakennettu ja Sami toimitettu Messukeskukseen. Ennen Messukeskukseen lähtöä Milja kävi ratsastamassa Samin kotona. Kummiponin työviikonloppu Helsinki Horse Fair messuilla on valmiina alkamaan. Jännityksellä odotamme, mitä viikonloppu tuo tullessaan. Sami matkusti messukeskukseen jo perjantai iltana, jotta se saa rauhassa totutella hallin maisemiin ja äänimaailmaan, koska tämä on Samin ensimmäinen esiintyminen tällaisissa olosuhteissa. Fiksun oloisesti Sami tutustui paikkoihin. Vain ensimmäinen hallikuulutus sai sen hieman enemmän ryhdikkääksi. Oma karsinakin löytyi ja ruoka maistui. Karsinassa sitä kummastutti uusi kutterikuivitus, jollaiseen se ei ole aikaisemmin tutustunut. Pihkan haju taisi laittaa nenän nyttyrälle.


8.3. Sami oli nukkunut yön yli Messukeskuksessa ja menimme aamulla paikalle ajoissa ennen messujen avautumista, jotta Sami ehti aamukävelylle verryttelyalueelle. Halliin saapuvien hevosten hirnuminen sai Samin muutamaan kertaan huolestumaan, mutta pienen rapsuttelun jälkeen levollinen olemus saatiin palautumaan.

Samin ensimmäinen esiintyminen oli lauantaina klo 11.15 heti ratsastavan poliisin näytöksen jälkeen. Sami esiintyi ratsain Miljan kanssa ja samalla oli ajatuksena, että Sami pääsisi näkemään areenan turvallisesti ratsastajan kanssa ennen illan valjakkonäytöstä. Siis kouluratsastuksen ohella siedätystä messuareenan tunnelmaan. Sami letitettiin ja puunattiin edustuskuntoon ja Milja lähti verryttelyalueelle ratsastamaan. Pieneksi yllätykseksi verryttelykumppanina oli kenttähuoltajien oranssi iso maantiejyrä. Siedätyksen osa 1 suoritettiin kunnialla ja osaa 2 ei osattu vielä edes aavistaa. Kun Samin vuoro oli heti poliisien jälkeen siirtyä areenalle, matkalla tuli vastaan poliisiauto pillit vinkuen ja valot vilkkuen ja poliisien näytösrekvisiitat olivat vielä kentällä. Rohkeasti Milja ja Sami polkaisivat kentälle pressujen, ilmapallojen ja palavien roihujen sekaan. Poliisien siivotessa kenttää Sami esitti upeata raviaan, väistöjä, lisäyksiä ja laukkaosuuden ilmapallojen seassa. Pienenä lisäsiedätyksenä henkilökunta keräsi ilmapallot pamauttamalla ne jalalla puhki ja siitäkös Samin ravi parani entisestään. Moneltako kouluhevoselta olisi onnistunut esiintyminen noissa olosuhteissa? Viisas poni ja rohkealla asenteella esiintynyt ratsastaja saivat ansaitut kehut kentän reunalla seuranneilta hevosihmisiltä.

Esityksen jälkeen Sami pääsi huilaamaan ja syömään tallialueelle. Samin karsina oli siis yleisöltä suljetulla tallialueella, jotta se saisi huilata rauhassa esitysten välillä. Koska esteratsastuskilpailu jäi odotettua lyhyemmäksi, areenan ohjelmaan lisättiin Film Me -videokuvausjärjestelmän esittely, johon Samia ja Miljaa pyydettiin ratsukoksi. Sami sai siis ylimääräisen mahdollisuuden ”ulkoilla” messuareenalla. Samin lisäksi esityksessä tähtivieraana oli Suomen Ratsastajainliito pääsihteeri Fred Sundwall, joka elokuussa oli ollut palkitsemassa Samin valjakkoajon SM-kilpailussa. Taisi tulla Samin kouluratsastusminä hänellekin yllätyksenä ja esityksen jälkeen Sami pääsi kaverikuvaan Fredin kanssa. Sami on kuulemma ”mykistävä otus”.


Päivän päätteksi oli vuorossa valjakkoajon Indoor Driving Challenge näytöskilpailu, johon osallistuimme kahdeksan muun valjakon lisäksi. Koska verryttelyalue oli pieni ja rataan tutustuminen juuri ennen esityksen alkua, satsasimme verryttelyssä pitkään alkukäyntiin ilman vaunuja. Viime tipassa saimme vielä kuulla, että hevoset on tapana maailmalla letittää indooriin ja kiitos Miljan, Sami sai pikaisen letityksen. Sami valjastettiin ajoissa ja se meni Ainon taluttamana kävelemään sillä aikaa, kun kuski ja groomi kävivät tutustumassa rataan. Groomina oli lauantain näytöksessä pitkästä aikaa Timo, koska luottogoomimme Lauri oli estynyt. Pikaisen rataan tutustumisen jälkeen laitoimme Samin vaunun eteen ja pian oli aika siirtyä radalle. Sami suoriutui loistavasti uransa ensimmäisestä indooresiintymisestä. Se ei juurikaan välittänyt ympäristöstä, keskittyi tekemiseen ja oli hyvin ajettavissa läpi radan. Tuloksena oli puhdas rata ja tämän kokemuksen jälkeen sunnuntaina uskallamme sitten ajaa jo lujempaa! Messukeskukseen jäi yöpymään väsynyt, mutta tyytyväisen oloinen poni.

9.3. Sami kävi taas kävelyllä ennen Messujen avautumista. Ensimmäinen esiintyminen oli eiliseen tapaan aamupäivällä poliisien jälkeen. Se löytyy tallennettuna Film me järjestelmässä. Esiintymisen jälkeen Sami huilaili tottuneen oloisesti karsinassaan ja hoiti muutaman sovitun fanitapaamisen. Näistä muistona kuva kummitäti, kummiponi ja kummityttö :).


Päivä messuilla kului edustaessa Samin ja valjakkoajon yhteisellä messuosastolla, jossa kävi mukava määrä Samista ja lajista kiinnostuneita ihmisiä. Oli hauska tavata tuttuja ja tuntemattomia. Muuhun messutarjontaan ei itselläni valitettavasti juurikaan jäänyt aikaa tutustua.

Päivän viimeisenä ohjelmana messuareenalla oli Indoor Driving Challange sponsored by Showlink eli tarkkuusportteja maratonesteen sisältävä kilpailu. Tänään saimme groomiksi luottogroomi Laurin ja pistimme pykälän vauhtia lisää. Ajoimme puhtaan radan ja aika parani edellisestä päivästä yli kymmenen sekunttia, vaikka yksi tiekin meni kuskin virheestä pidempää kautta kiertäen.

Loistava poni ja loistava groomi! Tuloksissa olimme neljäs ja Sami malttoi hienosti jopa palkintojen jaossa seisomisen. Palkintojen jaon päätteeksi Horse Fair palkitsi kummiponin vielä hienolla loimella. Kummiponi kiittää!



Messujen sulkeuduttua oli edessä varusteiden pakkaaminen ja osaston purkaminen. Kiitos tiimin selvisimme tästä aika rivakasti. Sami pääsi myös kuuden vuoden tauon jälkeen näkemään emänsä Malog Elanin, joka oli ollut messuilla welshien rotukarsinassa esillä. En tiedä, mitä hevoset tuntevat tai muistavat, mutta kun Sami näki emänsä verryttelyalueella, se päästi jännää matalaa höp-höp-höp ääntä, jota siltä todella harvoin on kuullut.


Edessä oli vielä yksi ennen kokematon siedätys. Hevosautot olivat parkissa isolla parkkialueella muutaman sadan metrin päässä hallilta ja poistuimme siis ensin messuhallin läpi taluttaen, sitten huoltokäytävää pitkin ulos rakennuksesta ja sen jälkeen pahimman purkuruuhkan läpi parkkipaikalla autorivien välistä kohti kotiin kuljetusta. Avuksi saimme onneksi possujunan eli viisi valjakkohevosta poistui letkana korvaakaan lotkauttamatta tuon kaiken läpi. Mulla on niiiiiiin viisas poni!!!!

Onnellisesti kotona yhtä suurta kokemusta rikkaampana! Vaikka messujärjestelyt ja -valmistelut veivät paljon aikaa, kokonaisuutena tämä messuponiprojekti opetti ja antoi aika paljon. Kiitos Samin loistavalle tiimille! Me teimme sen yhdessä! Kiitos myös kaikille niille, jotka osallistuivat Indoor Challengen järjestelyihin, kannustivat katsomossa, vierailivat osastolla….ja ihan kaikille! Miten tämä tarina jatkuu vai jatkuuko…siitä kuulemme ehkä lähiaikoina .

12.3. Sami on tämän viikon palautunut messuhuumasta kävelylenkeillä ja ratsain. Tänään oli tarkoitus kävelylenkkiin yhdistää kuolainkokeilu, mutta uusien kuolainten kankivarret olivat yläosastaan liian kapeat. Siispä lenkki suoritettiin vanhoilla kuolaimilla ja uudet joutuivat ruuvipenkkiin väännettäviksi.

15.3. Cara pääsi vuorostaan Miljan kanssa Alhon tilalle koulurataharjoituksiin ohjelmanaan He B:3. Caran kanssa tärkeintä on harjoitella kotoa poissa olemista ja maltillista käyttäytymistä niin kilpailupaikalla kuin kilpailusuorituksessa. Caralla on tapana hätääntyä, kun se joutuu omasta laumastaan erilleen. Tänään Cara käyttäytyi suorastaan hienosti ja tuloksena oli oma uusi ennätys He B tason kouluradalta eli 61,3 %. Ehkä se vielä joskus oppii.

25.3. Jaanus kävi hoitamssa Caraa, joka on viime aikoina tuntunut normaalia jäykkemmältä ja vinommalta. Erityisesti työskentely vasemmassa kierroksessa on ollut tavallista työläämpää. Selästä löytyi selviä jumeja ja katsotaan loppuviikosta helpottiko käsittely Caran liikkumista. Ainakin poni silmin nähden nautti hoidoista.

26.3. Vähitellen on messutohinoista toivuttu, mutta yksi asia on vielä jäänyt tekemättä. Samin tiimi KIITTÄÄ Hippodomea ja Wahlstenia tiimin yhtenäisistä messuasuista! Nämä tyylikkäät softshellit tullaan varmasti näkemään kesän aikana myös useilla valmennus- ja kilpailupaikoilla. Hevosalan vaatettajilta oli yllättävän vaikeaa löytää tarkoitukseen sopivaa yhtenäistä yläosaa, josta löytyy kokoja sekä naisille että miehille. Onneksi kuitenkin Hippodomen asiantuntevalla avustuksella löytyi W-Trotting Wear Softshell -takit ja painatuskin hoitui näppärästi Hippodomen kautta.

28.3. Ben kävi kotona valmentamassa meitä. Tänään oli Caran vuoro päästä hommiin, koska halusin näyttää uutta kuolainkokeiluani Benille. Caralla on nyt muutaman kerran ollut käytössä Henrikin ehdottama kuminen ajokuolain. Löysin pienen etsinnän jälkeen netistä kumisen, mutta jäykän pienellä kielentilalla oleva liverpoolin, joka on tuntunut aika hyvältä. Benin avustuksella löytyi myös uutta jujua Caran ajamiseen tällä kuolaimella. Kokeilu tällä kuolaimella siis jatkuu. Myös Jaanuksen käsittelyn tuntui tehonneen. Cara oli selkeästi ajossa suorempi ja käynti oli taas takaa pidempää ja rennompaa.


31.3. Kilpailukausi lähestyy ja taas tuntuu, että aika loppuu kesken. Tuttu tunne joka kevät. Vaikka kuinka olisi talven harjoittelut, niin aina kauden ensimmäisen kilpailun läheisyys yllättää. Tänä talvena harjoittelua on haitannut lumen puute. Kuntovedot hangessa ovat jääneet kokonaan ajamatta. Nyt on kuitenkin kauden ensimmäinen kilpailukutsu jo julkaistu ja kauden alkuun on 26 yötä. Toisaalta tätä on koko talvi odotettu. Jäsenmaksut on hoidettu, kilpailulupa hankittu, ponejen vuosimaksut maksettu ja valjakkonumerot haettu. Rokotukset hoidetaan vasta toukokuun lopulla, jotta ne ovat KV-sääntöjen mukaisesti voimassa koko kauden. Kansainväliseen kilpailuun osallistuvalla ponilla viimeisestä rokotuksesta ei saa olla kulunut yli kuutta kuukautta. Poikkeuksellista tälle keväälle on, että poneja ei ole tarvinnut mittauttaa. Kaikki ponit ovat jo sen ikäisiä, että niillä on loppulliset viralliset mittatodistukset. Nyt pitäisi vielä päättää, että kummalla ponilla ja mitä luokkaaYpäjällä ajaa. Samin kilpailukausi saattaa venyä pidemmälle syksyyn ja siksi alkua olisi hyvä lykätä. Sami ei myöskään ole vielä mielestäni riittävässä iskussa kauden alkuun. Carasta on vielä vaikea sanoa, mihin se olisi valmis lähinnä koulurataa ajatellen. Onneksi ilmoittautumispäivään on vielä aikaa.

3.4. Ben kävi tarkastamassa, kuinka ovat kotiläksyt sujuneet. Muutaman ajon tässä välissä olimme Caran kanssa harjoitelleet malttia, rauhallisuutta ja kevyttä ohjastuntumaa Benin ohjeilla ja selvästi jotain oli saatu aikaiseksi. Yhdessä Benin kanssa päätimme, että Cara lähtee viikonlopun mj-valmennukseen Ypäjälle kokeilemaan, että onnistuuko työskentely myös oman kentän ulkopuolella. Viikonloppuna pääsemme siis kokeilemaan ajamista kauden ensimmäisen kilpailun kisakentillä Henrikin ohjaamana.

4.4. Viikonloppuna on Henrik Høperin mj-valmennus Ypäjällä. Matkustimme paikan päälle jo perjantaina, jotta jaksaisimme paremmin seuraavan intensiivisen valmennuspäivän. Cara rauhottui talliin yllättävän hyvin, vaikka oli isolla käytävällä ainoana ponina lähes koko illan. Cara kävi illalla Ainon kanssa kävelyllä ja pääsi puunaukseen sekä jalkapesulle. Myös valjaat ja vaunut puunattiin viikonlopun valmennusta varten.




5.4. Lauantaina aamupäivällä ajoimme kaikki läpi valitsemamme kouluohjelman. Itse aloitin aamun ensin toimimalla kahdelle valjakolle sihteerinä. Oli todella opettavaista Henrikin kanssa katsoa ja kuunnella läpi kaksi FEI9 koulurataa. Sen jälkeen oli vuorossa oman radan ajaminen. Olin valinnut Caralle radaksi vaativan kouluohjelman 3.3, jonka todennäköisimmin ajaisimme kauden ensimmäisessä kilpailussa. Selvisimme radasta läpi kohtuullisesti, mutta loppua kohti tutusti kiihtyen. Radan jälkeen saimme Henrikiltä neuvoja koottuihin raveihin ja ajoimme rataan kuuluvat kootutu osiot vielä uudelleen läpi.


Lauantaina iltapäivällä oli edessä tarkkuusrataharjoitus, joka oli melko tekninen. Ajoimme harjoituksen läpi ensin kolmen portin paloina ja kävimme läpi erilaisten teknisten tehtävien ajoa sekä samalla uudistuneita tarkkuussääntöjä. Sen jälkeen ajoimme radan kahteen kertaan kokonaisuutena läpi. Cara toimi todella hyvin ja selvästi nautti tarkkuusajosta.

Tarkkuuden jälkeen oli edessä jumppa Hevosopiston kuntosalilla. Tällä kertaa saimme valita kolmesta tarjolla olevasta ohjelmasta ja päädyimme pilatekseen sekä rentoutumisharjoitukseen. Valmennusryhmämme veti jumpan läpi taas hyvällä fiiliksellä ja jumpan päälle oli edessä sauna sekä päivän videoiden analysointi. Jokainen rata virheineen ja vahvuuksineen käytiin läpi ja Henrik piirtämällä vielä selvensi teiden ajoa ja huomioon otettavia näkökohtia. Samalla keskusteltiin seuraavan päivän ajossa korjattavista ongelmista. Tämä oli ehkä antoisin teoriasessio ikinä maajoukkuevalmennuksissa. Lisää tällaisia!

6.4. Meille osui sunnuntaina valmennusaika iltapäivään ja päätimme kokeilla aamupäivällä, miten Cara suhtautuu kahteen ajokertaan päivässä. Kun siirtyy ajamaan vaativiin ja vaikeisiin luokkiin, niin kouluajoajat menevät usein iltapäivään ja silloin joutuu mietimään, mitä aktiivinen poni tekee aamupäivällä. Nyt oli hyvä hetki kokeilla aamuista ajolenkkiä ja lähdimme nauttimaan Ypäjän ihanista ajomaastoista. Cara käveli rennosti ja rohkeasti vieraissa maastoissa. Vain kaksi valkoista koiraa aiheutti hämmingin. Ajon jälkeen Cara nautti pienet päiväheinät ja sitten olikin vuorossa valmennus Ypäjän upealla juhlakentällä. Valmennukseen saimme vielä lainaksi kaimani Leenan MM-kilpailussa startanneet nelipyöräiset juhlavaunut. Kiitokset tästä Loimihaalle!

Tunnin alussa etsimme malttia ja pidätteeseen jäämistä ja se löytyikin yllättävän nopeasti. Henrikin pyynnöstä ajoimmekin sitten edellisen päivän kouluohjelman uudelleen ja fiilis oli todella hyvä. Nyt tiedän, että Cara pystyy suorittamaan kyseisen ohjelman ja hyvänä päivänä jopa hyvän ohjelman. Ja aamupäivän ajo ei ilmeisesti ollut huono ajatus. Kokeilussa olleet vaunut olivat myös kivat ajaa. Tästä valmennuksesta jäi hyvä fiilis jatkaa kohti kauden alkua. Nyt täytyy vain keksiä Caralle juhlavaunut, jos mielii kevään ensimmäisessä kilpailussa vaativaan luokkaan. Ohjeena oli siis harrastaa kilpailemista, vaikka aina ei sujuisikaan. Tällaisen ponin kanssa saattaa ensimmäiseen järkevään koulusuoritukseen mennä kuulemma kolme vuotta, mutta sitä kannattanee odottaa.













12.4. Sami kävi Miljan kanssa avaamassa kansallisen koulukilpailukauden Ypäjällä. Ohjelmana oli HeA:10. Sami teki siistin ja siivon suorituksen kovassa seurassa. Rataan mahtui mukaan yksi isompi rikko, mutta silti tuloksena 61,2% ja sijoitus 15/36. Taas tiedetään, missä mennään ja tästä on mukava jatkaa! Ja mikä parasta, Sami matkusti molemmat suunnat oikein mallikkaasti!

13.4. Sami sai palautua kilpailusta Jaanuksen hoitojen kera ja Cara pääsi koeajamaan uutta ”juhlavaunuaan”. Harjoitusrockardeihin oli vaihdettu Caran omat lyhyemmät aisat luuppipäillä ja renkaiksi vaihtuivat Benin maratonvaunun vararenkaat. Luuppiaisat ovat Caran kanssa turvallisemmat ja säännöt edellyttävät juhlavaunuihin oikean leveyden lisäksi kovakumirenkaita. Tasapaino rockardeissa oli ehkä parempi kuin koskaan ennen eli koeajo tuntui lupaavalta. Lyhdynpidikkeet pitää vielä kiinnittää ja kokonaisuus on valmis. Juhlavaunun tyyli taitaa olla hieman minimalistinen funkkis, mutta väliäkö hällä, kunhan radalle päästään.

17.4. Samin pääsiäismunasta löytyi mieluisa yllätys: Solheds Derma -tuoteperheen ihonhoitotuotteita. Solheds Derma on hevosten ja koirien hyvinvointiin suunniteltu tuoteperhe, jonka tutkitusti tehokkaat, terveysvaikutteiset tuotteet on valmistettu tarkoin valikoiduista, puhtaista ja luonnonmukaisista raaka-aineista. Samilla on kokeilussa Antiseptinen shampoo,Hoitava tehoseerumi ja Levottomuutta vähentävä hyönteisvoide. Sami testaa tuotteiden toimivuutta ja kerromme tästä lisää lähiaikoina.


19.4. Cara on nyt ilmoitettu Ypäjän kilpailuihin. Cara debytoi siellä kansallisella vaativalla tasolla. Nyt toivotaan, että onnistuisimme kilpailutilanteessa näyttämään edes osan siitä, mitä Cara on viime aikoina kotona ja valmennuksissa väläytellyt .

21.4. Kauden ensimmäiset kilpailut lähestyvät ja viimeinkin tuli kisa-asu päivitettyä. Tammikuussa valjakkoristeilyltä Tallinnasta löytyi uusi musta hattu ja pitkän hakemisen jälkeen löytyi ajojakkuni väriin sopiva vaalea essukangas, johon reunanauhoiksi tuli valjaistakin tutut hopea ja musta. Paikallisesta kangaskaupasta löytyi hauskaa pitsiä, josta sorvasin koristeen kaulukseen. Vihdoinkin sain myös ommeltua vitivalkoisen uuden plastrongin. Asuni on siis hansikkaita ja hattua lukuunottamatta itse ommeltu. Sitten pitäisi vielä groomi päivittää tähän ruskeasta mustaan vaihtuneeseen teemaan. Vaatteiden tuunailu on mukava lisä tähän muutenkin monipuolisen harrastukseen. Ajohansikkaiden ja ohjien väriä silloin tällöin kysellään. Valjakkoperinteeseen kuuluvat ruskeat ajo-ohjat ja ajurin hansikkaiden kuuluu olla ohjien kanssa saman sävyiset. Mustat ohjat ja hansikkaat kuuluvat hautajaisiin.



25.4. Joskus alku keväästä lupasin lisää tietoa Samin messutunnelmista ja nyt se on julkista! Sami jatkaa Helsinki Horse Fairin kummiponina kohti seuraavia messuja 7.-8.3.2015. Helsinki Horse Fair lähtee myös tukemaan valmistautumistamme Hollannissa syyskuussa 2015 järjestettäviin valjakkoajon MM-kisoihin ja sen kunniaksi automme sai tyylikkäät teippaukset. Yhteistyösopimuksemme ylitti myös Ratsastajainliiton uutiskynnyksen. Näissä fiiliksissä on kiva pakata autoa ja laittaa nokka kohti Ypäjää ja kauden avajaiskilpailua. Kilpailusta ja muutamasta muustakin mukavasta asiasta lisää taas ensi viikolla.


25.4. Saavuimme Ypäjälle jo perjantai-iltana ja majoituimme Jukka Rantasen talliin. Pienenä yllätyksenä tuli, että karsinamme oli lämpötilaltaan ulkokarsina veroinen ja yöksi luvattu pikkupakkanen aiheutti haasteen loimittamiselle. Kerrospukeutuminen oli pelastus tilanteeseen. Ensitöiksemme purimme auton ja laitoimme leirin pystyyn. Käy ihan alkuverryttelystä tuo vaunujen, varusteiden ja fillareiden jumppaaminen ulos autosta. Cara kävi Ainon kanssa kävelyllä sillä aikaa, kun itse kävin tutustumassa Derbykentän tuntumassa ”Sujuva” nimisellä alueella valmiina olleeseen tarkkuusrataan. Jo ensimmäisellä kävelyllä selvisi, että rata on pitkä ja haastava. Lisäksi vaativaan luokkaan oli laitettu vaikean leveys eli +20cm ja tempo 240m/min. Illan pääteeksi laadimme aikataulun lauantaille, että kaikki oleellinen saataisiin ajoissa tehtyä. Kaksipäiväisessä kilpailussa on aina melkoinen kiire. Maratongroomi Laurikin ilmestyi illan aikana leiriin ja kaikki oli siis valmista kauden aloitukseen.


26.4. Aamu valkeni Ypäjällä kauniin aurinkoisena ja Cara vaikutti levänneen karsinassa. Cara jäi Ainon hoitoon tallille ja Lauri ja minä polkasimme Derbykentälle. Lauri hoiti totuttuun tapaan kanslian ja minä kävin sillä aikaa tutustumassa uudelleen tarkkuusrataan. Eilisen kävelystä oli apua ja rata palautui nopeasti mieleen. Eilen kaoottiselta tuntunut sarjakin avautui muutamalla kävelyllä. Tarkkuusradalta suuntasimme suoraan maratonesteille vaikka yleensä en halua kävellä niitä ennen koulusuoritusta. Nyt oli vaan pakko, koska muuten aika loppuisi kesken. Kävimme kaikki seitsemän estettä kertaalleen läpi.

Kello 11 olimme takaisin tallilla ja oli hokituksen vuoro. Tarkkuus olisi nurmella ja päätimme laittaa maratonhokit saman tieän alle. Koska Cara on tunnetusti melko energinen ja kuuma, oli edellisessä valmennuksessa kokeiltu aamupäivään ylimääräistä ajoa ennen valmennusta, jotta tiedettäisiin toimisiko se kilpailutilanteessa. Nyt oli aika kokeilla sitä kilpailutilanteessa. Laitoimme Caran valjaisiin ja klo 11.45 lähdimme rennolle lenkille Ypäjän ihanille ajoreiteille. Samalla kellotimme kauanko tallilta ajaa käynnissä kilpailualueelle. Aamun ajo oli aika kiihkeää menoa ja päätimme mennä verkka-alueelle myös ravailemaan. Kun pieni tolkku menemiseen löytyi palasimme kävellen takaisin tallille ja Cara sai pienet heinät ja hetken aikaa rauhoittua karsinassa. Me viimeistelimme sillä aikaa vielä vaunut ja valjaat.

Kello 13.30 oli Caran letityksen vuoro ja Ainokin pääsi Raisan kammattavaksi. Aino hyppäsi Raisan kyytiin lainagroomiksi ja me jäimme valjastamaan Caraa. Klo 14.55 lähdimme tallilta kävelemään 14 minuutin matkaa verryttelyalueelle. Tarkoituksena oli ehtiä verryttelemään kentällä ravissa noin kymmenen minuuttia ennen koulusuoritusta. Verryttely venyi siitä ehkä hieman, mutta ylimäräisen ajan pelkästään kävelimme. Verryttelyssä haimme vain malttia, rauhallisuutta ja kevyttä tuntumaa. Yksi pieni lisäys oli tarkoitus kokeilla ja sekin meni rikki, joten palasimme maltin etsimiseen. Ilmeisesti aamuinen ajo oli tehnyt tehtävänsä, sillä vaunujen edessä oli selkeästi aamua rauhallisempi ja kuuliaisempi Cara. Sitten vaan radalle kokeilemaan, kauanko maltti säilyisi.


Cara teki uransa parhaan koulusuorituksen jaksaen keskittyä lähes loppuun saakka. Etenkin ensimmäinen lisäys oli hyvä ja siitä saimme jopa yhden yhdeksikön! Kymmenen sekuntin pysähdyskin seisottiin ja rikkeetön käynti ensimmäistä kertaa esitettiin. Vaikka radalle tulikin muutama rikko oli tuloksemme Caralle huimat 68% eli 51,17 virhepistettä ja se riitti kouluosuuden jaettuun ykköstilaan!

Kouluradan jälkeen lisäsimme Caralle suojat ja poistimme vaunusta lyhdyt. Lyhdyt eivät ole pakolliset tarkkuusradalla ja päätimme varmuuden vuoksi säästellä niitä. Sujuva on kenttänä kaikkea muuta kuin sujuva eli kyse on laidunpohjalle rakennetusta nurmikentästä, jossa riittää kuoppia, pomppuja ja viistoja kohtia. Verkaksi ajoimme muutaman portin ja siirryimme radalle tunnustelemaan pohjaa. Tavoitteena radalla oli välttää aikavirheita eli ajaa mahdollisimman lujaa siellä, missä se on mahdollista. Tarkkuusajoon teki oman haasteensa myös yksiakselinen vaunumme, jolla en ollut ajanut tarkkuutta aiemmin. Tämä yhdistettynä kuolaimeen, jolla oli ajettu vain hiljaa ja nätisti teki ajamisesta todella mielenkiintoisen. Onnistuimme suoriutumaan radan kahdella pudotuksella ja seitsemällä sekuntilla yliaikaa. Osa yliajasta tuli hitailla osuuksilla ja osa kuskin ajettua yhden turhan laajan tien. Tuloksemme oli 9,57 virhettä ja se riitti tarkkuuden voittoon! Vaikka tulos oli hyvä, niin itse en ollut aivan tyytyväinen ajoon. Uusi kuolain teki ajosta tempovaa ja epätasaisella pohjalla pomppinut vaunu ei yhtään helpottanut fiilistä. Mutta Cara oli tehnyt loistavat radat ja sai palata tallialueelle huilaamaan.

Aino jäi tallille hoitamaan Caraa ja me Laurin kanssa lähdimme kävelemään esteitä. Ehdimme kävelemään ne melkein kokonaan läpi ennen radannäyttöä ja loput kävelimme radannäytön jälkeen. Esteitä ajoin suoraan saunaan, josta suuret kiitokset Kikka ja Tiiu! Ja saunasta suoraan ruokkimaan Caraa ja vaihtamaan illanviettovermeitä. Caran huikea päivä palkittiin illanvietossa kahdella vaativan luokan sinivalkoisella ruusukkeella. Väsynyt tiimi palasi autolle ja luki iltasaduksi seuraavan päivän maratonnuotteja.

27.4. Aamu kisapaikalla alkoi tavalliseen tapaan eli polkaisin heti aamutallin jälkeen kävelemään esteitä. Käveli esteet kerran läpi ja jatkoin siitä suoraan hevostarkastukseen, jonne Aino oli tuonut Caran odottelemaan vuoroaan. Maratonaamuna eläinlääkäri tarkistaa hevoset lähtöjärjestyksessä. Tarkastuksen jälkeen palasin maratongroomini Laurin kanssa vielä esteille ja kävelimme ne vielä kertaalleen järjestyksessä läpi. Ajettavat reitit tuntuivat olevan hallussa ja palasimme leiriin.

Piinallinen muutama tunti odoteltavaa, jonka käytin kuolainvalintaa pähkäillen. Eilisellä tarkkuusradalla Cara ylireagoi nopeissa käännöksissä ja pidätteissä kouluajokankeen ja siksi halusin maratonille jonkun muun kuolaimen. Edellisellä kaudella olin ajanut maratonia nivelellä. Nyt päädyin kolmipalaan, koska sitä käytetään tällä hetkellä myös ratsastaessa. Suitsiin laitettiin sprengerin dynamic kolmipala, koska ajattelin D-rengaiden olevan pieniä pyöreitä renkaita paremmat. Caralla oli ajettu tällä kuolaimella viimeksi viime keväänä, mutta mikä tahansa tuntui kankea paremmalta vaihtoehdolta. Lauri laitteli sillä aikaa maratonvaunut kuntoon ja Cara söi pienet heinät.

Kello 12 aloimme laitella maratonsuojia, joka osoittautuikin odotettua haastavammaksi puuhaksi. Cara pääsi hetkeksi karsinaan rauhoittumaan suojajumpan jälkeen ja sen jälkeen se valjastettiin vaunujen vaunun eteen. Turvaliivi päälle ja kypäränremmit kiinni…vihdoinkin oli kauden ensimmäisen maratonin aika!

Kävelimme Rantaselta Derbykentällä ja Cara vaikutti levolliselta. Lauri kävi hakemassa emitin eli ajanottoläpyskän ja asettauduimme lähtöalueen tuntumaan odottelemaan. Cara malttoi tyytyväisenä odottaa ja seisoskella. ”Onpas se viisaan näköinen ja seisoo nätisti paikoillaan.” oli Caran saama kommentti katsojalta. ”Tyyntä ennen myrskyä…niin järkevä, että on varmaankin kipeä” ne kuskin kuuluisat viimeiset sanat :). Kiitos Pinjalle, joka ikuisti tämän idyllin!



Lähdimme liikkeelle ja 50 metriä lähdön jälkeen Cara yllättäin pukitti päin vaunua. Jostain syystä olimme onneksi päätyneet laittamaan potkuremmin kevään ensimmäisiin kilpailuihin. Tästä seurasi reilut satametriä pitkä sarjatuli laukka-askel, pukki, laukka-askel, pukki…. pitkin derbykentän reunaa kulkevaa tietä. Onneksi mitään ei hajonnut ja Cara suoran päässä pudotti raville. Matka jatkui :). A-osuudella oli vielä muutama muu haastava paikka ohittavien valjakoiden myötä, mutta saavuimme kuitenkin osuuden maaliin ihanneajassa ja pääsimme tauolle.

Tauolla pyysin eläinlääkäriä mittaamaan pulssin ja se oli 65 lyöntiä/min. Tauon aikan piti miettiä taktiikka uusiksi. Tärkeintä oli tulla ehjänä ja hyväksytysti maaliin, koska niin varmistaisimme ensimmäisen SM-kvaalin. Luokkavoittokin olisi järkevällä ajolla mahdollinen, koska meillä oli yli 10 s/este kaula seuraaviin valjakoihin. Näillä ajatuksin ja vähän sekavin fiiliksin lähdimme E-osuudelle.

Alkumatkan Cara oli hieman kiihkeä ja vahva. Ensimmäiseltä esteeltä ulosajoon tuli pieni pukkisarja. Toinen este meni jo paremmin. Kolmas takelteli ihan täysin. Neljännelle eli vedelle olimme valinneet pitkät tiet ylimääräisellä veteen ajolla. Viides este alkoi jo sujumaan. Kuudes vaikutti jo normaalilta ja seitsemännestäkin selvittiin. Maaliin selvisimme ihanneajassa, mutta jo maaliin tullessa olin varma, että tälläisella ajolla ei maratonia kuulu voittaa. Yhdelle esteelle olimme kuitenkin ajaneet pohja-ajan ja maratonin toinen sija varmisti meille luokkavoiton! Ja mikä hienointa, Cara oli jaksanut upeasti läpi elämänsä ensimmäisen vaativan maratonin. Pulssi oli maalissa sama 65 lyöntiä/minuutti kuin tauollakin. Tässä reitin varrelta muutama Hannan ja Sonja ottama kuva.





Caran debyytti kansallisella tasolla ja suoraan vaativassa luokassa päätyi siis kouluosuuden voittoon, tarkkuusosuuden voittoon, maratonin kakkossijaan ja kokonaiskilpailun voittoon! Cara jaksoi hyvin läpi koko kilpailun sekä suoritui kuljetuksista ja kilpailupaikalla asumisesta mallikelpoisesti. Cara varmisti tuloksellaan myös ensimmäisen SM-kvaalinsa. Mitähän tämä kausi vielä tuo tullessaan? Kiitos tästä viikonlopusta ihanat groomit Lauri ja Aino ja tallipäällikkö Timo sekä Milja, joka kotona virittelee poneja kisakuntoon.


28.4. Kilpailun jälkeisenä päivänä käytiin Caran kanssa totutusti palauttelulenkillä. Käyntiä 40 minuuttia vaunut perässä, jotta lihakset saavat hieman liikettä ja huomenna onkin sitten ansaittu vapaa päivä. Sami pääsi vuorostaan tositoimiin ja jatkaa valmistautumistaan Urjalan kilpailuihin.

1.5. Hyvää Vappua kaikille kaikille! Tässä Sami harjoittelee Miljan kanssa vapun viettoa kera poliisien ilmapallojen Helsinki Horse Fairissa. Millähän ne ensi vuonna yrittävät valjakkoponia hämmästyttää?



5.5. Kilpailukauden aloituksen lomassa on tapahtunut paljon muutakin mukavaa! Saimme tiimillemme uuden tukijan tuusulalaisen hevostarvikeliikkeen Hippodomen. Hippodome.com tarjoaa suomalaisille hevosystäville laadukkaita tuotteita kuluttajaystävälliseen hintaan sekä verkkokaupassa että Tuusulassa sijaitsevassa myymälässä.

Hippodome tukee tiimimme kilpailemista ja valmentautumista sekä tarjoaa käyttöömme laadukkaita varusteita. Yhteistyön kunniaksi automme sai uuden tyylikkään teippauksen ja Hippodome näkyy myös tiimimme varusteissa.

10.5. Vaikka Samia ei ole nähty tällä kaudella HHF-indooria lukuun ottamatta valjakkoajossa, niin treenaaminen jatkuu. Tavoitteena on aloittaa kausi Urjalan kilpailuissa kesäkuussa. Ennen sitä Sami käy kaksissa kouluratsastuskilpailuissa totuttautumassa kilpailutunnelmiin. Kouluratsastus on loistava sivulaji valjakkoponille. Ratsain pääse työstämään ponia erilailla kuin vaunuilta ja ratsastus tuo kivaa vaihtelua treeniin. Lisää ponejemme ratsutreenistä voit lukea täältä.

Tänään oli siis Samilla vuorossa viimeistelyratsastus huomiseen Porvoon aluekilpailuun. Lisäksi siistittiin ponia kisakuntoon. Jalkakarvoja ohennettiin ja pitkäksi venähtänyttä häntää lyhennettiin, jotta Sami ei astu peruutuksissa sen päälle. Myös varusteet saivat pikaisen kisapuunauksen.

11.5. Takana mukava päivä Porvoon aluekoulukilpailuissa. Sami meni siellä Helppoa A Kenttäohjelma n:o 6 tuloksella 64,688 % ja sijoittui upeasti kolmanneksi 35 hevosen luokassa. Rataan mahtui jopa yksi puhdas laukanvaihto, vaikka sellaista ei kait ohjelmaan kuulunutkaan. Samin päivän kruunasi tapaaminen pikkuveljen S.W. Red Charmin kanssa, joka sekin nappasi sijoituksen omassa luokassaan.













15.5. Cara on nyt ilmoitettu Loimaan kilpailuun ja edellisen kilpailun rohkaisemana luokkana on kansallinen vaativa. Kotitreenissä Cara on jatkanut maltillista työskentelyään. Jos kisoissa kaikki sujuu samaan malliin, niin tavoitteena on ajaa toinen vaadittava SM-kvaali vaativasta luokasta. Myös tuntuma Caran yksiakseliseen ”juhlavaunuun” on nyt parempi kuin ennen Ypäjälle lähtöä. Silloin vaunu valmistui juuri ennen kisaa ja ajokerrat uudella vaunulla jäivät turhan vähiin. Samilla olen ajanut viime kaudet nelipyöräisellä vaunulla. Yksiakselinen vaunu kääntyy tiukoissa paikoissa eri tavalla. Lisäksi groomi tulee istumaan kuskin viereen eli kuski ei istukkaan keskellä ponin takana vaan sivussa. Erityisesti tarkkuusradalla joutuu tähtäämään porteille erilailla kuin on tottunut. Ehkä kauden lopussa vaunu tuntuu jo enemmän omalta, mutta tilapäisratkaisuna juhlavaunuksi tämä on joka tapauksessa toimiva.

17.5. Samilla oli rokotuspäivä. Sami saa nyt ottaa kevyemmin muutaman päivän ja jatkaa sitten valmistautumistaan Järvenpään aluekoulukilpailuihin ja valjakkokauden aloitukseen Urjalassa. Cara rokotetaan vasta Järvenpään aluekilpailun jälkeen. Poikkeuksellisesti joudun rokottamaan ponit nyt eri päivinä. Molempien ponien rokotukset on siirretty KV-vaatimukset täyttäviksi eli kevääseen, jotta viimeinen rokotus olisi aina alle kuusi kuukautta kilpailusta. Nyt oli vaan mahdotonta löytää kohtaa, joka olisi sopinut molemmille poneille, koska ponit ovat olleet liikenteessä vuorotellen. Aina jommalla kummalla on ollut liian lähellä joku kilpailu tai valmennus.

22.5. Viime hetken viilailua Caran vaunujen kanssa. Nyt harjoitusrockardia koristavat kolleegani tekemät kurakaaret. Tallipäälliköllä meni muutama päivä pähkäillessä, miten ne saadaan kauniisti ja toimivasti kiinnitettyä. Tuskin tuntee noita enää omiksi vaunuikseen. Caran valjaisiinkin on tehty pieniä viilauksia ja kaikki kokeilut eivät tammalle ole ihan sopineet. Siis helken jo maltilla onnistuneet harjoitusajot kotona ovat nyt lähennelleet katastrofia. Cara on pudottanut kuskin jalat maanpinnalle ja nyt pienikin onnistuminen tulevissa kilpailuissa tuntuu isolta onnistumiselta. Illalla Jaanus tuli vielä tsekkaamaan Caran läpi ja sen jälkeen puunattiin sekä pakattiin loppuja varusteita.

23.5. Cara autoon ja nokka kohti Loimaan kilpailua. Illalla laitettiin leiri pystyyn, Cara kävi kevyellä ajelulla ja me avasimme grillikauden leirissä. NAM!

24.5. Aamulla Caran karsinan ovessa odotti yllätys. Tässä lajissa on ihanaa, kun kilpailijat auttavat ja kannustavat toisiaan. Kiitokset Löytyn lennonjohdolle! Lentolupakirjalle on tämän ponin kanssa tarvetta.

Cara käväisi heti aamusta kävelyllä, koska tallimme shettis Pulla oli tulossa kilpailemaan Wilman kanssa ja Cara piti saada talliin piiloon ennen Pullan saapumista. Cara on niin laumariippuvainen, että se ei pysy nahoissaan, jos se tietää oman lauman jäseniä olevan lähistöllä. Traileri kaarsi pihaan ennen kuin ehdimme sisään talliin, mutta selvisimme säikähdyksellä. Pulla suoritti Wilman kanssa hienosti ratansa ja poistui saman tien kohti Sipoota, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Hankalaa tällaisten pikkutallin ponien kanssa, mutta Caralle halutaan tällä hetkellä löytää malttia kilpailupaikalle ja siksi yhtään ylimääräistä henkistä kierrosta ei nyt aiheuteta.

Pulla poistuttua kävelimme Laurin kanssa esteitä ja tutustuin tarkkuusrataan. Esteet vaikuttivat mukavilta ja niiden tarkemman opettelemisen jätin kouluradan jälkeen suoritettavaksi. Tarkkuusrata oli erittäin haastava radan keskelle rakennetun keilaviidakon takia ja vaati useamman kävelyn, jotta reitit keilolle selkenivät. Rataan tutustumisten jälkeen Cara pääsi vielä aamupäivän verryttelyajolle ja tuntui aika hyvältä.

Tässä vaiheessa päivää helle oli jo lähes sietämätön ja päätin huilata hetken ennen kilpailusuoritusta. Hevosautossa oli sisällä lämmintä 29 astetta. Hetken tuskailtuani päätin suorittaa kenttätutkimusta ponien viilennystuotteilla. Hippodomen kautta olin saanut käyttööni Hyperkewl viilennyloimen ja -suojat. Tuotteet ovat ohutta tikkikangasta ja ne kastellaan ennen käyttöä. Autossa oli kolme päivää ennen kisoja kasteltu kostean oloinen viilennysloimi, jonka levitin sängyllä jalkojeni päälle. Vaikka loimi oli kostean oloinen, se ei kastellut vaatteita eikä sänkyä. Käsittämättömän tuntuinen tuote!!! Jääkaappifiilis peiton alla ja nukahdin viileän peiton alle tuossa kuumuudessa. Nyt tiedän, miltä poneista mahdollisesti tuntuu ja käytän varmasti tuotetta jatkossa ponien viilentämiseen kuumissa olosuhteissa.

Uudestaan syntynyt ja viilennetty kuski lähti päiväunien jälkeen kävelemään kerran tarkkuusradan läpi ja oli aika vaihtaa kisavaatteet päälle. Cara oli kouluradan alun melko kiihkeä ja rataan tuli melkoinen määrä pieniä rikkeitä. Myös kokoaminen ja taipuminen tuossa tilassa on Caralla lähes mahdotonta. Jotain kuitenkin onnistuikin, kuten toinen lisäys, josta saimme tuomarilta jopa yhdeksikön! Tuloksena oli 58,93 vp eli 63,2 % eli kaikesta huolimatta alitimme SM-kvaalirajan, joka oli kilpailun tavoitteena. Tarkkuusradalla pudotimme kaksi palloa, mutta selvisimme enimmäisajan puitteissa. Toisen pallon kuski ottaa ihan omaan piikkiinsä hetkellisen eksymisen johdosta. Jos koulurata oli Ypäjän kilpailua huonompi, niin tarkkuusradalla Cara oli parempi kuin edellisessä kilpailussa hermostuen vain kerran tiukoista käännöksistä. Ilta käveltiin ja opeteltiin esteitä ja grillailtiin hyvässä seurassa illanvietossa.

25.5. Aamulla totuttuun tapaan ruokkimaan poni ja kävelemään kertaalleen esteet läpi ennen kuin sääennusteen lupaama ukkonen iski kisapaikalle. Sitten oli edessä hevostarkastus, josta Cara pääsi hienosti läpi. Nykyään se jopa käyttäytyy ja on järkevästi esitettävissä eläinlääkärille. Laurin lähtiessä tutustumaan esteisiin vielä Benin kanssa, saimme Caralle laitettua hokit Paten avustuksella. Onni on hyvät ystävät!

Suojat jalkaan, valjaat päälle ja poni vaunujen eteen. Tällä kertaa onneksi lähtö A-osuudelle oli rauhallisempi kuin Ypäjällä ja muutenkin koko A-osuuden Cara toimi järkevästi eikä kuluttanut itseään kouhkaamalla ylimääräistä. Loimaan ajomaastot ovat ihania. Kunpa kotonakin olisi vastaavat treeniolosuhteet.

Tauolla eläinlääkäri ei edes mitannut pulssia, kun poni kuulemma näytti niin hyväkuntoiselta. Ensimmäiseltä ja toiselta esteeltä poistuttaessa Cara päätti varoittaa pienellä pukkisarjalla. Kolmannella esteellä raskas pohja yllätti ja kuski mokasi ajamalla yhden linjan väärin ja sen kunniaksi tehtiin ylimääräinen voltti. Loppua kohden meno tasaantui ja parani ja kahdelle viimeiselle esteelle teimme jo pohja-ajat. Caran paras kestävyyskoe ikinä päätyi hyväksytysti maaliin ja samalla varmistui toinen vaadittava SM-kvaali. Maalissa pääsimme eläinlääkärin tarkastuksesta heti läpi. Cara vilvoitteli tarkastusta odotellessa edellisenä päivänä koekäyttämäni loimen alla ja pulssi oli alle 60 pian maaliintulon jälkeen. Hienoa oli myös, että Cara ensimmäisen kerran urallaan myös joi kunnolla taukopaikalla ja kilpailun jälkeen. Lauri lähti vielä toiselle kierrokselle Benin kyytiin. Vaihtoaikaa oli noin kaksi minuuttia eli groomini on kyllä aika kova kuntoinen, kun tuosta selvisi. Loistava tapa saada groomille lisäoppia.


Lopputuloksena oli vaativan kansallisen luokan toinen sija ja SM-kvaalit tälle ja seuraavalle kesälle . Nyt meneekin kisasuunnitelmat uusiksi, jos molemmat ponit tähtäävät elokuun SM-kilpailuihin Savijärvelle. Varusteet kasaan ja nokka kohti kotia. Onneksi tallipäällikkömme oli saapunut paikan päälle auttamaan vaunujen pakkaamisessa.

26.5. Loputonta tavaroiden purkamista ja pesemistä, mutta tämäkin on osa tätä lajia. Caraa on kävelytelty ja jalkoja kylmätty. Illalla tuli Jaanus palauttelemaan lihakset vetreiksi, koska huomenna on edessä tamman kantakirjaus. Oli kiva kuulla, että rankasta kisasta huolimatta rasituksen jälkiä ei juurikaan ollut. Ehkä treenaamisessa ja paluttamisessa ollaan oltu oikeilla jäljillä. Kantakirjausta on suunniteltu Caran Suomeen tulosta saakka, mutta halusimme ensiksi saada tamman mahdollisimman hyvään kuntoon. Nyt kaikki näyttä hyvältä ja huomenna nähdään, ymmärtävätkö tuomarit hyvän päälle.

27.5. Cara kantakirjattiin Nurmijärvellä II palkinnolla! Kiitos rakenteen esittämisestä Paula Viita ja ratsain esittämisestä Milja Ranta. Kantakirjauksessa Cara myös mitattiin ja virallinen mitta on 136 cm.

Kuvasta kiitokset Henna Lindström!

31.5. Putsausta, puunausta ja ponien viimeisyelyä huomiseen kouluratsastuskilpailuun. Cara sai ratsastuksen jälkeen vielä irtojuoksutuksen, jotta saataisiin extra virrat kuriin ja liikkeet selästä auki. Sami pääsi kesän ensimmäisille pesuille ja totaaliseen hännän selvitykseen. Huomenna kilpailuihin lähdetään eri kyydeillä, jotta Caran ei tarvitse olla huolissaan kavereista.

1.6. Cara ja Sami osallistuivat tänään Järvenpään aluekilpailuihin. Cara meni elämänsä ensimmäisen aluekilpailun tasolla helppo B:3 ja sjoittui heti luokassa sijalle 5./38 upealla tuloksella 64,091 %. Toinen tuomari oli laittanut Caran jopa kakkoseksi! Esitys oli kuulemma rauhallinen ja tasainen….hieman vaikea uskoa


Sami meni luokassa helppo A:2 ja teki oman uuden ennätyksensä 66,983%. Sami ei vielä esittänyt ihan parasta itseään, mutta tulos riitti luokan voittoon!!!


Valjakkoponeilta siis aivan loistava päivä kouluhevosten seassa. Kiitos Milja jälleen ponien loistavista suorituksista.

2.6. Caralla oli rokotuspäivä. Nyt on Carankin rokotukset kunnossa tuleviin koitoksiin eli kaiken varalta jopa KV-kisoja ajatellen rokotettu.

4.6. Sekä Cara että Sami on nyt ilmoitettu Urjalan kilpailuihin. Caran piti alunperin huilata tämä kisa, mutta ajattelin että nyt olisi mahdollisuus kokeilla, miten sujuu kilpaileminen kahdella ponilla samassa luokassa. Molemmilla poneillahan on nyt kvaalit SM-kilpailuihin ja jos ne molemmat ovat kilpailukunnossa elokuussa, niin saatan olla molemilla menossa. Nyt on siis hyvä harjoitella, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon kahdella kilpailtaessa. Haastavinta tulee todennäköisesti olemaan aikataluttaminen ja ponien pitäminen erillään. Cara on niin läheisriippuvainen, että siltä voi mennä koko kilpailu pipariksi, jos se huomaa Samin olevan kilpailupaikalla.

5.6. Samilla oli kengitys. Laitettiin kokeeksi pykälää kevyemmät kengät eteen, jos saataisiin etupäätä hieman nopeammaksi. Samalla koitetaan säästää etujalkojen niveliä. Hokkireiät on tietysti alla tulevia kilpailuja ajatellen.

10.6. Koko päivä on pakkailtu varusteita Urjalan kilpiluihin lähtöä varten. Tavallista enemmän mietittävää, kun matkaan lähtee sekä Sami että Cara. Nyt alkaa olemaan auto valmiina Samin huomista lähtöä varten. Cara tulee perässä torstaina, jotta meidän laumariippuvainen Caramme ei tietäisi tallikaverin olevan samoissa kilpailuissa. Aika näyttää onnistummeko hämäämään poneja.

11.6. Sami matkusti aamupäivällä Urjalaan. Kaikessa rauhassa laitoimme leirin pystyyn ja iltapäivällä nautimme ajelusta täysimittaisella valjakkokentällä. Ilta kului varusteita huoltaessa ja kilpailun järjestäjää avustaessa. Laitoimme talkoilla talleja kuntoon ja siinä sivussa printtailimme koulupöytäkirjoja. Jokaiselle kilpailijalle tekisi hyvää edes kerran kesässä kantaa kortensa kekoon myös kilpailuijen järjestämisessä. Valjakkokilpailut vaativat käsittämättömän määrän työtä suhteessa osallistujamäärään ja siksi itse mielelläni teen minkä voin, jotta kilpailuja meille kilpailijoille järjestetään.













12.6. Aamupäivän talkoilimme ja iltapäivällä nautin Samin kanssa ajelusta Urjalan ihanilla kyläteillä. Illalla saapuivat groomit Aino ja Lauri sekä toinen kilpurini Cara. Ponit olivat majoitettuina tallin eri päihin, jotta ne eivät huomaisi toistensa läsnäoloa. Koko päivän satoi enemmän ja vähemmän vettä. Leirintäalue alkoi muistuttaa riisipeltoa ja maratonreitit pehmenivät silmissä.


13.6. Perjantaina ajettiin kouluosuudet molemmilla poneilla kaatosateessa. Verryrrelyalue oli luokan alkaessa iltapäivällä jo niin pehmeä ja raskas, että verryttelemään pysyi lähinnä vain tiellä kävellen. Cara kävi aamupäivällä jo tutuksi tulleella ja hyväksi havaitulla aamuajolla, joka sekin suoritettiin läheisillä kyläteillä. Radalla Cara teki rennoimman aloituksen ikinä, mutta ensimmäiset lisäykset menivät laukatessa ja muutenkin tuli liikaa pieniä rikkoja. Viimeisestä lisäyksestä tuli kuitenkin jopa yhdeksikkö ja loppukommenteissa luki ”säihkyvä poni”. Caran tulos kouluradalta oli 61,9 % ja 60,93 virhepistettä. Sitä rauhallista ja rikkeetöntä rataa Caran kanssa siis odotellaan edelleen.

Sami suoritti ehkä parhaan raviohjelmansa ikinä. Tai sen ajettavuus radalla oli ainakin parempaa kuin ennen. Valittettavasti toiseen koottuun tuli pelästyminen, käyntiin rikko ja pysähdys&peruutus meni pipariksi. Nämä näkyivät myös alapisteissä ja verottivat lopputulosta. Samin koulutulos oli 66,3 % ja 53,87 virhepistettä. Ehkä pitää olla tyytyväinen, että noinkin isoilla rikoilla tulos oli edes tuo.

Loppupäivä käveltiin kurassa esteitä, joita oli vaativassa luokassa kuusi kappaletta. Ne olivat tällä kertaa melko selkeitä ja helposti opeteltavissa.






Kiitos Tuula Haapakoskelle perjantain tilannekuvista! Ensimmäisessä ei ole menossa groomin kuntokoulu, vaan kääntöpöydän lukituksen testaus. Toisessa säädetään potkuremmiä ja säätila on aidoimillaan.

14.6. Lauantaiaamuna sade oli lakannut, mutta litimärkiä pohjia se ei enää pelastanut. Aamulla kävelin perinteisesti esteet läpi ja homma oli hallussa. Cara lähti reitille heti kilpailun kakkosena. A-osuus oli mukavaa hiekkatietä, johon sateet eivät olleet vaikuttaneet. E-osuudella kierrettiin esteiden välillä viisi kertaa ison heinäpellon ympäri ja pellon pohja alkoi pettämään jo Caran suorituksen aikana. Lisäksi kolme esteistä oli nurmipohjalla ja yksi pehmeällä soralla. Cara jaksoi kuitenkin raskaalla reitillä yllättävän hyvin. Vasta viimeisen esteen viimeisen portin jälkeen paukut olivat selkeästi loppu. Cara tuntuu kehittyvän kilpailu kilpailulta ja sen ajettavuus esteillä on parantunut. Vielä on paljon tekemistä, että voimaa saadaan lisää ja tiukoista käännöksistä saadaan sujuvia. Hienoa oli kuitenkin havaita, että kokematon Cara näillä puutteillaan jäi kärjen vauhdeista vain muutaman sekuntin eli siitä voi tulla vielä kova maratonponi .



Sami lähti maratonille viimeisten joukossa ja reitti oli jo todella paljon raskaammassa kunnossa kuin alkupäässä lähteneellä Caralla tai muilla kilpakumppaneillamme. Tämä on kahdella ponilla kilpailemisen varjopuoli. Toisella joutuu aina lähtijöiden loppupäähän ja reitin pohjat ovat aina enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa. Peltolenkki esteiden välillä oli paikoitellen raskasta ja upottavaa savea ja se söi voimia esteiden välillä. Ykköseste soraisessa rinteessä oli jo kahdesta kohtaa niin pettänyt, että turvallisuussyitä täytyi hiljentää kaarteissa. Pellolla olevat kolme estettä olivat käytetyimmistä kohdistaan pelkkää liukasta savivelliä. Vaikka tämä oli Samin kauden ensimmäinen maraton, Sami jaksoi käsittämättömän hyvin. Pellossa olleille esteille neljä ja viisi teimme jopa pohja-ajat! Vesi-esteen pohja-aikaan ehdimme jopa liirailla hallitsemattomasti savessa. Aika epämiellyttävä tunne, kun vaunu muuttuu pulkaksi ja ohjaus on täysin hukassa. Samilta siis hyvä maraton ja muutamassa kohdassa onnistuimme jopa hyödyntämään talvella Henrikin kanssa harjoiteltuja nopeita käännöksiä.



Molemmilta poneilta siis hyvä maraton. Maiju Karoselle kiitos hienoista kuvista, joista selviää, että kilpakumppaneiden myöntämä lentolupakirja on tainnut tulla tarpeeseen. Sami sijoittui kolmanneksi esteiden yhteisajoissa vain kuusi sekuntia voittajalle hävinneenä ja toiseen sijaankin jäin vain kolme sekuntia. Cara oli hienosti maratonin neljäs. Ilta meni poneja palautellessa ja varusteita putsatessa. Valjaat ja vaunut olivat yltä päältä saven peitossa.

15.6. Aamulla lähtölistoista selvisi, että menin Caralla luokan ensimmäisenä ja Samilla luokan viimeisenä. Myös luokkien ajojärjestystä oli vaihdettu alkuperäisestä ilmoitetusta, jollain osa henkilökunnastani ei ollutkaan enää käytettävissä. Välissä oli siis vain viisi valjakkoa eli noin kymmenen minuuttia. Yritin saada toisen poneista vaihdettua starttaamaan hevosluokkaan, jotta olisin saanut poneille enemmän väliä. Tiesin jo kahdella ponilla ilmoittautuessani, että se saattaa aiheuttaa aikataulullisia ongelmia, mutta luotin siihen, että järjestäjän tai tuomaristo puolelta löytyy joustoa, koska liikaa vaativalla tasolla kilpailevia valjakoita Suomessa ei ole. Tässä kilpailussa luokat 1-4 menivät vielä samat radat vakiomittaisilla vaunuilla eli käytännössä asia olisi ollut hoidettavissa, mutta ei näköjään tällä kertaa.

Harmittaa, koska itse haluan tehdä asioita hevonen edellä eli hevosen etua ajatellen. Hevosen etu ei varmasti ole lähteä raskaan maratonin jälkeen verryttelemättä tarkkuusradalle tai joutua talliin suoraan radalta. Näin siinä sitten kuitenkin kävi. Sami kävi talutuslenkillä, valjastettiin ja seisoi valjaat päällä valvottuna karsinassa 45 minuuttia odottaen vuoroaan. Cara valjastettiin, verryteltiin, kävi radalla ja purettiin pikaisesti irti vaunuista. Kiitos Ann-Katrin Finellille, joka purki Caran valjaista sillä aikaa, kun valjastimme Samin vaunujen eteen. Kun pääsin takaisn verryttelyalueelle Samin kanssa, jäljellä oli kaksi valjakkoa ennen meitä eli verryttelyaikaa noin neljä minuuttia. Ja sitten Samin kanssa radalle. Sami ei ole ollut ikinä noin pinkeä radalla johtuen varmaan verryttelyn puutteesta. Kiitos siis molemmille poneille, jotka näissä olosuhteissa tekivät puhtaat radat. Tästä jäi kyllä itsellä paha mieli. Ihan äkkiä en löydä yhtään hyvää syytä ottaa kahta ponia samaan kilpailuun. Ihmettelen sitä, että samat vaunut tai sama groomi on riittänyt syyksi lähtöjärjestyksissä joustamiseen, mutta hevosen etuun vetoaminen oli kuulemma väärä perustelu .



No, lopputuloksena kuitenkin kansallisesta vaativasta luokasta Samille sija neljä ja Caralle sija viisi ja molemmille ehjä kokonaissuoritus. Sami siis säilytti edelleen ykkösponin aseman tiimin jäsenten välisessä kilpailussa. Sijoitusta pudotti molemmilla perjantain rikkeet kouluradalta eli siihen puoleen pitää jatkossa saada parannusta. Leiri kasaan ja ponit kotimatkalle. Ja koko viikonloppuna ei muuten poneille selvinnyt, että ne olivat samalla kilpailupaikalla eli siinä ainakin onnistuttiin.

16.6. Caralla oli raspauspäivä. Kahden ja puolen vuoden hoitamisen jälkeen eläinlääkäri sanoi ensimmäisen kerran, että päästiin tekemään ns normaali hammashoito. Pitkä työ laittaa hoitamaton suu kuntoon, mutta varmasti kaiken sen työn arvoinen. Muuten on mennyt normaalissa kilpailupäivän jälkeisessä paluttelussa tämä päivä. Ja kuraisia varusteita viikonlopun jäljiltä riittää…



18.6. Ponit pääsivät aloittamaan varsinaisen laidunkauden. Tänä vuonna kauden aloittamista on viivästyttäneet kylmät säät ja hieman isompaa uusimista vaatinut aita, mutta nyt on kausi avattu! Sami keskittyi oleelliseen eli syömiseen ja Cara päästi valloilleen villin puolensa.

19.6. Laivaliput seuraavaan suureen seikkailuun on varattu! Tästä lisää ensi viikolla.

20.6. Samin tiimi toivottaa kaikille Hyvää Juhannusta! Jospa ensi vuonna juhannus vietettäisiin ihan muissa maisemissa….



24.6. Jaanus kävi hieromassa Caran ja Samin. Molemmat olivat palautuneet hyvin Urjalan kilpailuiden rasituksista.

26.6. Koko päivä on puunattu autoa lähtökuntoon. Suursiivous tässä vaiheessa kautta on paikoillaan ja samalla tuli inventoitua auton perusvarustus, joka viime kauden Tanskan matkan jäljiltä on jo melko kattava. Vajaa viikko on enää aikaa Caran ensimmäiseen ulkomaan valloitukseen. Cara on lähdössä 2.-6.7. Viron Tartoon Baltic Cupin osakilpailuun. Tarton lähettyvillä sijaitseva Saksa Ratsakool on meille ennestään tuttu paikka. Siellä Sami kävi kaksi vuotta sitten myös harjoittelemassa ulkomaan matkailua. Tartossa on tarjolla hyvät kilpailuolosuhteet nurmikentällä ja hyvillä maratonesteillä. Lisäksi lyhyt laivamatka on hyvä harjoitus tuleviin koitoksiin. Viime kesänä oli huomattavasti turvallisemman oloista lähteä Samin kanssa Ruotsin lautalle, kun tiesi sen kerran ennen selvinneen matkasta autokannella.

30.6. Caran kanssa on suoritettu viime aikoina kaikenlaisia varustekokeiluja. Kuolaimiin on viritetty kaventavia tutteja ja kankiketjuun pehmustetta, turparemmi on uusittu ja aisoja maratonvaunuun lyhennetty. Myös ”juhlavaljastukseen” on kaivettu esille lainapalat Samin ja Pullan valjaista. Nyt tuntuu, että säädöt on kohdillaan tai näillä ainakin mennnään seuraavaan kilpailuun.

1.7. Nyt on auto pakattu! On valjaita, suojia, loimia, hoitovarusteita, kisavaatteita, hellevaatteita, sadevaatteita, rehuja, ruokaa, retkivarusteita, fillareita, kottikärryt ja kaiken huipentumana tietysti kahdet vaunut ja paljon muuta. Vielä jäi jopa tilaa ja kokonainen yö aikaa . Aina vaan miettii, että mitäköhän jäi. Tärkeintä on, että kaikki viralliset paperit ja matkaliput löytyvät. Maskottikoiramme Dorakin sai tänään oman EU-passin ja pääsee matkaan mukaan.



2.7. Aamulla saimme tiimiimme vahvistukseksi ponigroomi Soilan ja klo 8.30 pakattii Cara kyytiin ja matka kohti Tarton kisa- ja kesäreissua alkoi. Eniten satamaan menossa jännitti se, että miten asuntoautoksi rekisteröity hevosautomme selviäsi satamassa. Tietysti myös Cara turnauskestävyys satamassa odotteluun oli suuri arvoitus. Auto mahtui henkilöautotsekkauskesta ja Cara malttoi odottelun hienosti. ”Onko teillä autossa elikoita?” Tällä kysymyksellä kuitattiin maasta vienti ilman sen kummempia papereiden tai elikoiden tarkasteluja.

Tallinnassa pidimme lounastauon läheisen ostoskeskusken parkkiksella. Tiimille taattua Hesen mättöä ja Caralle raikasta ilmaa ja vettä. Parkkiksella vastassa meitä oli myös luottohierojamme Jaanus, joka hoiti Caraa lounastaukomme ajan.

Perillä Sirgussa olimme viiden maissa ja edessä oli leirin pystytystä ja Caran verryttelyä matkan jäljiltä. Cara pääsi kävelylle ja kotiutui karsinaansa. Hieman levottomuutta aiheutti tallissa yksin oleminen, mutta siihenkin apua löytyi vatsapäätä laiduntaneesta hevoslaumasta. Kun leiri oli pystyssä ja Cara hoidettu, tiimi keskittyi grillaamiseen, joka saatiinkin sopivasti hoidettua ennen sateen alkua. Ruokailun jälkeen uni maittoi matkalaisille.

3.7. Torstaina tiimillä oli turisti- ja tutustumispäivä. Cara oli yön aikana ollut karsinassa ilmeisen levoton, koska kuivikkeet olivat takaseinällä. Aamuinen hokittaminen osoittautui myös melko haastavaksi. Kun hokit oli saatu jalkaan, lähdimme maratonvaunuilla aamukävelylle rauhoittumaan ja katselemaan maisemia


Seuraavaksi lähdimme Soilan kanssa polkupyörillä harrastamaan turismia läheiseen Luunjan kylään. Kyläkaupasta löytyi jäätelöt ja kylältä hauska hevospatsas. Iltapäivällä saimme lainaan auton ja turismi jatkui Tarton kauniiseen vanhaan keskustaan tutustumisella. Kävimme syömäässä virolaiset perinteiset valkosipulileivät Raatihuoneen torilla ja paikalliseen Prismaankin tuli tutustuttua.

Torstaina saapuivat myös loput suomalaiset valjakot eli Raisa Takkinen & Marttilan Maybach sekä Talvikki Järvinen & Freddy van Egenhoven. Kavereiden lähtiessä tallista iltakävelylle hetkellinen yksinjääminen sai Caran taas sekaisin. Illan ajo menikin sitten täysin pipariksi Caran kouhatessa läpi ajon. Lisäksi saimme niskaamme kunnon vesisateen eli ainakaan kilpailuun viimeistelyä ei voinut kehua onnistuneeksi.
4.7. Aamu aloitettiin reippaasti Caran ensimmäisellä verryttelyajolla, joka piti olla hoidettu jo ennen klo 9-11 aikatauluun merkattua hevostarkastusta. Siispä ennen kahdeksaa Cara valjaisiin ja kevyelle ajolenkille. Cara tuntui paljon paremmalta kuin illalla. Ajon jälkeen Cara siistittiin ja edessä oli hevostarkastus, joka alkoikin eläinlääkärin saavuttua paikalle vasta reilusti kymmenen jälkeen .




Hevostarkastuksen jälkeen Cara letittettiin ja se sai vielä nauttia Jaanuksen rentouttavasta käsittelystä. Ainakin kaikki mahdollinen tehtiin, jotta Caran edellisen päivän kierrokset olisi saatu alas ennen koulusuoritusta.

Verryttelyssä Cara tuntuikin jo melko rennolta ja hyvällä mielellä lähdimme kouluradalle. Ohjelmana oli Caran ensimmäinen vaikean tason kouluohjelma FEI7. Vaikka ohjelmaan tuli mukaan muutama rikko, niin pätkitellen Cara teki todella hyvää ja tasaista suoritusta. Tulokseksi tuli 49,87 vp eli 68,83 %. Tämä riitti poniluokassa toiseen sijaan Raisan ja Maikin voittaessa koulukokeen.

Illalla oli edessä radan näyttö, jonka kulkupeli oli taas palanen eksotiikkaa.


Kuten myös ponien A-osuus, joka oli vain kaksi kilometriä pitkä ja sen päälle samaan aikaa ajettaisiin siirtymä eli A + T = A tai jotain sinne päin. Radannäytön jälkeen kävelimme esteitä ja teimme nuotteja. Illalla saapuivat myös leirimme loput suomalaisvahvistukset eli Caran omistajat ja äitini, joka oli lupautunut leirikokiksi.

5.7. Maratonpäivälle osui poutainen, mutta ei liian kuuma päivä. Tavoistamme poiketen oranssit varusteet oli jätetty kotiin ja vaihdettu vastaväriin. Ulkomailla emme halua edustaa Hollantia vaan sinivalkoisesti Suomea. Caran pääsi siis ensimmäistä kertaa esiintymään Suomen väreissä.


Maraton reitti kulki vilkasta kylätietä ja matkalla meni ohi autoja ja venetrailereita. Onneksi paikallisia hakerekkoja ei näyttänyt kulkevan lauantaina. Lyhyeltä A-osuudelta tulimme maaliin hyvin aikataulussa ja tauolla eläinlääkäri vain vilkaisi ponia.





Estealueet olivat hyvällä nurmipohjalla ja esteet mukavia ajaa. Cara toimi esteillä hyvin. Vain viimeisen esteen viimeinen jyrkkä nousu sai sen hieman hämilleen, mutta sinnekin se kiipesi, kun pyydettiin. Jos A-osuutta oli poneille lyhennetty, niin esteistäkin oli jätetty yksi pois. Ponit eivät voi kuulemma Virossa mennä yhtä pitkää matkaa kuin hevoset. Suomalaisen ponikuskin näkökulmasta tämä on hieman hämmästyttävää, koska Suomessa me olemme tottuneet menemään ihan samat matkat ja tehtävät kuin hevosetkin. Ei siis ollut kovin yllättävää, että 7 kilometrin ja viiden esteen kestävyyskoe sujui Caralta leikiten.






Illalla oli taas sauna lämpöisenä ja sen jälkeen vuorossa illanvietto ison kokon äärellä. Sää suosi ja nautimme kauniista kesäillasta hyvässä seurassa. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja illan kruunasi loistava musiikki eli viron kielelle käännettyjä suomalaisia kestosuosikkeja Frederikistä Mattiin ja Teppoon. Kiitos myös kaakon duolle iltanuotion taatusta tunnelmasta.

6.7. Tarkkuusrata oli heti aamusta valmiina tutustuttavaksi. Rata ei muuten vaikuttanut pahalta, mutta paikalliset kolme sarjaa olivat melko mielenkiintoisia. Ensimmäinen sarja oli perus siksak, mutta ensimmäinen väli oli ehkä vain yhdeksän metriä ja seuraavat vielä lyhempiä. Tämä sarja onneksi oli korjattu, kun luokka alkoi. Tietysti melkoinen yllätys niille, jotka eivät huomannneet, että sarjaa muutettiin. Toista sarjaa nimitimme maastotehtäväksi. Siinä oli kaksi porttia ja ne oli sijoitettu siltaesteen maahan jättämän nurmettoman alueen nurkkiin. Nurmiradalla oli siis musta-aukko, jonka yli tuli ajaa. Kolmas sarja oli aalto, mutta melko kiperä sellainen.

Poni valjaisiin ja verryttelemään. Halusin lähinnä ajaa pitkän käyntiverkan ja ravissa vain tarkistaa, että poni on kuulolla. Edellisten valjakoiden aikana näin, että radalla ei tarvinnut pitää mitään kiirettä, vaikka tempo oli merkattu 250m/minuutissa. Ilmeisesti rata oli melko väljästi mitattu, eikä se sisältänyt montaakaan hiljentämistä vaativaa paikkaa. Päätin siis käyttää tilaisuuden hyväksi ja yrittää ajaa Caralla radan läpi järkevässä ravissa. Muutamaan kohtaan saimme aikaiseksi jopa hienoja lisäyksiä ja onnistuimme ajamaan radan yhdellä pudotuksella enimmäisajan puitteissa. Pudotus tuli aaltoesteen kolmannelta portilta. Yhteen pudotukseen meillä oli varaa ja näin säilytimme kokonaiskilpailun toisen sijan. Raisa ja Maikki pitivät myöskin ykkössijansa pudottamalla tuon saman aaltoesteen saman pallon. Suomalaisponit ottivat siis kaksoisvoiton.










Loppupäivä pakkailtiin hissukseen leiriä ja kuuden aikaan illalla oli tarkoitus lähteä kohti Tallinnaa. Aikaistimme lähtöä vielä vartilla uhkaavan ukkosrintaman lähestyessä Sirgun kylää, jotta pääsisimme kuivana matkaan. Matka sujui hyvin melkein perille saakka. Kilometri ennen satamaa liikenne pysähtyi täysin virolaisten laulujuhlien kansan tukkiessa kadut. Olimme kuulleet laulujuhlasta, mutta emme voineet arvata sen vaikuttavan liikenteeseen noin rajusti. Huolestuneena seurasimme kelloa, koska olimme valinneet kotimatkaksi illan viimeisen laivan. Ehdimme kuitenkin laivaan ja kotipihaan Sipooseen kaarsimme puoli kahden aikaan yöllä. Hienosti matkustanut Cara pääsi vielä yölliselle kävelylle ja väsynyt tiimi vihdoin nukkumaan.

Takana on hieno kisa- ja kesäreissu ja taas olemme monta kokemusta rikkaampia ja valmiimpia kohti seuraavia seikkailuja. Oli ilo havaita, miten Baltian maiden valjakkoajo on kehittynyt viimeisen kahden vuoden aikana ja voin lämpimästi suositella Tarton kilpailua kaikille kansainvälistä kilpailu-uraa aloitteleville valjakoille. Puitteet on hyvät, taso maltillinen ja samalla tulee lyhyellä matkalla harjoiteltua hevosten kanssa matkailua laivalla. Myös uusissa ja oudoissa maisemissa kilpaileminen tuo hyvää vaihtelua suomalaisille kuskeille, jotka osaavat jo ulkoa kotimaiset kilpailupaikkamme.

Ponigroomi Soilalle vielä suuret kiitokset Caran huolenpidosta, Jaanukselle Caran hoidoista, muille suomalisille hyvästä seurasta ja omalle tiimille kaikesta muusta, millä helpotatte kilpailemistani. On ihana keskittyä kilpailemiseen, kun on hyvä tiimi ympärillä!


7.7. Cara pääsi aamulla kävelylle ja sen jälkeen ansaitulle laidunlomalle. Koko päivä meni autoa purkaessa ja reissun pyykkejä pestessä. Jokainen tavara piti käydä erikseen läpi, koska torstaina odottaa lähtö Samin kanssa Teerisaloon. Poistetaanko? Pestäänkö? Palautetaanko? Vaihdetaanko Samin vastaavaan? Samalla, kun purkasimme, niin pakkasimme myös seuraavaa kisareissua varten. Illalla Sami pääsi vielä ajelulle ja kaikki vaikutti olevan kohdillaan tulevaa kauden ensimmäistä vaikeaa kilpailua ajatellen.



8.7. Sami kengitettiin ensi viikonlopun kilpailua varten. Eteen laitettiin aiempaa kevyempi kenkä. Samalla vaihdettiin myös pohjalliset. Myyjä lupasi aikoinaan kaksi tai kolme kengitystä pohjallisparille. Nämä oli laitettu marraskuun alussa.

9.7. Tulihan ne heinäpoudat tänäkin kesänä ja tietenkin heti, kun auto oli siivottu. No, parempi nyt, kun kisaviikonloppuna. Hevosauton, vaunuperäkärryn ja trailerin kera heinäpellolle ja 250 paalia hyvää heinää odottaa nyt vintissä talventuloa. Jos vielä saisi selän notkistumaan ennen kilpailuihin lähtöä… Illalla ajoin vielä Samin. Jotenkin tuntui, että mikään ei onnistu. Syykin selvisi…ohja oli kiertänyt rintaremmin alle vaunun eteen valjastettaessa. Ei siis mennyt viimeistelyajo ihan putkeen.

10.7. Auto puhtaaksi heinistä, loput tavarat kyytiin ja nokka kohti Teerisalon kilpailuja. Itse vedin paikalle vaunuperäkärryn ja ilmeisesti onneksi näin. Sami oli ollut matkalla hieman levoton ja minulle ehkä hyvä, ettei tarvinnut stressata asiasta. Onnellisen tietämättömänä ajelin siis hevosauton perässä.

Samille löytyi mukava karsina katoksesta ja saimme leirin pystyyn. Kisakentälle pääsi vielä torstai-iltana ajamaan ja Samin levättyä matkasta pari tuntia lähdimme viimeistelemään kisakuntoa. Kentän pohja oli lähinnä katastrofi. Kentän vanha pää oli kova ja uusi pää upottavaa hiekkaa. Kenttien liittymäkohdassa oli selkeä porras ja muutenkin pohja aaltoili. Teerisalossa on varmasti upea kenttä muutaman vuoden päästä, mutta uusissa kentissä on aina ongelmansa. Kentän lisäksi Sami oli aivan kamala ajaa. Energiaa riitti, mutta edestä se oli levoton. Välillä näkyi kieli ja yhden käden kahdeksikot eivät onnistuneet edes kahdella kädellä. Fiilis oli aika masentava ajon jälkeen. Olisimmeko sittenkään valmiita suorittamaan kauden ensimmäistä vaikeaa ohjelmaa perjantaina? Päätin lähteä illalla itse kävelemään ohjelman läpi pitkälle radalle. Jospa löytyisi edes tiet ja kirjaimet, jos mikään muu ei onnistu. Kentälle päästessäni olin kriittiset viisi minuuttia myöhässä. Henkilökunta oli juuri alkanut rakentamaan shettisten pientä rataa ja pitkän radan kirjaimet oli siirretty pois paikoiltaan. Voisiko viimeistely mennä vielä vähän enemmän pieleen???? Päätä tyynyyn ja huomenna on päivä uus.

11.7. Aamun helteessä kävelimme esteet kertaalleen läpi ja reitit selkenivät melko nopeasti. Jotain muutosta eilisen pieleen menneen ajamisen jälkeen piti keksiä, niin lisättiin alaturparemmi koulusuitsiin ja toivottiin parasta. Kouluverkka tehtiin erittäin varovaisesti lähinnä tasaista ohjastuntumaa hakien ja sitten radalle. Radalla Sami oli kohtuullisen hyvin ajettavissa ja teki tasaista suoritusta. Myös kuski ehti ensimmäistä kertaa ajatella ajaessaan FEI9 kouluohjelmaa. Tämä oli viides kerta, kun ajoin tämän ohjelman ja selkeästi ohjelma alkaa hahmottumaan ja se tuo lisää aikaa ajatella ja valmistella tehtäviä. Radalta tullessa oli helpottunut olo. Sami oli mielestäni tehnyt parhaan ysin ohjelmansa ja omaan ajoonikin olin tyytyväinen. Radalla tuli yksi ylimääräinen laukkarikko ja siitäkin olin lähinnä ylpeä. Sami alkoi hyytyä radan pehmenneessä kulmassa ja kerrankin reagoin enkä jäänyt odottelemaan. Katastrofaalisista ennakko-odotuksista huolimatta teimme siis tasaisen suorituksen ja saimme ennätyspisteemme 52,8 vp ja 68 %. Sijoitus kovassa seurassa oli 3/8. Ihan uusilla fiiliksillä jatkoimme esteisiin tutustumista ja kestävyyskokeeseen valmistautumista.


12.7. Aamulla kiersin vielä kertaalleen esteet läpi. Maratonreitti oli osittain tuttu, mutta ajettiin päinvastaiseen suuntaan, mitä olin ennen sitä ajanut. A-osuus sujui ongelmitta ja tauolla pulssi oli ok. Ensimmäisellä esteellä Sami oli todella vahva ajaa ja itselläni oli sellainen olo, että olin koko ajan myöhässä. Este oli vaikuttanut kävellessä myös väljemmältä, miltä se tuntui ajaessa. Kakkoseste oli hitusen parempi ja kolmannella oli taas ohjaustehostin hukassa ja sinne tulikin yksi ylimääräinen voltti. Vesieste oli jo melkein hyvä ja Vatun tötsät jopa sujuvampi kuin osasin odottaa. Viimeiset kaksi estettä, metsä ja kumpu, olivat ainoat, joihin olin tyytyväinen. Niissä oli menemisen meinikiä ja ohjauskin oli koko ajan kontrollissa. Loppumatkalla jouduimme pikaisiin laskutoimituksiin, kun viimeiselle esteelle saimme 40 sekuntia odotusaikaa ja esteeltä oli maaliin enää 150 metriä. Yritimme taktikoida sallitun ajan puoliväliin, jotta emme saisi yliaikaa ja ilmeisesti onnistuimmekin siinä. Vaikealta tuntuneen maratonin jälkeen olin hieman yllättynyt, että sijoituksemme oli kolmas ja kokonaiskilpailussa yllättäen olimme toisena alle pisteen Benin takana. Illalla nautimme saunasta ja uimisesta sekä Teerisalon illanvieton mahtavavista ruuista. Tarjolla oli kokonaisena palvattu sika ja silmänruokana paidaton lihanleikkaaja.













13.7. Aamulla kävelemään tarkkuusrataa. Jo heti eka kävelyllä selvisi, että rata ei ollut helppo ja enimmäisaikaan ajaminen olisi meillä tuolla radalla melkein mahdoton tehtävä. Benin kanssa sovimme, että yrittäisin ajaa hyvän ja sujuvan radan ennemmin kuin lähtisin hulluna tavoittelemaan aikaa. Tarkkuuteen vaihdettiin tutut kuolaimet ja verryttelyssä satsasimme pitkään käyntiin ja sen jälkeen muutamaan hyvätempoiseen raviin ja ohjatavuuden tarkistamiseen. Tien reunassa verkkaminen aiheutti pikkuisen tepposen, kun takaa tuli kaksi moottoripyörää ja Sami päätti poistua maisemasta. Hetken jo mietin, että mihinkähän päädytään, ennen kuin sain jarrun läpi ja poni istui häkeltyneenä keskellä verryttelyaluetta. Ehkä tämäkin oli hyvä kokemus. Nyt tiedän, että kouluratsastuskuolaimellakin jarru löytyy ja Sami oli todella kuuliainen tämän episodin jälkeen. Luottavaisena radalle ja parastamme yrittämään. Lopputuloksena oli kaksi palloa alas ja noin 13 sekuntia yliaikaa ja tarkkuden kolmas sija. Tällä tuloksella säilytimme kuitenkin kokonaiskilpailun toisen sijan!!!


Kuka olisi uskonut, että pieleen menneen viimeistelyn jälkeen olemme jokaisessa osakokeessa kolmantena eli ensimmäinen ei sijoittunut ja lopputuloksissa kokonaiskilpailun toinen vaikeassa luokassa. Eli kaikesta huolimatta ihan kelpo tulos kauden ensimmäisestä vaikeasta kilpailusta. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia! Kotimatka ei kylläkään mennyt ihan kuin Strömssöössä. Mitähän tähän ongelmaan seuraavaksi keksisi…

Ja Hennalle kiitos kaikista mahtavista kuvista. Tervetuloa toistekkin kesäretkelle!!!


14.7. Auton purkua ja varusteiden putsailua. Perinteinen maitohappolenkki vaunuilla muuttui riimussa kävelyksi, kun Samin kielestä löytyi reikä. Ei pienintäkään aavistusta, missä vaiheessa se on tullut, mutta tämä tietysti saattaa selittää osan ohjausongelmista viikonloppuna. Sami saa siis lomailla laitumella, kunnes kieli on kunnossa.

24.7. Pääsimme Samin kanssa viimeistelemään SM-kuntoa paahtavassa helteessä hevosten maajoukkuvalmentajan Tomas Erikssonin avustuksella. Aamupäivällä ajoimme koulua ja saimme hyviä vinkkejä erityisesti ravissa työskentelyyn. Iltapäivällä oli vuorossa tarkkuusrataharjoitus, joka oli melkoisen haastava. Ensimmäisellä ajolla saimme alas viisi palloa ja 25 sekuntia yliaikaa. Toisella yrityksellä tuli alas edelleen viisi palloa ja yliaikaa 12 sekuntia. Kolmannella ajolla palloja tuli enää kolme ja yliaikaa viisi sekuntia. Nousujohteisesta ajosta huolimatta fiilis oli aika epätoivoinen. Hieman helpotti, kun näin kokeneempien kuskienkin olevan radalla vaikeuksissa. Ehkä rata oli siis oikeasti vaikea eikä vain minulle vaikea. Illaksi lähdimme porukalla grillaamaan ja saunomaan Pernajaan. Viileä merivesi tuntui hyvältä paahteisen päivän jälkeen.

25.7. Valmennus jatkui aamusta kouluohjelman ajolla. Ajoimme Samin kanssa FEI9 ohjelman ja veto oli ehkä paras tähän asti ajamistamme. Toki parannettavaa on vielä paljon, jotta saan Samista kaiken potentiaalin irti. Oman ajoni jälkeen Tomas ajoi saman ohjelman Samilla, jotta sai nähdä ja fiilistellä, miltä sen kuuluisi tuntua ja näyttää. Huikea kokemus! Nyt tiedän, mitä tavoitellaan.

Iltapäivällä ajoimme maratonesteitä. Valjastaessa huomasin, että maratonsuitset kuolaimineen olivat jääneet kotiin. Siispä jouduin ajamaan koulukuolaimilla. Tomas muutti niihin hieman ohjan paikkaa, jotta kuolain ei olisi esteille liian vahva. Kiviesteellä ei sujunut juuri mikään. Kerran kiipesimme jopa kivelle. Kolmioilla homma lähti toimimaan, vaikka saimmekin pari osumaa. Erityisesti käännökset olivat hyviä ja saimme ohjeita lisätä vauhtia suorille. Hirvitornilla meno oli jo aika vauhdikasta, mutta edelleen sujuvaa. Ehkä sattuman kautta tullut kuolainvalinta olikin hyvä ja sillä mentäneen myös SM-kilpailuissa. Loistava harjoitus ja lisää tällaisia esteharjoituksia toivoisi maajoukkuevalmennusten yhteyteen.

Takana siis antoisa valmennus ja luottavaisin mielin jatkamme kohti SM-kilpailuja. Kaisulle ja Benille kiitokset valmennuksen järjestelyistä ja maittavista lounaista.

27.7. Oli Caran vuoro päästä valmennukseen. Cara osallistui Andreas Hessen valmennukseen Savijärvellä. Harjoittelimme lähinnä suoruutta ja taivutuksia sekä perinteisesti kuskin ohjasotteita. Cara malttoi työskennellä todella hyvin ja kuulemma sekä kuski että poni ovat edistyneet viime kerrasta. Jatkamme tulevaisuudesssakin yhteistyötä Anzan kanssa, koska Cara hyötyy Anzan tyylistä ja erityisesti kuski tarvitsee tuota pedanttia ajo-opetusta.

29.7. Jaanus kävi viimeistelemässä Samin kisakuntoon. Illalla kevyt ajelu ja valjaiden pesua.

30.7. Kengittäjä kävi vaihtamassa Samille vielä etukengät, koska kärkihokkien reiät olivat kuluneet käyttökelvottomiksi. Valjaat ja vaunut on pesty ja varusteet viimeistelyä vaille pakattu. Huomenna lähdetään Savijärvelle haistelemaan SM-tunnelmia ja perjantaina alkaa kilpailu heti aamusta eläinlääkärin tekemällä hevostarkastuksella. Kouluajatkin tulivat juuri eli meidät näkee perjantaina tositoimissa noin klo 14.45.

31.7. Sami matkasi Savijärvelle, jossa viimeistelimme SM-virityksiä maajoukkuevalmentajamme Henrik Høperin kanssa. Henrik oli tullut seuraamaan valmennettaviaan kilpailutilanteessa ja antoi vielä muutaman neuvon kouluajoon. Kaikki tuntui olevan kunnossa, paitsi toisen etujalan pohjallinen. Hokittaessa huomasimme sen liikkuneen paikoiltaan. Onneksi on ihana oma kengittäjä, joka saapui paikalle ja korjasi ongelman. Kaikki siis kunnossa kisan alkuun.

1.8. Aamulla oli vuorossa eläinlääkärin ja tuomariston tekemä hevostarkastus kaikille osallistujille. Siitä selvisimme hienosti. Sami käyttäytyi jopa niin järkevästi, että tuomaritkin sen huomasivat ja kysyivät, onko poni lääkitty vai aikuistunut. Ero edellisiin vuosiin on kyllä huima. Turha härveltäminen kilpailupaikalla on jäänyt lähes kokonaan pois. Kahdeksan vuotias Sami on aika mukava.

Sami pääsi tarkastuksen jälkeen Miljan kanssa kevyelle ratsastukselle ja me kävelimme kertaalleen esteet läpi. Milja myös vastasi Samin kisakuntoon puunaamisesta eli minä sain täyden rauhan keskittyä kilpailemiseen. Onni on toimiva tiimi!

Kouluverryttelyssä saimme taas Henrikiltä hyviä neuvoja ja Sami tuntui hyvältä. Kouluradalle lähdimme hyvällä mielellä ja entistä hieman rohkeammalla asenteella. Aktiivisempi ote ajamiseen aiheutti radalla muutaman pikku protestoinnin,mutta myös entistä näyttävämpiä pätkiä. Noita protestointeja lukuun ottamatta olin melko tyytyväinen rataan ja tuloskin oli ok. Vaikka rata oli mielestäni parempi kuin Teerisalossa, niin saimme hieman heikommat pisteet 53,31 vp eli 66,7%. Valmentajamme oli esitykseemme tyytyväinen ja hänen mielestä pisteet olivat jopa alakanttiin. Kouluosuuden jälkeen olimme kolmansia, mutta kilpailu oli tiukka. Kaikki neljä SM-ponia olivat neljän pisteen sisällä.


Loppu päivä käveltiin esteitä ja illalla kävimme radannäytössä. Esteet vaikuttivat kivoilta ja sopivan haastavilta ja maratonreittikin oli mukava yllätys. Tällä kertaa ei mentäisi Öljytien yli asfaltille liikenteen sekaan vaan pyörittäisiin vain kartanon mailla. Matkan pituus hieman mietitytti. Siirtymän kanssa se oli 16 kilometriä ja lauantaille oli luvattu yli 25 astetta lämmintä. Onneksi nopeuksia oli pudotettu 10 % ja meidän mielestä jopa hieman liikaa,koska reitti ei ollut raskas. Mutta parempi näin verrattuna edellisen vuoden SM-kilpailuun, jossa kuumassa kelissä raskaalla radalla vedettiin lähes maksiminopeuksilla.

2.8. Aamulla kävelin esteet tuttuun tapaan läpi. Yleensä kävelen ne vain kerran ajojärjestyksessä, mutta nyt jostain syystä jäin jumiin heti ensimmäiselle esteelle. Syystä tai toisesta edellisenä päivänä täysin selvästä esteestä kaksi kohtaa ei auennut. Kävelin ensimmäistä estettä yli puoli tuntia ennen kuin siirryin seuraaville esteille, jotka olivat hyvin hallussa. Tavoistani poiketen palasin vielä viimeisen esteen jälkeen ykköselle varmistamaan, että este on hallussa.

Vaikeissa luokissa kilpailtaessa lähtöaika on yleensä iltapäivällä ja yleensä en seuraa muiden ajoja aamupäivän aikana. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen, koska oli hienoa päästä todistamaan suomalaisen valjakkoajohistorian ensimmäistä nelivaljakkostarttia. Tällaista herkkua ei ole Suomessa ennen nähty. Kiitos Ben Simonsén ja upea nelivaljakko!

Normi rutiineilla Sami kuntoon ja kohti lähtöaluetta. A-osuus sujui hyvin ihanneajassa ja taukopaikalle Sami tuli hyvissä voimissa. Pulssikin oli kohtuullinen ja viilentelimme Samia kylmäysloimemme alla. Taukopaikalle kuului kilpailualueelta estehenkilökunnan pillivaroituksia ja sen verran kokenut Sami näköjään on, että tasan tiesi, mistä oli kysymys. Tilannetta ei mitenkään helpottanut taukoalueen ohi ravanneet reitillä olleet valjakot. Kun vihdoin pääsimme matkaan, Sami oli intoa piukassa.

Heti alkumatkasta ajauduimme toisen valjakon perään ja oli täysi työ pidellä Samia siinä perässä ravatessa. Meidän tuurilla edellä mennyt valjakko oli menossa esteelle ja pillin soidessa lähti edestä täydellä laukalla….seuraava pidäte meni läpi vasta,kun päätin ajaa isoa kiveä päin. Tilanne hallinnassa ja matka jatkui,kunnes taas soi pilli….taas keskusteltiin ponin kanssa pidätteistä, jotka onneksi saatiin läpi ja tilanne hallintaan ennen ensimmäistä estettä. Pikainen muutos taktiikkaan ja ykkösesteellä pelkästään varmistimme,että ohjaus ja pidätteet toimivat. Muutenkin olimme päättäneet ajaa kaksi eniten hukassa ollutta kohtaa varman päälle ravissa.

Kakkoseste sujuikin jo hyvin ja turha kouhkaaminenkin väheni. Esteeltä toiselle etenimme ilman isompia virheitä ja esteiden välillä oli aikaa jopa kävelyttä pätkä. Erityisen hauskaa oli mökkiesteellä, joka aikaisemmin on mielestäni ollut ahdas. Nyt rallasimme hyvällä fiiliksellä mökkejä ympäri. Maaliin tullessa fiilis oli hyvä ja Samikin edelleen ihan voimissaan. Vaikka itse tiesinkin, että olimme ajaneet hyvin omalla tasollamme ja jopa sen yläpuolella, niin tulos yllätti. Olimme voittaneet kestävyyskokeen jopa niin, että edes hevosyksiköistä tai -pareista ei löytynyt meitä kovempaa tulosta. Vesiesteelle ja mökkiesteelle olimme tehneet luokassamme jopa pohja-ajan. Jännä oli myös kuulla, että kaksi valjakkoa oli hylätty väärinajosta ykkösesteellä. Juuri siinä kohdassa,jota itse kävelin moneen kertaan. Jotain outoa siinä siis oli. Illalla selvisi, että olimme siirtyneet SM-luokassa jopa niukkaan johtoon, mutta tiesin jo etukäteen, että tarkkuus olisi meille vaikein osakoe. SM-kilpailujen kestävyyskokeen voitto oli kuitenkin jotain, josta en olisi osannut edes haaveilla! Mulla on loistava poni ja groomi!













3.8. Aamusta kävelemään tarkkuusrataa. Rata vaikutti haastavalta, mutta ajettavalta. Henrikin kanssa juteltuani sain ohjeen, että täysiä olisi ajettava alusta saakka. Ei pidä pelätä ensimmäisen portin putoamista, jos haluaa tavoitella ihanneaikaa. Ja mieluummin palloja kuin yliaikaa. Myös muutama muu hyvä ohje tuli.

Verryttelyssä Sami tuntui omalta itseltään ja rohkeasti kohti rataa kaikki Henrikin ja Tomaksen hyvät neuvot matkassa. Alusta alkaen lähdimme täysillä, koska siihen on tulevia haasteita ajatellen opittava. Radalla Sami oli hieman sitkeä kääntää, mutta muuten yritimme noudattaa ohjeita. Palloja putosi liikaa ja lähinnä ulkokaarteista. Yliaikaakin tuli 11 sekuntia. Vaikka tulos harmittikin, niin toisaalta se oli aivan linjassa meidän viime viikkoisen valmennusradan kanssa. Ja myöhemmin paljastui, että rata oli vaikea myös kokeneille kuskeille eli ehkä suoritimme omalla tasollamme. Samin ja minun tarkkuussuorituksissa näkyy tällä hetkellä viime talven pitkä tauko. Emme talvikaudella päässeet kertaakaan osallistumaan tarkkuusharjoituksiin valmennuksissa. Toivottavasti ensi talvi olisi hieman onnistuneempi.



Putosimme tarkkuuden jälkeen 0,4 pistettä mitallien ulkopuolelle. Tottakai se harmitti, mutta samalla tiesin tehneeni ja yrittäneeni jokaisessa osakokeessa parhaani. Tällä kertaa se riitti neljänteen sijaan. Tulevaa ajatellen kuitenkin lämmitti kohtuullinen onnistuminen kouluradalla ja loistavasti sujunut kestävyyskoe. Tässä kilpailussa lähdimme jokaisessa osakokeessa noudattamaan valmentajien viimeisiä viilausohjeita omia rajojamme kokeillen ja niitä jopa rohkeasti ylittäen. Itselleni oli myös uutta valmentajan jatkuva läsnäoleminen kilpailutilanteessa. Tällaista oli hienoa päästä harjoittelemaan kotimaassa. Henrikille suuri kiitos kaikesta avusta! Ja myös Tomakselle viimeistelyvalmennuksesta sekä Benille, joka antoi neuvoja esteille.



Tämä kilpailu antoi paljon. Muutama palikka loksahti taas paikoilleen. Nyt tiedämme, mihin pystymme ja mitä pitää vielä harjoitella. Tämä oli taas yksi välietappi matkalla seuraavaan. Ja sinne pitäisi kuulemma lähteä. Kauden päätavoite on siis vielä edessä. Siitä lisää myöhemmin.

9.-10.8. Cara osallistui Kouvolassa järjestettyille Maaseutu Elää Festareille, jossa viikonloppuna oli yli 10800 kävijää. Hieno paikka esitellä lajiamme! Molempina päivinä ajettiin Indoor tyylinen Kouvola Fectival Rally. Kilpailu järjestettiin Kouvolan raviradalla, jonka kova ja liiraava hiekkapinta aiheutti ajamiselle oman haasteensa. Liiraamisesta huolimatta hauskaa oli! Mikäs sen mukavampaa, kuin viettää viikonloppua rallaten auringon paisteessa ja hyvässä seurassa. Carakin suoriutui ensimmäisestä tämän tyyppisestä keikastaan loistavasti. Se käyttäytyi suorastaan mallikkaasti musiikin, kuulutusten, yleisön ja liikenteen seassa. Ensimmäisenä päivänä Cara oli radalla hieman ihmeissään, mutta toisena päivän homma sujui. Molempina päivinä olimme kilpailun kolmanneksi nopeimpia. Kiitos Kaakon Cirkuselle hyvistä järjestelyistä, saunasta ja illan grillijuhlista. Poneillekin oli järjestetty loistavat olosuhteet majoittua Kouvolan uudessa ratatallissa. Valjakkoajo oli kuulemma hienointa, mitä messuilla on ikinä nähty. Kahden vuoden päästä siis uusiksi!


16.8. Cara osallistui Miljan kanssa aluetason kouluratsastuskilpailuihin Porvoossa luokkana Helppo B:3. Ihan ei mennyt valmistautuminen suunnitelmien mukaan. Verryttelyalue oli kammottavassa kunnossa kuoppineen ja liukkaine paikkoineen. Verryttelyssä Cara kuitenkin vaikutti aika hyvältä. Rankkasade ennen Caran ja Miljan suoritusta viimeisteli ennestäänkin huonossa kunnossa olleet kentän pohjat ja soppa oli valmis. Milja ratsastaessa radalle omaa suoritustaan varten järjestäjä ilmoitti, että nyt tulee kentänkunnostustauko. Aika-arvio noin puolituntia.

Mitään merkittävää kentille ei saatu aikaiseksi ja kilpailu oli valmis jatkumaan, mutta tuomaristo päätti, että toinen rata on liian liukas käytettäväksi. Sen enempää varoittamatta viereisen radan jäljellä olleet neljä ratsukkoa siirrettiin suorittamaan ohjelmansa ennen Caraa toiselle radalle. Kun Milja sitten valmistautui jälleen kerran menemään radalle, niin järjestäjä ilmoitti, että ennen kilpailun jatkumista kouluratoja siirretään parilla metrillä…ja vettä siis satoi taivaalta…Kun puolitoistatuntia ensimmäisen radalle ratsastuksen jälkeen Miljan ja Caran pääsivät alkutervehdykseen saakka,ei oikein enää tiennyt, mitä oli odotettavissa. Kahdesta liukastumisesta huolimatta Cara teki kelpo radan ja sai tulokseksi 62,727 %, joka riitti sijoittumiseen siinä vaiheessa. Sijoitus putosi vielä muutamalla, mutta edelleen Cara oli kuitenkin palkinnoilla, kunnes kelin aiheuttamat runsaat poisjäännit vähensivät sijoittuvien ratsukoiden määrää. Equipeen näyttäessä Caran pudonneen ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi päätimme lähteä kotiin. Olipa tämäkin mutapaini koettu!


Yllätys, yllätys! Illemmalla Equipe-ohjelma näyttikin Caran sijoittuneen. Kuinka olisimme tienneet olla paikalla palkintojenjaossa, jos kilpailupaikalla tulosluettelo näyttää ratsukon pudonneen palkinnoilta….tää ehkä kruunasi tän päivän. Aina ei mene kuten Strömsössä, mutta päivän saldona Caralle sijoittuminen aluetason kouluratsastuksessa! Illalla hokitimme Samin, koska Sami kilpailisi sunnuntaina kansallisissa luokissa Porvoossa. Sovimme myös Miljan kanssa, että Milja soittaisi aamulla kilpailupaikalta, että ovatko kentät järkevässä kunnossa edes lähteä.

17.8. Oli Samin vuoro lähteä Porvooseen, jossa tänään olivat kansalliset koulukilpailut. Yön aikana ei ollut enää satanut ja Milja soitti Porvoosta, että kenttä oli ratsastettavassa kunnossa. Jotenkin vaan viikonlopun huono karma jatkui. Perille päästäessä Samilta oli kuljetuksessa irronnut toinen etukenkä. Takuu varmasti kengät olivat edellisenä iltana kiinni, kun hokkeja laitettiin ja Samilta ei yleensä kengät putoile. Hetken mietinnän jälkeen kansliaan kysymään kengittäjää, jota ei kilpailupaikalla kuitenkaan ollut. Kilpailunjärjestäjällä ei ollut sovittuna edes päivystävää kengittäjää, joka mielestäni on yllättävää, kun on kyse kansallisesta kilpailusta. Kanslian tätien avustuksella ja usealla puhelinsoitolla saatiin kuitenkin kiinni yksi kengittäjä, joka lupasi tulla parin tunnin päästä. Samin lähtö siirrettiin luokan loppuun ja odottelua alkoi. Ensin odotettiin kengittäjää pari tuntia ja sitten lähtöaikaa parituntia. Odotteluun kypsynyt Sami ei ollut radalla enää ihan parhaimmillaan ja kompuroi muutaman rikon ohjelmaan. Tuloksena oli Samille heikot 56 % ja sijoitus luokan loppupäähän. Eipä jäänyt tästä viikonlopusta paljoa mukavaa muisteltavaa. Jos jotain, niin Sami sentään matkusti melko hyvin.

18.8. Saimme mukavan yllätyksen yhteistyökumppaniltamme Hippodomelta. Tämän kesän olemme koekäyttäneet poneillamme viilennystuotteita, joista löytyy lisää hoito&ruokinta osiosta. Ensikaudella kokeilemme myös ihmisille tarkoitettuja viilennystuotteita. Hyvien kokemusten kannustamana otamme siis ensi kaudella koekäyttöön ihmisille tarkoitetut viilentävät liivit. Toinen liivi on tyköistuva ja tarkoitettu kisa-asun alla käytettäväksi. Toinen on perinteisemmän mallinen ja sitä on tarkoitus käyttää valmentautumisessa ja kilpailuissa esimerkiksi estealueisiin tutustumisessa. Harmillisesti saimme liivit vasta kauden lopussa, mutta eiköhän kuumia olosuhteita ole odotettavissa ensi kaudellakin. Ja ties vaikka vielä tälläkin kaudella. Tätä kokeilua odotan innolla, koska oma jaksaminen vaikuttaa merkittävästi keskittymiseen ja suorittamiseen. Tyypillisenä hevosihmisenä olen aina ensisijaisesti huolissani hevosen hyvinvoinnista. Kerrankin kohteena on omahyvinvointi. Tästä kokeilusta kerromme lisää myöhemmin.

22.8. Sami muutti tilapäisesti asumaan Savijärven Kartanolle. Savijärvellä meillä on mahdollisuus treenata täysimittaisella kentällä Benin avustuksella. Perjantaina ajoimmekin heti ensimmäisen valmennustunnin ja sekä poni että kuski nauttivat hyvistä olosuhteista. Pari viikkoa intensiivistä treeniä siis edessä!

25.8. Nyt se on täyttä totta! Tänään lähti definite entry Bredan CAI2*-P1 kilpailuihin ja Samin ensimmäinen todellinen KV-kilpailu on edessä 24.-28.9! Bredassa, Hollannissa, järjestetään ponien MM-kilpailut 2015 ja lähdemme tutustumaan kisapaikkaan. Samalla on tavoitteena ajaa kvaali CAI**-tasolta seka tavoitella ensimmäistä vaadittavaa MM-kvaalia. Tätä on harkittu jo pitkään ja ensimmäinen ilmoittautuminen lähti jo heinäkuun lopulla. Tässä siis samalla selitys myös sille, miksi Sami lähti Savijärvelle treenailemaan. Paljon on matkavalmisteluja edessä ja täältä voit seurailla niiden edistymistä.

28.8 Sami sai käyttöönsä W-Healingin loimen, jossa on selässä hoitava Healing alue. Loimessa ponia vasten oleva keraamista ainetta sisältävä materiaali sekä samaa ainetta sisältävä toppaus heijastavat ponin oman lämmön takaisin poniin. Tästä seuraa voimakas lämpövaikutus hoidettavalle alueelle. W-healing loimi lisää verenkiertoa ja poistaa jäykkyyttä. Ensikokeilussa 135 cm kokoinen loimi oli Samille todella hyvän mallinen ja käyttökokemuksista kerromme myöhemmin Hoito otsikon alla. Tätäkin laadukasta tuotetta myy luotettava yhteistyökumppanimme Hippodome.



29.8. Rankka treenaaminen vaatiin väliin rennompia päiviä ja lihashuoltoa. Tänään Samilla oli vuorossa kevyttä ratsastelua ja Jaanus Nogenen lihashuoltoa. Myös matkasuunnitelmat selkiintyvät vähitellen. Tänään varmistui ensimmäisen yön yöpymispaikka Ruotsissa Husqvarnan nurkilla. Ruotsalainen ponikuski ottaa meidät luoksensa yöpymään. Myös maratongroomimme Laurin lentomatkat on varattu. Laurilla on lukiossa koeviikko ja siksi Lauri saapuu lentäen suoraan kilpailupaikalle torstaina ja palaa sunnuntaina lentäen kotiin. Toinen groomeistamme, Kaisa Helpiö, odottaa meitä Hollannissa ja palaa meidän kanssa yhtä matkaa Suomeen. Kaisa on kokenut valjakkogroomi ja kaiken lisäksi hallitsee paikallisen kielen. Kaisan työpaikalla Hollannissa yövymme myös viimeisen yön ennen kilpailupaikalle saapumista.

30.8. Tänään on varattu laivaliput. Matka Bredaan alkaa perjantaina 19.9. iltalaivalla Helsingistä Tukholmaan. Paluu tapahtuu 30.9. tiistain iltalaivalla Tukholmasta Turkuun. Eli takaisin kotona pitäisi olla keskiviikkona aamupäivällä 1.10. Kaikki muu tuossa välissä onkin sitten suurta seikkailua.

31.8. Ajettiin taas Samilla Benin valvovan silmän alla. Ohjelmassa oli koottua ravia, yhden käden kahdeksikkoja ja laukkaohjelmaa. Pala palata löytyy uusia oivalluksia FEIn ysi ohjelman ajamiseen. Onni on hyvä valmentaja! Tässä vaiheessa aina miettii, miten paljon valmiimpi on suorittamaan näitä tehtäviä vuoden päästä. Samalla pohtii myös sitä, miten paljon heikompi oli vuosi sitten. Edistystä on siis tapahtunut ja paljon on vielä opittavaa. Ja valjakkoajossa kouluosuus on vain yksi kolmesta osakokeesta. Harjoittelu siis jatkuu!

7.9. Sami palasi kotiin ”korkeanpaikanleiriltä” Savijärveltä. Tänään hioimme vielä Benin kanssa koulukuvioita ja lopuksi ajoimme kerran läpi FEI 9 kouluohjelman. Monta asiaa on SM-kisan jälkeen saatu viilattua parempaan kuntoon ja paljon ajateltavaa tuli talven treenijaksolle. Ihmeempiä muutoksia ei ennen Hollantiin lähtöä enää voi tehdä, mutta tämänkin treenin lopulliset tulokset nähdään toivottavasti tulevilla kausilla. Erittäin antoisa treenijakso ja mukavaa oli päästä ajamaan isolla kentällä. Mutta mukavaa oli myös saada Sami kotiin. Ja mikä hienointa, Sami kulki molemmat suunnat todella mallikkaasti uudella kuljetuspaikallaan autossa. Toivottavasti nyt on löytynyt jonkinlainen ratkaisu pieniin meitä vaivanneisiin kuljetusongelmiin.

13.9. Sami klipattiin ja pestiin tulevaa matkaa varten. Kesän kilpailuissa olen huomannut, että klipattuna Sami jaksaa paremmin maratonin loppuun saakka. Myös pitkässä kuljetuksessa hikoileminen vie turhaa voimia. Sami oli jo aloittanut tiiviin talvikarvansa kasvattamisen, joten ilman klippaamista ei olisi ollut järkevää matkaan lähteä. Myös muut matkavalmistelut jatkuvat. Nyt on reitti yöpymispaikkoineen selvillä ja vielä pitäisi yhdet laivaliput Tanskan ja Saksan välille varata. Tanskan sillan ylittämiseen tarvittava siltapassi laitteineen saapui postissa eilen. Vielä on paljon pakattavaa ja puunattavaa, jotta perjantaiksi ollaan lähtövalmiita.

15.9. Oli Samin matkaeväspäivä. Timo kävi hakemassa Prohaylta matkaevääksi säilöheinää ja uuteen heinään totutteleminnen aloitettiin heti illalla. Hyvin tuntui maistuvan. Päädyimme ProHay -säilöheinään, koska se on laadukasta, kotimaista ja täysin luonnonmukaista. ProHay -säilöheinä on pakattu käteviin 20kg kanttipaaleihin. Ilmatiiviit muovipaalit menevät pieneen tilaan ja ne on helppo pakata hevosautoon. Heinän valintaan vaikutti myös säilöheinän hyvä sulavuus ja pölyämättömyys. Pitkissä kuljetuksissa onnistunut ruokinta on tärkeää, enkä halua hevosauton ilmaan heinäpölyä.

Itse kävin vielä täydentämässä muita rehuja ja tein laskelmia tarvittavista määristä. Ilta meni mitatessa ja pakatessa, mutta nyt pitäisi olla Samille kahdentoista päivän eväät pakattuna. Omat ruuat on täysin suunnittelematta ja hankkimatta, mutta näinhän se hevosihmisillä menee. Hevonen elikkäs poni ensin!

16.9. Ajettiin viimeistelyajot kotona. Nyt voi aloittaa vaunujen pesemisen, purkamisen ja pakkaamisen. Myös valjaat nyt putsattavissa ja pakattavissa. Kisavaatteet on tarkastettu. Vielä pitäisi muu vaatetus kerätä kasaan.

17.9. Sami kengitettiin matkaa varten. Loppupäivä meni Samin varusteita pakatessa. Loimia, suojia, harjoja, pyyhkeitä, hoitoaineita, puhdistusaineita, linimenttiä, hokitusvälineitä, letitysvermeitä, ämpäreitä, vateja…. kumpa mitään oleellista ei olisi unohtunut!

18.9. Jaanus kävi hieromassa Samin lähtökuntoon. Tänään oli omien eväiden ja vaatteiden pakkaamisen vuoro. Viimeiset laivamatkatkin varattiin ja tuliaiset pakattiin. Tuliaisiksi yöpymispaikkoihin viemme taattua ja aitoa suomalaista eli suklaata ja Solhedsin tuotepaketit.

Sami on nyt asteittain totutettu matkaruokiin. Prohayn heinä on maittanut ja väkirehut ovat vaihtuneet ”huttuun” eli kevyeen ja kuitupitoiseen matkaruokaan. Kaikki on siis lähes valmiina huomiseen lähtöön. Perillä Bredassa olisi tarkoitus olla tiistaina 23.9. Järjestäjän kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.outdoorbrabant.nl. Tuloksia ja muita juttuja voi löytyä myös osoitteesta http://www.hoefnet.nl/. Sieltä löytyi tänään jo osallistujalista. Hienoa päästäajamaan kilpailuun, johon osallistuu yli 30 yksikköponia!

19.9. Viime hetken pakkailut ja Samin kanssa vielä puolen tunnin kävelylenkki. Kolmelta iltapäivällä lähdimme kotipihasta kohti Helsinkiä ja Olympiaterminaalia.

Koska hevosautomme on asuntoauto, olimme saaneet ohjeen ajaa henkilöautopuolelta sisään. Mikä kaikki siis voi mennä pieleen? Ohjeen antaneella lipunmyynnillä oli tiedossa automme mitat. Ohjeen mukaan kohti Olympiaterminaalia ja tunnelin päässä roikkuu puomi max korkeus 3,5 m. Siis ”Olympiaterminaali ja henkilöautopuoli” olisi kuulunut ymmärtää ”Makasiiniterminaalin portti ja rekkajonot.” Parkkikselta löytyi avulias työntekijä, jonka listoilta automme löytyi. Näytin varausliput ja kysyin, missä tsekkaan laivaan. ”Punainen tiilirakennus, ovesta sisään ja luukku käytävän päässä.” Reippaana etsimään kyseinen tiski. ”Mitä sä täällä teet?” ”Kuka muka käski tulemaan tänne?” Siis ”Punainen tiilirakennus, ovest sisään ja luukku käytävän päässä.” olisi kuulunut ymmärtää ”Kävele alueen vastakkaiseen reunaan pienelle kopille ja tsekkaa siellä”. Onneksi olimme ajoissa satamassa ja kun vihdoin olimme oikealla luukulla iloisena yllätyksenä meidät oli upgradettu A-luokan hyttiin.

Sami oli matkannut Helsinkiin melko rauhassa. Keskustan läpiajo sai sen hieman levottomaksi ja satamaseikkailun aikana meni silläkin sitten hermot. Levotonta kuoputtelua ja viuhtomista laivalle pääsyä odotellessa sekä laivan ruumassa. Ovet kiinni ja onnea matkaan! Hieman kauhulla ajattelin edessä olevaa yötä. Varmuuden vuoksi kävimme jo kaksi tuntia laivan lähdön jälkeen tarkastamassa tilanteen. Autokannella odotteli levollisena heiniään pureskeleva Sami.

Yön aikana kävimme autokannella kolmen tunnin välein juottamassa ja huoltamassa Samia ja välit yritimme nukkua. Perjantai-illan laivassa se on alkuyöstä aika haastavaa…Taisimme olla aamu neljän tauolla ainoat selvin päin liikkuneet laivan käytävällä, vaikka silmät seisoivat meilläkin päässä, kuten muilla kanssamatkaajilla, mutta ehkä eri syystä.

Samille 10+ tästä laivamatkasta! Se ylitti kaikki odotukset maltillisuudellaan. Juoda se olisi voinut ehkä hieman enemmän, mutta ruoka maistui ja huoltotauoilla meitä odotti aina iloinen hörähdys ja levollinen poni.

20.9. Ajoimme aamulla laivasta ulos ja laitoimme nokan satamasta kohti Husqvarnaa kello 9.45. Sami oli matkannut yön laivalla aivan loistavan hienosti ja sama rauhallinen meno jatkui Ruotsin puolella. Edessä oli reilut 300 km ajomatkaa kohti Etelä-Ruotsia. Matkalla pidimme yhden tankkaus- ja huoltotauon. Tauolla Samilla alkoivat kierrokset taas nousemaan ja lähdimme jatkamaan matkaa, jolloin Sami taas onneksi rauhoittui.

Perillä ruotsalaisen valjakkokuskin Rebecca Kristiansenin luona olimme paikallista aikaa kello 14.45. Takana oli 24 tuntia ja 45 minuuttia matkustusta, kun purimme Samin autosta. Sami pääsi kävelylle upeissa järvimaisemissa ja tallissa odotti mukava karsina. Sami oli yllättävän pirteä pitkän matkan jäljiltä. Itse grillailimme ja nautimme ensimmäisestä kiireettömästä hetkestä moneen päivään.

Illalla katselimme, kun ruotsalainen valjakkoponi Plassen's Lucky Luke oli ratsastettavana. Aika paljon tuttua oli cobin menossa. Myös tallin tytöt olivat ihmettelleet, että kuinka Lucky voi olla ratsastettavana, kun se oli juuri katsellut heitä karsinasta. Yöpymispaikkamme oli siis Lucky Luken kotitalli, missä silmän ilona meille oli myös toinen cobi ja pieni nätti mountti. Sami pääsi vielä illalla uudelleen kävelylle, nautti harjaukset ja rasvaukset ja jäi tyytyväisenä talliin nukkumaan.

21.9. Kello oli yhdeksän aamulla, kun lähdimme liikkeelle. Edessä oli noin 600 km matkaa kohti Saksaa. Ensin reilut 300 km Ruotsin puolella, sitten sillan ylitys Tanskan puolelle ja siitä Tanskan läpi ja lautalla Saksaan. Saksan puolella ajettavaa olisi enää vajaa 100 kilometriä.

Alkumatka läpi sumuisen Ruotsin kului leppoisasti Samin pureskellessa loppuja aamuheiniään. Malmön jälkeen pidimme ruokailutauon. Sumu hälveni päivän edetessä ja Tanskaan menevällä sillalla meitä odotti huikeat näköalat. Sillalle meno sujui ilman jonoja. Ainoa ongelma oli bizz-laitteemme, joka jostain syystä ei toiminut sisäänajoportilla, mutta siitäkin selvittiin ripeästi eteenpäin.

Tanskan läpi ajoimme sujuvasti ja Rödbyn satamassa olimme tunnin etuajassa. Seuraava laiva lähti reilun kymmenen minuutin päästä ja pääsimme suoraan siihen eli seisoimme satamassa vain muutaman minuutin. Laivalla meillä oli ikioma autokansi.

Saksan puolella ajoimme vajaat 100 kilometriä. Reilun puolen tunnin ajon jälkeen tienvarren laitumella oli tutun näköinen ponilauma, jonka olin nähnyt kuvissa moneen kertaan. Navigaattori kertoi meidän olevan Damloksen kohdalla. Caran syntymäkoti on Damloksessa Saksassa ja osa tienvarressa seisseistä voikoista oli siis varmaankin Caran sisaruksia!

Puoli seitsemän maissa olimme perillä Yrjö Suomuksen tallilla Garbekissä. Sami oli matkannut jälleen kokonaisen päivän todella mallikkaasti. Samia odotti kävelylenkin jälkeen pehmeä olkikarsina ja iltapala. Ponin huilatessa me siivosimme auton, pakkasimme seuraavan päivän matkaeväät heinäverkkoihin ja grillasimme itsellemmekin iltapalaa.

22.9. Aamulla Sami sai taas pienet heinät ja hutut eli matkamössöt. Sami oli onneksi illan ja yön aikana juonut hyvin, koska eilisellä matkalla juominen ei oikein maistunut. Nukkunutkin se oli, mutta silti karsinassa oli hiukkasen kiukkuinen poni. Liekö matkaaminen alkanut jo väsyttämään. Kävimme aamukävelyllä ja maistamassa saksalaista vihreää ruohoa. Sen jälkeen Sami kävi vielä karsinassa juomassa ja pissalla ja me laitoimme auton lähtökuntoon. Kello kymmeneltä kaarsimme taas tien päälle.

Alkumatkalla ajoimme muutaman kauniin pienen kylän läpi. Maiseman ihailua haittasi hieman Samin alkumatkan levottomuus. Se hermostui taas liikennevaloissa seisomisista ja epätasaisesta liikenteestä. Onneksi pääsimme pian moottoritielle ja matkanteko alkoi taas sujumaan. Tankkaustauolla Sami ilmoitti taas olevansa kyllästynyt koko touhuun eli minimistoppi ja takasin tien päälle. Saksa vaihtui Hollanniksi ja tienvarsien laitumilla alkoi näkyä friisiläisiä ja shetlanninponeja. Myös hollantilaiset kanavat ilmestyivät maisemaan. Vähän ennen neljää saavuimme määränpäähämme Rijsiin SBH-Horses nimiselle friisiläistallille, jossa kisagroomimme Kaisa Helpiö odotti meitä. Takana oli 454 km. Samia odotti taas pehmoinen olkikarsina ja ansaittu lepohetki.

Illalla Sami pääsi vielä Kaisan kanssa kevyelle ratsastukselle ja me ihailimme kauniita friisiläisiä.

23.9. Sami kävi taas aamulenkillä ja auto laitettiin lähtökuntoon. Mukaan pakattiin myös Kaisan tavarat, koska Kaisa tulisi meidän matkassa takaisin Suomeen. Viimeiselle matkapäivälle oli jätetty ajettavaa enää reilut 200 kilometriä, jotta Sami saapuisi kilpailupaikalle mahdollisimman hyvävointisena. Vajaan kolmen tunnin ajomatka menikin ihan hurahtamalla Kaisan kertoessa meille hollantilaisia erikoisuuksia. Meillä oli siis matkassa henkilökohtainen matkaopas.

Perillä Bredassa löysimme autolle parkkipaikan ja saimme Samin purettua. Ihan huikea fiilis, kun neljän matkustetun päivän ja 1611 km jälkeen pirteä Sami asteli ulos autosta ja olimme ehjänä perillä. Samille löytyi valtavalta tallialueelta karsina ja me aloitimme leirin pystyttämisen. Muutaman tunnin päästä paikalle saapui myös Hessin Vihtori ja Vuohimäen Havu tiimeineen. Suomalaisleiri oli kokonaisuudessaan paikalla. Kävimme hoitamassa paperiasiat kilpailukansliassa ja samalla selvisi alustava kouluaikataulu. Samin ja Vilin koulusuoritukset olisivat keskiviikkona iltapäivällä ja Havun torstaiaamuna. Illalla kävin kevyesti ajamassa Samin ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Iltapuhteina oli valjaiden pesua ja ruuan laittoa.

24.9. Oli ensimmäinen virallinen kilpailupäivä Bredassa. Heti aamusta oli edessä hevostarkastus. Sami siistittiin ja letitettiin ja lähdimme kävelemään kohti tarkastuspaikkaa. Aikamoinen vilske kävi tarkastuspaikalla, jossa pyöri toinen toistaan kauniimpia poneja. Erityisesti mieleen jäi nelivaljakkomountit, jotka olivat kauniita kuin karkit.

Yksikköponien tarkastus oli ”line 2” eli kakkosladulla ja tahti tarkastuksessa oli aika vauhdikas. Ponit esitettiin kuskien mukaan aakkosjärjestyksessä eli meidän vuoro oli aivan loppupäässä. Olimme Samin kanssa ajoissa paikalla, jotta se ehtii kävellä itsensä vetreäksi ennen tarkastusta, Samilla oli myös koko kävelytyksen ajan loimi päällä, jotta lihakset rentoutuisivat lämmetessään. Loimitus suojasi myös klipattua Samia aamun kalsealta tuulelta. Kaisa kävelytteli Samia ja minä kävin vakoilemassa, miten tarkastuksessa toimitaan.













Kaksi muuta suomalaisponia Vili ja Havu olivat tarkastuksen alkupäässä. Vili meni läpi tarkastuksesta, mutta Havua pyydettiin ravaamaan uudelleen, jonka jälkeen Havu otettiin tarkastuksesta sivuun. Kauhu hiipi suomalaisleiriin….ja se ikävin mahdollisuus kävi toteen. Havu hylättiin tarkastuksessa lievän epäpuhtaan liikkeen takia ja Havun kilpailut olivat ohi. Koskaan en ole jännittänyt eläinlääkärin tarkastusta niin paljoa, kun omaa vuoroamme odottaessani. Olihan meilläkin takana neljä päivää matkustusta ja 1600 km autossa seisomista, joten jotain matkarasitusta saattaisi olla. Ja tarkastus suoritettiin betonisella suoralla eli varmasti pienikin rasitus näkyisi. Sydän pamppaillen kohti omaa vuoroa. Samin siru löytyi pienen etsinnän jälkeen ja sitten suoralle juoksemaan. Helpotuksen huokaus, kun tuomari suoran päässä nosti hattua ja toivotti onnea kilpailuun. Kolmesta paikalle matkustaneesta suomalaisesta ponista siis vain kaksi jatkoi kilpailuun.

Tarkastuksen jälkeen julkaistiin lopullinen lähtölista, jossa meidän lähtöaikamme koulukokeeseen oli vielä hieman aikaistunut. Itse kävin vielä kävelemässä kouluradan läpi ja etsimässä viimeisetkin kiintopisteet, joita voisin radalla käyttää apuna. Luokan alkaessa katsoin vielä kaksi koulurataa ja sen jälkeen poistuin keskittymään omaan suoritukseen. Pitkä päivä valmistautumista ja kaikki tuntui olevan kohdillaan kilpailusuoritukseen. Juuri, kun Samia alettiin valjastamaan, alkoi vesisade, joka hyvin nopeasti muutti rankkasateeksi ja hetken päästä jyrähti ukkonen. Sami tuli vaunujen luo ja Kaisa meni vielä vaihtamaan loput kisavaatteet. Itse seisoin vettä valuen Samin kanssa kaatosateessa. Sami saatiin vaunujen eteen ja juuri, kun olin nousemassa vaunuille, tuli naapurileirin Yvonne De Ruyeter kovaa ravia ponillaan kohti leiriä. Yvonne oli kuski, jonka oli tarkoitus startata radalle ennen minua. Hän käski irrottaa Samin vaunuista, koska kilpailu oli keskeytetty ukkosmyräkän takia. Ensimmäinen tieto oli, että tulee 30 min tauko. Puolen tunnin päästä sade oli ennallaan. Seuraava tieto oli, että kilpailu jatkuu klo 17. Kuivailin hiustenkuivaajalla hiuksiani ja varusteitani ja vaihdoin kuivan paidan päälleni. Kello lähestyi kilpailun oletettua alkua ja sade jatkui. Vihdoin tuli tieto, että jäljelle jääneet valjakot siirretään torstaiaamuun. Oli aika tyhjä olo. Koko päivä oli mennyt kilpailuun keskittyessä ja valmistautumisessa ja sitten ei päässytkään kilpailemaan. Toisaalta siinä sateessa ja liukkailla sekä pehmenneillä kentillä ei olisi ollut järkevää kilpailla. Uusi lähtöjärjestys julkaistiin. Lähtöaikani olisi torstaina aamulla kello 9.20.

Illalla sade taukosi ja Sami pääsi Kaisan kanssa pienelle ratsastukselle. Vartin ratsastuksen jälkeen taivas taas repesi ja kasteli Samin jälleen kerran. Sateen tauottua pääsimme grillaamaan iltapalaa. Auton hevostilasta oli muodostunut jättimäinen kuivauskaappi. Kaikki paikat roikkuivat täynnä märkiä vaatteita. Onneksi livingin sängyn alta löytyi talvella käytetty lämpöpuhallin, joka löysi uuden käyttötarkoituksen kuivatuspuhaltimena. Päivän vettyneenä päätin myös tutustua leirintäalueen suihkuun. Eksoottinen pieni suihkukoppi kontissa, jossa ei ollut pukeutumistiloja. Ja suihku oli ”burning hot!” Kerrankin ei siis kuuma vesi loppunut kesken, vaan ilmeisesti kylmä vesi oli unohtunut kytkeä kiinni konttiin. No, tulipahan peseydyttyä!

25.9. Aamusta täytyi aloittaa kilpailuun keskittyminen alusta. Kaisa lähti Samin kanssa aamukävelylle ja letittämään ja puunaamaan Samin kisakuntoon. Minä lähdin uudelleen kävelemään kouluradalle, jotta pääsisin takaisin kisatunnelmaan ja saisin kerrattua maamerkkini radan varresta. Onneksi päätin tehdä tämän. Jälkimmäisen laukan olin suunnittellut kaartavani kohti aitamainoksessa ollutta Mersun merkkiä. Tuo mainos oli vaihtanut yön aikana paikkaa noin 15 metriä! Eli eilisillä maamerkeillä olisin voinut olla ihmeissäni radan yli kaartaessani. Mitä tästä opin? Käy aina tsekkaamassa rata vielä aamulla ennen suoritusta!

Kisavaatteet päälle, Sami vaunujen eteen ja kohti verryttelyä. Verryttelyalue oli muuttunut eilisten sateiden jälkeen todella raskaaksi ja päätin kävellä siihen asti, kunnes pääsisin valmistautumisareenalle. Seuraavalle radalle menijälle oli käytössä oma täysimittainen koulurata aitoineen ja kirjaimineen. Minuutti ennen lähtöaikaa stewardi varoitti valjakkoa ja lähtömerkin tullessa aukesivat portit verryttelyareenalta kilpakentälle. Kenttien välissä ylitettiin tie, joka oli sateen jälkeen melkoista velliä. Rapa roiskuen siis suoraan puskista radalle. Sami oli radalle tullessa melko jännittynyt. Tuulessa lepattavat lippurivit, valkoiset telttarivistöt ja kukkaistutukset olisivat vielä varmaan jotenkin menneet, mutta C-tuomarin takana telttarivin yli näkyi ”apinakiikku” eli benji-tyyppinen laite, joka sinkosi kirkuvia lapsia ilmaan! En muista Samin olleen edes nuorena ponina yhtä kauhuissaan kouluradan aikana.

Koulusuoritusten jälkeen kävelimme toisen suomalaisen ponikuskin Hannun kanssa esteitä. Esteet vaikuttivat erittäin teknisiltä ja kovin erityyppisiltä, mitä Suomessa ajetaan. Ekan kävelyn jälkeen sain muodostettua yleiskuvan esteistä, mutta jotenkin en sanut kokonaisuudesta kiinni. Kahdelta oli radannäyttö, joka ajettiin autoilla läpi. Pelkkä A-osuus näytettiin radannäytössä ilman minkään näköisiä selityksiä tai ohjeistuksia. A-osuus oli hyvin erityyppinen kuin mihin Suomessa on totuttu. Reitillä oli moottoritien alituksia, tien ylityksiä, kadulla ajoa liikenneympyröineen, aaseja, lampaita, lehmiä, siltoja…. ja kaiken lisäksi viiden kilometrin reitistä neljä kilometriä oli asfalttiteitä. Hieman laittoi miettimään, että mitenköhän Sami tuosta kaikesta selviää. B-osuudesta jaettiin kilapilijoille vain kartat ja lista, jossa näkyi esteiden, kilometrien ja pakkoporttien järjestys. Loppuilta menikin B-osuutta pyöräillessä. Haastavaksi tehtävän teki kenttäratsastuskilpailijoita varten rakennetut kujat, jotka olivat tietenkin eri kujia kuin valjakkokujat. Kenttäratsastajien kujat olivat tukkineet osan meidän reitistä ja välillä oli lähes mahdotonta tietää, mille puolelle narua olisi tarkoitus yrittää, jotta pysyisi omalla reitillä ja päätyisi seuraavalle esteelle. Onneksi oli vielä perjantai huominen aikaa tutustua esteisiin ja reitteihin.

Kymmenen aikaan illalla saimme myös leiriin tiimimme viimeisen puuttuvan jäsenen. Lauri oli löytänyt yhdistelmällä lentokone-juna-bussi-kävely perille kilpailualueelle. Huomenna tutustuisimme Laurin kanssa maratonreittiin esteineen.

26.9. Perjantai oli kilpailemisen osalta vapaapäivä. Sami pääsi muutaman kerran kävelylle ja syömään vihreätä ruohoa. Kaisa kävi myös kevyesti ratsastamassa sen. Me Laurin kanssa pyöräilimme reittejä ja kävelimme esteitä ja kokonaisuus alkoi vähitellen hahmottumaan. Kahdelta oli myös uudelleen radannäyttö. Lähdimme sinne, koska halusin, että myös Lauri tuntee ajettavan reitin. Halusin myös itse nähdä reitin uudelleen, jotta olisi varmempi olo maratonille lähtiessä. Oli kiva huomata, että reitissä oli tuttuja pätkiä ja muistin melko tarkasti käännökset ja kilometrimerkkien paikat. Välillä ihailimme kilpailualueella liikkuneita nelivaljakoita. Toinen toistaan upeampia poninelikkoja ja hevosnelikkoja suoritti kouluosuuksiaan perjantaina. Siis kisaturismia ja maratoniin valmistautumista tämä päivä.

27.9. Aamulla herättiin sankkaan sumuun ja sumun seassa kävin tuttuun tapaan kävelemässä esteet läpi. Poikkeuksena normaaliin aamuun en käynyt esteitä ajojärjestyksessä, koska aika ei riittänyt pitkiin edestakaisiin siirtymiin esteiden välillä. Esteet tuntuivat tutuilta ja vihdoinkin kaikki edellisenä päivänä suljettuna olleet reitit oli avattu eli puuttuvat palat E-osuudesta loksahtivat paikoilleen.

Lähdimme kestävyyskokeeseen päivän alkupäässä, koska lähtöjärjestys oli käänteinen koulutuloksiin. Onneksi olin käynyt tutustumassa a-osuuteen kahteen kertaan, koska sankka sumu peitti koko maiseman ja reittimerkkejä ei nähnyt ennen kuin oli merkin kohdalla.


A-osuus lähti pellonreunaa, mutta hyvin pian tultiin asfalttitielle ja asfalttia oli edessä ensimmäiset neljä kilometriä. Reitti sisälsi moottoritien alituksia, tien ylityksiä, liikenteessä ajoa, liikenneympyrän, aaseja, lampaita, lehmiä, vuohia ja pari kapeata siltaa. Siirtymätaipaleella käveltiin junaradan vartta ja tietenkin kohdallemme osui sumun seasta vastaan ajanut pikajuna. Täytyy kyllä olla ylpeä nuoresta ja kokemattomasta ponistani, joka tuli urheasti läpi koko reitin, vaikka muutamaan kertaan asiasta reitillä hieman neuvoteltiin. Enimmäisaikaankin onnistuttiin ajamaan, vaikka groomilla jäi lähtöhässäkässä kellot laittamatta päälle. Maa-ajanotto ja lähettäjien kanssa englanniksi toimiminen rikkoi totuttuja rutiineja ja kokemattomuus teki kepposet. Arvioimme kelloitta ajamamme matkan ja ajoimme lähelle miniaikaa, jotta varaa virheelle olisi. Selvisimme ihanneajassa maaliin ilman virheitä! Siirtymäosuuden jälkeen oli pätkä asfalttitietä, joka piti ravata kohti tauolla odottanutta eläinlääkäriä. Sami oli pirteän oloinen ja liikkui puhtaasti ja muita tarkastuksia eläinlääkäri ei tauolla tehnyt. Kymmenen minuutin tauon jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa kohti esteosuutta.


Esteosuudella oli seitsemän estettä, joista kuusi oli teknisiä lautahässäköitä. Valitettavasti meillä Suomessa ei tämän tapaisia esteitä ole ollenkaan eli näitä ei pääse kotimaassa harjoittelemaan. Toinen erikoisuus radalla oli kaksi esteiden väliä, jotka oli viety melko minimiin eli palautumisaikaa ei juurikaan ollut. Ykkösesteen onnistuimme ajamaan suunnitelmamme mukaan hyvää tuntumaa hakien. Tekninen kakkoseste meni jopa odotettua sujuvammin. Vesiesteellä meille tuli yksi ongelma kääntämisessä, jonka takia jouduimme tekemään voltin. Heti raskaan vesiesteen jälkeen oli lyhyellä siirtymisellä erittäin tekninen lankkuhässäkkä, joka sisälsi myös kaksi suihkulähdettä. Tällä esteellä meni kaikki pieleen. Sami ilmeisesti häkeltyi suihkulähteistä ja ohjaus katosi täysin. Jouduimme hakemaan uusi reittejä, pysäyttämään muutamaan kertaan, jotta sain poniin jonkun yhteyden ja lopulta päädyimme hakemaan yhden portin käynnissä, jotta selviäisimme edes kunnialla ulos esteeltä. Viitoseste meni hieman varmistellessa ja kadonnutta tuntumaa ja ohjausta uudelleen hakiessa. Kuutosella pyörittiin lautakarusellissa ja seiskalla taas lankkuaitojen välissä. Viimeisen esteen jälkeen meillä oli aikaa alle minuutti ehtiä maaliin. Onneksi Samilla on tarvittaessa ravissa pykälä lisää ja ehdimme ihanneajassa perille. Olimme selvinneet hyväksytysti ensimmäisestä todellisesta KV-tason kestävyyskokeesta maaliin! Kansainvälinen kärki ajaa todella kovaa ja tällä kokemuksella tuli selväksi, että maratonajo maailmalla on lähes eri urheilulaji kuin se, mitä Suomessa ajetaan.

Iloinen yllätys oli, että illalla pääsi jo alustavasti tutustumaan sunnuntain tarkkuusrataan. Asuksi riitti siisti joukkuevaatetus. Kävimme Hannun kanssa kävelemässä radan muutamaan kertaan. Radan kävelyn jälkeen grillailimme ja kävimme illanvietossa ihailemassa palkintojenjakoa. Jospa mekin vielä jonain päivänä…

28.9. Sunnuntaiaamuna lähdin kävelemään rataa sillä aikaa, kun Kaisa lähti talliin letittämään ja laittamaan Samia kuntoon. Rata oli kohtuullisen hyvin hallussa edellisen illan kävelyn jäljiltä. Vain yksi kohta radasta oli hieman hukassa. Kävelin radan muutamaan kertaan ja epäselvän kohdan vielä uudelleen ja lähdin leiriin odottamaan Samin saapumista. Onni on hyvä hevosenhoitaja, joka mahdollistaa täyden keskittymisen itse kilpailusuoritukseen. Kaisa ja Sami tulivat ajallaan ja laitoimme Samin vaunujen eteen. Näissä kisoissa kotimaahan verrattuna erikoista oli se, että hevoset valjastettiin kuorma-autojen välissä leirintäalueella, josta myös siirryttiin ajamalla kohti verryttelyaluetta puikkelehtimalla autojen väleissä. Hyvää siedätystä Samille tämäkin.

Verryttelyssä kävelytimme Samia jonkin aikaa takimmaisella vapaalla verryttelyalueella ja otimme pienen pätkän ravia. Kaikki tuntui olevan kunnossa ja siirryimme kohti varsinaista verryttelyä, jossa oli edessä tuttu ravikahdeksikko tuomarin ja stewardin edessä. Saimme luvan jatkaa kilpailua ja siirryimme viimeiselle verryttelyalueelle, jossa oli myös keilaportit. Ajoimme muutaman ravipätkän, lisäyksen ja käännöksen porttien väliin. Sami tuntui oikein hyvältä ja olimme valmiita radalle.


Radalle sukellettiin samalla tavalla kuin kouluradalle eli puukujan yli ja suoraan portista sisään. Seuraava valjakko pääsi radalle aina edellisen ollessa radan loppuvaiheessa eli esteellä 18. Edellisen tultua maaliin ajoimme reippaina tervehtimään tuomaria. Parhaiten näkynyt hattumies tuomarikopissaan hymyili ja näytti sormella päinvastaiseen suuntaan. Mitä tästä opimme ….se parhaiten näkyvä ei välttämättä ole tuomari. Meillä Suomessa näitä hattupäisiä herrasmiehiä ei yleensä ole radalla liian montaa. Kello soi ja reipaalla vauhdilla kohti lähtölinjaa mielessä valmentajan ohje ”Ykkösportin pudottamista ei saa pelätä. Mieluummin pudota kuin aloita liian hiljaa.”

Sami toimi radalla todella hyvin eli oli käännettävissä, vastasi eteen ja tuli pidätteisiin. Radalla tuli kaksi palloa alas. Toisen otan omaan piikkiini eli en onnistunut kääntämään ihan oikein ja pienellä hipaisulla tuli alas portti 12. Toinen menee hieman Samin piikkiin. Viimeiselle sarjalle tulossa Sami nosti laukan ja B-portille päätti esittää lennokkaan laukanvaihdon. Hieman on vaikeata ohjata lennossa olevaa ponia kapean portin väliin…


Kunniakkaasti maaliin tuloksena kaksi palloa ja hieman yliaikaa. Radalla tempona oli 260 m/min, jota Suomessa ei ole käytetty ikinä ja kun 250 m/min on tehnyt meille kotimaassa tiukkaa, niin yliaika ei tullut ihan yllätyksenä. Virhepisteistä huolimatta rata oli mielestäni Samin paras vaikealla tasolla. Epäonnistuneen SM-radan jälkeen olin saanut valmentajalta ohjeen kokeilla toista kuolainta ja se ilmeisesti kannatti. Ajoimme tarkkuuden koulukuolaimellamme, jota pääsimme siis ensimmäistä kertaa kokeilemaan kilpailutilanteessa nyt Bredassa.

Radan jälkeen oli aika kiva fiilis. Omasta mielestä paras onnistuminen oli tullut ennakkoon heikoimmasta osakokeestamme. Vaikka MM-kvaali jäi saavuttamatta, olimme saaneet tuloksen CAI** tasolta ja lopputuloksissa olimme 29. poniyksikkö. Sami pääsi karsinaan huilaamaan ja me siirryimme katsomoon ihailemaan, miten maailman kärkivaljakot suoriutuvat radasta. Oli todella opettavaista katsoa heidän suorituksiaan ja reittivalintojaan radalla. Luokan päätyttyä kävimme vielä shoppailemassa expoalueella sekä nauttimassa hollantilaiset perinteiset letut. Loppupäivä oli edessä leirin purkua ja ruuanlaittoa. Lauri lähti Kaisan poikaystävän kyydissä kohti Bredan juna-asemaa ja kotimaata ja me pakkailimme autoa lähtökuntoon. Kävin vielä kansliassa selvittämässä paperit kuntoon. Hieman haastavaksi meinasi osoittautua Samin Traces-todistus, johon ei meinannut löytyä eläinlääkäriä, joka suostuisi sen leimaamaan. Sekin onneksi järjestyi pienen väännön jälkeen. Neljän aikaan pakkasimme Samin autoon ja laitoimme nokan kohti Saksaa. Kisaviikonloppu Bredassa oli takana ja kotimatka edessä. Vajaan kahdeksan tunnin ja 574 km päästä kaarsimme menomatkalta tuttuun Suomuksen pihaan, jossa Samia odotti tuttu turvallinen karsina. Väsynyt tiimi laittoi päät tyynyyn, jotta olisimme aamulla valmiit taas jatkamaan matkaa.

29.9. Sami oli levännyt ja juonut yön aikan hyvin ja kävi aamulla vielä kävelyllä. Puoli yhdeksältä aamulla lähdimme jatkamaan matkaa. Ajoimme kohti Puttgardenin satamaa. Matkalla näimme taas Caran kasvattajan ihanat welshit laitumella.

Satamassa jouduimme pienen hetken odottamaan seuraavaa laivaa ja odottelu sujui Samilta jo suorastaan hienosti. Laivamatka Tanskaan kesti vain 45 minuuttia ja Tanskan läpi ajoimme parissa tunnissa. Tanskasta Ruotsiin ajoimme Östersundin sillan yli. Tällä kertaa Bizz –laitteemme toimi ja pääsimme sujuvasti sillalle. Meri oli täysin tyyni ja aurinko paistoi. Sillalta oli upeat näkymät.

Pian olimmekin Ruotsin puolella, jossa pidimme ensimmäisen pidemmän tauon. Ruotsissa jatkoimme kohti Huskvarnaa ja tuttua yöpymispaikkaamme Rebecan luona. Perillä olimme illalla kuuden jälkeen ja takana oli 589 kilometriä. Sami pääsi kävelylle, eikä pettänyt tälläkään kerralla. Perinteiset perillä ollaan piehtaroinnit tuli suoritettua.

Samille oli iso karsina ja tutut eväät odottamassa ja meille talon isäntä haki iltapalaksi ison pizzan paikallisesta pitzeriasta.

30.9. Heräilimme aamulla kaikessa rauhassa yöpaikassamme Ruotsissa. Ensimmäinen aamu reissun aikana, kun ei ollut kiire minnekään. Kaisa kävi aamupäivällä kevyesti ratsastelemassa Samilla ja me viimeistelimme sillä aikaa autoa lähtökuntoon. Samille pakattiin eväät valmiiksi laivamatkaa varten.


Yhden aikaan iltapäivällä lähdimme ajamaan kohti Tukholman satamaa. Edessä oli 328 km ruotsalaisia maisemia. Huskvarnassa ohitimme upeita omenapuutarhoja ja Vätternin rantaa kulkeva reitti on maisemaltaan vaikuttava.















Tukholmassa tietyöt järjestivät pientä pulmaa ja satamaan vievän tien löytämisessä meinasi jo usko loppua. Vihdoinkin löysimme satamaan ja edessä oli taas sama ongelma kuin Helsingissä. ”Asuntoautomme” ei mahtunut henkilöautotsekkaukseen vievälle reitille. Uutta väylää etsimään ja vihdoin päädyimme rahtipuolelle, jossa tietenkään ei voinut tsekata sisään meidän matkalipuilla. Juosta kipaisin taas rekkojenvälissä henkilöpuolelle ja tietenkään en ollut ottanut passia mukaan autosta. Siinä vaiheessa näytin ehkä niin epätoivoiselta, että tsekkaus kävi ilman passiakin ja reippaasti juosten taas takaisin rahtialueelle. Vihdoinkin auto oli oikeassa jonossa ja vastapäisessä jonossa näimme myös muut suomalaiset ponit eli Team Loimihaan. Pääsimme viimeisten joukossa sisälle laivaan ja Sami sai eteensä iltaheinät. Laivalla nautimme suomalaisten ponikuskien yhteisen illallisen ja yön aikana kävimme muutaman tunnin välein katsomassa, että Samilla oli kaikki hyvin.

1.10. Laiva saapui aamulla seitsemältä Turkuun. Sami oli matkustanut jälleen yön hienosti. Satamasta nokka kohti kotia ja kotipihaan kaarsimme kymmeneltä aamupäivällä. Samilla oli takana 18 tuntia autossa matkustamista Rebecalta lähdön jälkeen. Kokonaisuudessaan sillä oli takana 12 päivää reissussa, 3320 kilometriä tienpäällä, neljä laivamatkaa, kaksi sillan ylitystä, yöpymisiä vieraissa talleissa ja rankka kansainvälinen kilpailu. Siitä huolimatta autosta asteli ulos pirteän oloinen poni, joka iloisesti höristen tervehti kotona odottaneita kavereitaan. Sami pääsi hetkeksi tarhaan jalottelemaan ja piehtaroimaan. Tuntui hienolta katsoa Samia omassa tarhassaan. Kaikkien näiden kilometrien ja rankan kilpailureissun jälkeen olimme tulleet ehjänä perille. Ulkoilun jälkeen Sami pääsi karsinaan huilaamaan. Itse lähdin töihin iltapäiväksi.


Illalla kävimme Samin kanssa kävelyllä ja se pääsi vielä uudelleen tarhaan. Meillä oli edessä se retken tylsin vaihe. Auto oli täynnä likaisia vaunuja, valjaita, varusteita, kippoja , kuppoja, rehuja, vaatteita….

5.10. Sami on huilaillut paluun jälkeen ja vaikuttaa melko pirteältä. Itselläni on mennyt kaikki aika auton purkamiseen ja likaisten tavaroiden pesemiseen ja paikoilleen saamiseen. Hieman haikea fiilis kisavermeitä pakatessa. Yli puoleen vuoteen niitä ei tarvita!

7.10. Kisagroomi Kaisa tuli käymään ja ratsastamaan samalla Samilla. Sami tuntui kuulemma hyvin palautuneelta. Kaisa tekee opintojaan loppuun Suomessa ja lupasi käydä silloin tällöin liikuttamassa Samia.

12.10. Samilla oli kuvauspäivä. Aiheena oli ”villi ja vapaa” ja sehän Samilta onnistuu, mutta turvallisuussyistä kuitenkin tällä kertaa hyvällä pohjalla ja aitojen sisällä. Sami harrastaa muutenkin irtojuoksutusta säännöllisesti eli tehtävä ei ollut kovin vaikea. Valokuvaaja asemiin ja Sami irti kentälle. Takuu varmat neljä minuuttia täyttä laukkaa ja loikkaa oli tarjolla ja saatiin jopa ikuistettua. Mihin tarkoitukseen…se selviää myöhemmin.

26.10. Tähän niitä kuvia tarvittiin eli Helsinki Horse Fairin mainoksissa esiintyy villi ja vapaa Sami. Tässä Sami edustaa messuja Helsinki International Horse Shown Expossa.

28.10. Samilla oli raspauspäivä. Taas on hampaat kunnossa. Seuraavan kerran tsekataan ennen kisakauden alkua.

1.11. Hyvää Halloweenia! Villi ja vapaa Sami sai taustaakseen lempiväriään oranssia. Ja Halloweenia Sami juhlisti Jaanuksen hieronnalla. Hyvin on kuulemma poni matkailusta palautunut.



2.11. Ben kävi kotona valmentamassa meitä. On aika suunnata katseet tulevaan kauteen. Itse nautin tästä vaiheesta kautta, kun saa rauhassa treenata eikä heti täydy olla valmiina esittämään mitään. Saa rauhassa kokeilla ja treenata uusia juttuja. Samin kanssa ensimmäistä talvea päästään oikeastaan treenaamaan vanhoja juttuja. Lähinnä hiotaan osaamistamme. Täysi treeni jatkuu siis kunnes kelit sen estävät. Pidämme pienen loman sitten vasta, kun maat jäätyvät ja liukkaat kelit estävät ajamisen.

5.11. Matkakertomus Bredan reissulta on vihdoinkin valmistunut.

8.11. Ben kävi taas kotona valmentamassa meitä. Mukava tunti ja saatiin hyvät läksyt kotiharjoitteluun.

14-16.11. Sami osallistui maajoukkuekatsastuksiin Ypäjällä. Menimme paikalle jo perjantaina, koska tallimme uusin tulokas Beniamin osallistui Wilman kanssa myös katsastuksiin. Mj-valmentajamme Henrik Høper oli erityisesti halunnut saada nähtäväkseen suomalaisia juniorikuskeja. Samilla oli siis perjantaina vapaata ja aikaa palautua kuljetuksesta. Etukäteen hieman jännitti, miten ponit kulkevat yhdessä, koska kotona ne eivät voi sietää toisiaan. Kuljetus sujui molemmilta poneilta todella hienosti. Sami on loistava kisaponi, koska se osaa hyvin sopeutua uusiin paikkoihin. Se syö, juo ja nukkuu. Ja päiväunistaan se ei tingi edes opistohallin kolkolla käytävällä, jossa kalterit ovat lattiaan asti ja olo kuin näyttelyhäkissä.


Lauantain aiheena oli kulmia, suoristamista ja kokoamista. Sunnuntaina keskityimme etsimään laadukasta harjoitusravia ja koottua ravia. Viikonlopun teema meillä oli ”up and light”. Eli saada Samin etupäätä ylemmäksi ja kevyemmäksi. Henrik myös kokeili Samia ja oli mukava kuulla, että ponissa ei ole vikaa. Ongelmia on kuulemma kaksi ja ne ovat kuskin oikea ja vasen käsi. Siinäkin kuulemma kehitystä on tapahtunut eli toivoa on. Henrik oli muuten tyytyväinen näkemäänsä. Sami oli kuulemma paremmassa kunnossa ja tasaisempi kuin aikaisemmilla kerroilla ja ennen ensi kautta keskityttäisiin lähinnä hiomaan jo osattuja taitoja. Ensi kerraksi Sami pitää olla myös klipattu. En raaskinut sitä vielä klipata, kun se on jo kerran tänä syksynä klipattu, mutta olisi pitänyt. Se hikoili lämpimässä maneesissa todella paljon.

Illalla oli ohjelmassa päivän videoiden ja harjoitusten purkua. Ehdimme myös Henrikin kanssa katsomaan läpi Bredan videot ja sain palautteen kaikista kolmesta osakokeesta.

Ja jos joku luulee, että valmennusviikonloppu on pelkkää ponilla ajelua, niin pieleen menee. Noiden kahden 45 minuutin session takia tehdään kymmeniä tunteja töitä. Pakkaamista, putsaamista, puunaamista, taluttelua, karsinan siivousta, 320 km kuorma-autoilua, aikaisia herätyksiä…. Jo pelkkä vaunujen lastaaminen ja purkaminen on oma urheilusuorituksensa. Mutta kaikesta huolimatta, tää vaan on niin hieno laji!



22.11 Kävin SRLn urheilufoorumissa kuuntelemassa viisaita ihmisiä. Välillä tekee hyvää avartaa näkymystä oman lajin ulkopuolelle. Alkupäivä oli yleiseen valmentautumiseen, henkiseen valmentautumiseen ja hevosen kuntovalmennukseen liittyviä luentoja. ”Kilpailija on juuri niin hyvä, kun sen viimeinen tulos kertoo.” Siinäpä mietittävää! Loppupäivä oli lajikohtaista seminaaria ja valjakkoajon yleiskokous. Täysi päivä hevostelua ilman hevosia.

25.11. Pakko antaa periksi ja laittaa Samille hokit. Varmasti varmin tapa saada lumi sulamaan. Tilsakumit laitettiin varalta jo edellisessä kengityksessä.

2.12. Kylläpä putkahti tutun oloinen turpa yllättäen http://www.hippola.fi/ joulukalenterin kakkosluukusta!



6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää! On aika hienoa edeustaa Suomea Suomessa syntyneellä ponilla. Kisavärimme on muuten oranssi, mutta maailmalla vaihdamme aina sinivalkoiseen. Oransissa leimaantuisi Hollannin kannattajaksi. Kansainväliseen kilpailemiseen tuo oman tunnelmansa siihen pyhitetyt varusteet ja Suomen lippu leirin laidassa. Jopa suitsien teippaukset vaihdettiin Bredan reissulla. Ensi kausi on vielä sumun peitossa, mutta toivottavasti näitä fiiliksi on tarjolla lisää!



9.12. Paikka SRLn maajoukkuevalmennuksissa on varmistunut. Jatkamme valmentautumista valjakkoajon ponirenkaassa Henrik Høperin johdolla ja kauden ensimmäinen maajoukkuevalmennus on 25.-26.1. Ypäjällä. Ennen joulua osallistumme vielä Henrikin yksityiseen valmennukseen. Kotioloissa on jatkettu valmentautumista Ben Simonsén kanssa ja kivasti on päästy eteenpäin syksyn aikana.

13.12. Aamulla oli yllättäen maa valkoisena ja piti käyttää tilanne hyväksi. Hovikuvaaja Pekka paikalle ja hoidimme tilauksessa olleet jouluaiheiset kuvat. Sami ei ollut kovin yhteistyöhalukas, vaan olisi mieluummin mennyt rutiinien mukaan tarhaan. Saatiin kuitenkin kuvat otettua ja tuotoksia tulee näkyviin myöhemmin.


14.12. Tänään oli Samilla parturipäivä. Edellisen kerran Sami klipattiin viikko ennen Bredaan lähtöä ja vaikka kuinka on syksy loimitettu, niin karva alkoi olla jo aika pitkää ja tuuheaa. Mj-katsastuksissa Sami meinasi jo tikahtua karvoihinsa. Silloin tuli Henrikille luvattua, että ennen seuraavaa valmennusta käydään parturissa. Viikon päästä vuoden viimeiseen valmennukseen ja on poni taas edustuskelpoinen!

16.12. Kesän viimeiset oman puun omenat on syötetty . Pitkälle niitä riittikin, vaikka kaikki neljä ponia on niitä päivittäin syöneet.

20.-21.12. Kävimme Samin kanssa vuoden viimeisessä Henrikin valmennuksessa Ypäjällä. Ihanaa päästä ajamaan isossa lämpimässä maneesissa hyvällä pohjalla! Sami oli lauantaina hieman ylienerginen ja sunnuntaina maltillisempi. Henrik oli tyytyväinen tehtyihin kotiläksyihin ”up and light” osastolla. Tällä kertaa hioimme koottua ravia ja yhdellä kädellä ajamista. Viikonlopun teema oli ”find the rhythm”. Siinä siis kotiläksyt seuraavaan kertaan!

24.12. Rauhallista Joulun aikaa ja menestystä kaudelle 2015 toivottaa Sami, Leena ja koko tiimi!


25.12. Säädettiin varusteita ja suoritettiin koeajoa reellä. Viime talvena ei ollut rekikelejä, joten ponit eivät olleet kertaakaan reen edessä. Edellisistä ajoista oli aikaa kaksi vuotta, mutta hyvin Cara ja Sami toimivat. Myös tallin uusin asukas Bennu tuli laittettua reen eteen. Sille harjoittelu reellä tekee hyvää, koska se on ajoittain hieman ääniarka. Suurin homma oli saada valjaiden säädöt sopimaan yhteen reen kanssa, mutta nyt on kaikki valmiina Tapaninajoihin.

26.12. Oli hienoin rekikeli ikinä. Pehmeää lunta laitumella sopivasti ja vain muutama aste pakkasta. Laitumelle ajoimme läpi metsän. Mutkitteleva laidunpolku kävi tarkkuusharjoituksesta ja hienosti Sami siitä suoriutui. Sami ajelutti ratsastajaansa Miljaa ja hovikuvaaja Pekkaa. Myös tallipäällikkö Timo ja groomi Lauri koeajoivat rekiponin. Iltapäivällä oli Caran ja Bennun vuoro ajeluttaa omistajiaan. Meillä on talli täynnä upeita rekiponeja!

31.12. Vanhan vuoden rekiajelua Caralla. Loska roiskui, mutta onneksi laitumella oli vielä kohtuullinen ajokeli. Äkkiä ne säät muuttuu!

2013